Talvi on oivaa aikaa aloittaa eläinten havainnointi
Hirven kohtaa varmimmin peltojen ja metsien rajapinnasta.

Hirven kohtaa varmimmin peltojen ja metsien rajapinnasta.

Talvi on oivaa aikaa aloittaa eläinten havainnointi

Talvisää patistaa eläimet ravinnonhakuun asutuksen liepeille. Esimerkiksi Espoossa on monipuolinen eläinmaailma.

Harmaanuttuinen kurre norkoilee lintulaudan katveessa, fasaani rääkäisee pyörätien pientareella ja vastasatanut lumi juoruaa yöllisistä kulkijoista. Vaikka liikenne kohisee raskaana ja supermarketit täplittävät entisiä peltoja, on Espoon eläimistö verrattomasti rikkaampi kuin keskimääräisen talousmetsävaltaisen maalaiskunnan.


”Maltillisesti virkistysmetsinä hoidetut metsät, suojelualueet ja monenlaiset peltojen, rantojen metsien ja virtavesien ja puutarhojen muodostamat ympäristöt ja reunavyöhykkeet tarjoavat hyvinkin monipuolisesti elinympäristöjä erilaisille lajeille”, ympäristötarkastaja Tia Lähteenmäki Espoon ympäristökeskuksesta sanoo.

Ihminen järjestää kaupunkieläimille tahtomattaankin ravintoa ja toisaalta pitää läsnäolollaan arat pedot loitolla. Lokki on oppinut pesimään katolla, pulu kujertaa autogrillillä ja pihan perällä väreilevät rusakon viikset. Samoin osa pienemmistä pedoista on urbanisoitunut. Esimerkiksi kettu, supikoira, kanahaukka ja varpuspöllö hakevat paistinsa ikkunoidemme alta.

Vaellusvietti panee liikkeelle

Maantieteellisesti Espoo voidaan jakaa kolmeen vyöhykkeeseen: metsäiseen pohjoiseen, kaupunkimaiseen keskiosaan ja saaristoon. Säikyt erämaalinnut, kuten kaakkuri ja metso, ovat vetäytyneet Nuuksion suunnalle. Pohjoisessa suurenevat myös purukalustot. Ilveskanta on vahva, ja toisinaan kontio koluaa mättäitä. Satunnaisesti voi jokin Uudenmaan arviolta 6–8 sudestakin jolkottaa hevosenkenkävaakunan maille.

Kaikilla lajeilla on sisään kirjoitettu vaellusvietti, sillä aloillaan muhiminen olisi geneettinen itsemurha. Laajat, yhtenäiset ja monimuotoiset luontoalueet ovat lajiston elinehto, kuten myös alueiden väliset kulkuyhteydet.

 

Valkohäntäpeurat ovat hyvin aktiivisia, ja pieniä laumoja liikkuu alueella paljon. Hirviä ja metsäkauriita näkyy harvoin.


”Yksi merkittävä ekologinen käytävä vie Finnoon alueelta ylös keskuspuistoon ja sieltä edelleen Näkinmetsän ja Blominmäen kautta pohjoiseen kohti Nuuksiota. Toinen pääkäytävä on Leppävaarasta Monikonpuron vartta pohjoiseen kulkeva niin sanottu Itäpuisto”, Lähteenmäki listaa.

Käytävät yhdistävät Espoon pääkaupunkiseudun viherkehään ja muuhun maakuntaan. Yhteydet ovat yhä pääosin toimivia, mutta niissä on ahtaita ”pullonkauloja” ja eläimille hengenvaarallisia liikenneväylien ylityksiä.

Lumella voi nähdä vaikka ilveksen jäljet

Kaupunkiekologian tutkija ja Espoon ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja Stephen Venn tarkkailee luontoa kotinsa lähellä Pirttimäessä.

”Valkohäntäpeurat ovat hyvin aktiivisia, ja pieniä laumoja liikkuu alueella paljon. Hirviä ja metsäkauriita näkyy harvoin”, hän kertoo.

Ilveksiäkin liikkuu Vennin kotikonnuilla kohtuullisen runsaasti. Niitä tosin huomaa lähinnä talvisin, kun ne käyvät pihoilla, pelloilla ja Bodomin jäillä.

”Täällä on runsaasti rusakoita ilvesten pyydystää. Muutama vuosi sitten ilvekset viipyivät myös Bembölen risteyksen lähellä, jossa moni kävi niitä kuvaamassa.”

Mäyrä nukkuu nyt talviunta, mutta Vennin jälkihavaintojen mukaan musta-valkonaamainen tuhisija herää aika ajoin verryttelemään koipiaan. Myös liito-orava viihtyy Pirttimäen vanhoja lehtipuita ja kuusia kasvavissa metsissä. Yöaktiivisen otuksen näkeminen on onnenkauppaa. Kytikselle voi jäädä hämäränhyssyllä, jos puun juurella on riisiä muistuttavia kellertäviä papanoita. ”Lentävä rukkanen” on viime vuosina löytänyt sijansa lähes kaikkialta eteläisen Espoon metsiköistä ja liidellyt paikoin rakennussuunnitelmien eteen. Parhaillaan ympäristökeskuksessa teetetään kattavaa selvitystä lajin levinneisyydestä.

Ole hiljaa ja jähmety patsaaksi

Luonnossa kulkeminen tekee ihmiselle tutkitusti hyvää. Eläinkohtaamiset tuovat retkeen aina säväyksensä, olipa kyse täsmäbongaamisesta tai yllätyshavainnosta.

Talvi on tässä suhteessa erinomaista aikaa: se patistaa eläimet ravinnonhakuun asutuksen liepeille.
Pientalon asukas pääsee lintulaudan avulla siivekästeatterin aitiopaikalle. Myös riistaeläinten ruokintapaikkoja on Espoon alueella useita. Niistä ja niiden tarkkailusta voi tiedustella riistanhoitoyhdistyksiltä tai riistakeskuksesta.


Tia Lähteenmäki vinkkaa eläinten jälkiä etsivää suuntaamaan Nuuksion ja keskuspuiston metsiin. Myös pellonreunat ja jokivarret ovat hyviä paikkoja. Jälkimmäisissä voi tuurilla nähdä leikkisän saukon. Tai koskikaran, sukeltelevan talvivieraan Lapista. Virolaiset kutsuvat koskikaraa ”vesipapiksi” sen värityksen vuoksi.

Otollista aikaa monen lajin suhteen on aamu- tai iltahämärä. Arkojen eläinten näkemiseksi tulee hipsiä hiljaa, pölisemättä ja mieluiten tuulta vasten. Kun eläimen kohtaa, on kaksi hyvää taktiikkaa: joko jähmettyä kivipatsaaksi tai olla muka huomaamatta eläintä. Molemmat tavat hillitsevät sen pakorefleksiä. Nisäkkäiden ja lintujen jalanjälkien, syömätähteiden, ulosteiden, oksennuspallojen, pesien ja polkujen tunnistaminen on oma taitolajinsa. Alkuun pääsee oppaiden avulla, esimerkiksi kirjalla Mikä tästä meni (WSOY, 2012).


Havaitsemalla voi myös vaikuttaa. Mielenkiintoiset, tunnistetut eläinhavainnot tarkkoine sijaintitietoineen otetaan mielellään vastaan ympäristökeskuksessa. Niillä voi olla merkitystä alueiden hoitosuunnitelmissa ja maankäytön suunnittelussa.

Jaa tämä artikkeli: