Biologi Petri Nummi kuvattiin Strömberginpuistossa Pitäjänmäellä. Hyvällä onnella siellä voi nähdä koskikaran. Kuva: Esko Jämsä
Älä vietä pimeää vuodenaikaa kotisohvalla – näin tapaat koskikaran, saat seuraa avantouinnille ja sienestät kuin orava
Talvinen kaupunkiluonto tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää, ja retkeltä voi saada hyvän mielen lisäksi sienikastikkeen ainekset, opastaa biologi Petri Nummi.
Koskikara kuvattiin Malminkartanon ja Kannelmäen välissä virtaavalla Mätäojalla. Kuva Markéta Nummi
1. Koskikara tulee talveksi tänne, kun se haluaa etelään sukeltelemaan
Kaupunkipuron sulapaikkaan ilmaantunut koskikara on alkavan talven merkki. Se on todennäköisesti saapunut paikalle Kölivuoristosta Pohjois-Ruotsin ja Norjan rajalta. Koskikara on ainoa lintu, joka suuntaa Suomeen, kun se lentää etelämmäs talvehtimaan.
Koskikara on kottaraisen kokoinen tumma ja töpäkkä lintu, jonka rinta on valkoinen. Pysyessään paikallaan se tekee usein keikkuvaa liikettä. Etsiessään ravintoa koskikara saattaa kävellä puronpohjaa myöten etsimässä koskikorennon ja vesiperhosen toukkia tai sukeltaa veteen. Se on ainoa varpuslintu, joka sukeltaa vedenpinnan alla siipiensä avulla.
Taimenia varten rakennetut kutusoraikot ja poikaskivikot ovat hyödyttäneet myös koskikaran talvehtimista. Pieni määrä koskikaroja jää kesäksi eteläiseen Suomeen pesimään.
2. Saukon kalaretki jättää lumeen tunnistettavat jäljet
Kaupunkipurojen läheltä voi löytää myös saukon jälkiä. Niitä voi etsiä esimerkiksi Vanhankaupunginlahdelta sekä Malminkartanon ja Kannelmäen välissä virtaavan Mätäojan rannoilta.
Saukon jälkijono kulkee usein sulapaikalta toiselle, kun se suuntaa veden alle kalastamaan. Saukko saattaa myös ottaa vauhtia ja liukua lumiselta puron törmältä veteen.
Saukon melko iso jälki erottuu koiran jäljestä siinä, että niissä erottuu neljän sijasta viisi viistoa varvasta. Lumeen jää myös hännän jälki, ja paksummassa lumessa maata viistävän mahan jättämä ura.
Saukko, tieteelliseltä lajinimeltään Lutra lutra, Suomen talvessa. Kuvaaja: Hert Niks/Istock
3. Sorsakoiras kosii jo talven alla
Jos pysähdyt tarkkailemaan sinisorsien liikkeitä, saatat kiinnittää huomiota sorsakoiraan erikoisiin elkeisiin: pyrstö on pystyssä niin, että asento muistuttaa sivusuunnasta katsottuna V-kirjaimen muotoa.
Kyse on kosiotoimista, joiden viesti on suunnattu lähettyvillä olevalle naaraalle. Toisin kuin esimerkiksi telkkä, sinisorsat pariutuvat jo syksyn aikana. Tämä on tarkoituksenmukaista, koska talven aikana hyvissä ajoin pariutunut koiras voi puolustaa pariskunnan ruokintapaikkoja ja hätistellä muita koiraita loitommaksi.
Sinisorsakoiras kuvattiin Strömberginpuistossa Pitäjänmäellä. Kuva: Esko Jämsä
4. Avannolla päivystävä kanadanhanhi on ympäristömuutoksen merkki
Jos talvisäähän lähtenyt ulkoilija suunnistaa merenlahdelle, hän saattaa nähdä kyhmyjoutsenia. Munkkiniemen rannassa pulahtavan avantouimarin seuralaisena päivystää usein kanadanhanhi. Merenlahdet houkuttelevat isoja sorsalintuja, kun pääkaupunkiseudun sisälahdet jäätyvät.
