null Talven valoa

Paul Auster on kirjoittanut arpiset muistelmat.

Paul Auster on kirjoittanut arpiset muistelmat.

Talven valoa

Paul Auster: Talvipäiväkirja. Tammi 2012.

Lumeen peittyvä maa kääntää helposti ihmisen sisäänpäin, muistojen tielle. Ihminen saattaa alkaa puhutella itseään, kuten amerikkalaiskirjailija Paul Auster on tehnyt viimeisimmässä teoksessaan Talvipäiväkirja. Samalla sulkeutuu yksi ympyrä, kun hän palaa omaelämäkerrallisen esikoisteoksensa Yksinäisyyden äärellä (1982) teemoihin. Talvipäiväkirja on kirjoitettu muutaman kuukauden kuluessa talvella 2011.

Auster on kirjoittanut kehonsa historian. Hän kertoo muun muassa lapsuuden haavereista ja kymmenisen vuotta sitten tapahtuneesta auto-onnettomuudesta, jossa hän itse, hänen kirjailijapuolisonsa Siri Hustvedt ja heidän tyttärensä olivat vähällä kuolla. Omien vanhempien kuolemat olivat aikanaan uhka myös Austerin terveydelle.

Austerin elämän arvet ovat monelle tuttuja. Lukuisista muutoistaan asuinpaikasta toiseen hän luo perusteellisen kuvan. Jälleen Auster kuvaa myös odottamattomia sattumia, joiden varaan koko hänen kirjallinen tuotantonsa rakentuu.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.