Kyhmyjoutsenen ja kanadanhanhen yleistyminen on osa suomalaisten vesistöjen ympäristömuutosta. Siinä selkärangatonta ravintoa syövät pienet sorsalinnut kuten tavi ja jouhisorsa vähenevät, mutta suuret, kasvisravintoa syövät sorsalinnut menestyvät, koska ne löytävät itselleen riittävästi ravintoa.
Kanadanhanhet viettävät marraskuista päivää Munkkiniemen rannassa. Kuva: Markéta Nummi
5. Tiesitkö, että sienikausi jatkuu lumentuloon saakka?
Suppilovahvero kestää pakkasta, ja sen ystävien sienikausi jatkuu lumen tuloon saakka. Esimerkiksi Nuuksiossa retkeilevä voi hyvin löytää niitä myös varhaisen lumikerroksen alta.
Pohjois-Haagan lähimetsistä on löytynyt loppusyksyllä myös härmämalikkaa ja herkullista vaaleaa orakasta, jonka kausi alkaa yleensä heinä-elokuun taitteessa. Kuusilahokka kannattaa jättää poimimatta, jos et ole varma, että erotat tämän ruokasienen sitä muistuttavasta myrkkynääpikästä.
6. Sieniä varastoiva orava pärjää kaupungissa paremmin kuin maalla
Sienten ystäväksi tiedetään myös orava, jolle kuivattu sieni on talvikuukausien aikana tärkeä ravinnonlähde. Suppilovahverot eivät oravalle maistu, mutta se kerää mielellään kuusilahokkaa ja tatteja, joita se kiinnittää oksanhaarukkaan kuivumaan. Orava kerää lukuisiin varastopaikkoihinsa myös tammenterhoja.
Pelkkä käpykuusikko ei vielä riitä monipuolista ravintoa tarvitsevalle oravalle otolliseksi ympäristöksi. Tämä selittää sen, että oravia on helpompi nähdä kaupungissa kuin maaseudulla, missä niiden kaipaamat monimuotoiset metsät ovat vähissä.
Orava nukkuu talvella pallomaisessa pesässä, joka on lämpöeristetty sammalella. Pesä sijaitsee usein kuusen yläoksilla, mistä sitä ei ole helppoa nähdä.
7. Opi tunnistamaan naapuruston yleisimmät jälkijonot
Kun maa peittyy lumeen, siihen jääneitä jälkijonoja tutkimalla voi seurata cityeläinten liikkeitä. Pääkaupunkiseudulla tavallisimpia ovat erilaisten jänisten, ketun ja oravan jäljet.
Rusakon ja kanin jäljet erottaa toisistaan koko: rusakon jälkirypäs on noin kaksi kertaa pidempi kuin kanin. Lisäksi etukäpälien jäljet ovat rusakolla perätysten ja kanilla vierekkäin.
Ketun jäljet muodostavat suoran ja pitkulaisen jonon, joka erottuu selvästi supikoiran jäljistä. Näiden erottamista auttaa myös se, että ketun jälkiä voi nähdä läpi talven, mutta supikoira vetäytyy alkutalven jälkeen talviunille.
Jos jokin talvinen jälkijono jää mietityttämään, sen alkuperä voi selvitä riistainfo.fi -sivulta löytyvän opastuksen avulla.
Talviselle luontoretkelle johdatteli Petri Nummi, joka on Helsingin yliopiston metsätieteiden osaston vanhempi yliopistonlehtori.
Talvi voi yllättää sienet ja sienestäjän, mutta onneksi suppilovahverot eivät pienestä pakkasesta piittaa. Kuva: Markéta Nummi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Rapisevat, loikkivat, liitävät ja sukeltavat eläimet – tee kaupunkiluonnossa seitsemän hauskaa havaintoa
Hyvä elämäLiiku kesäisessä lähiluonnossa metelöimättä ja aistit valppaina, niin voit kohdata kotikaupunkisi eläinasukkaita, opastaa biologi Petri Nummi.
