Esa Ruuttunen ja sellistit Seeli Toivio, Ulla Lampela, Jussi Makkonen ja Matti Makkonen esiintyvät Myyrmäen kirkossa.
Talviveisuut Vantaalla 14.-15.3.
Siionin virret ovat ajattomia
Vantaalla järjestetään 14.–15.3. valtakunnalliset talviveisuut. Herättäjä-Yhdistyksen vuotuinen tapahtuma on osa vuoden 2016 herättäjäjuhliin valmistautumista. Myyrmäen ja Pyhän Laurin kirkoissa veisataan Siionin virsiä, kuunnellaan seurapuheita ja nautitaan konserteista aivan kuin herättäjäjuhlilla.
Oopperalaulaja Esa Ruuttunen esiintyy Myyrmäen kirkossa lauantaina 14.3. klo 16 alkavassa konsertissa Cello Spiritualsin ja Junnu Aaltosen kanssa.
– Siionin virsien melodiat taipuvat erinomaisesti myös taidemusiikin keinoin esitettäväksi. Sellojen tumma, lämmin sointi sopii niihin. Itselleni Siionin virret ovat ensimmäinen kosketus uskoon, musiikkiin ja yhteisöllisyyteen, kertoo Ruuttunen.
Ruuttusen mukaan alun perin vuonna 1790 ilmestyneen ja sittemmin moneen kertaan uudistetun virsikirjan melodiat ovat kauniita ja tekstit ajattoman ajankohtaisia.
– Ne käsittelevät elämän peruskysymyksiä, suhdetta lähimmäisiin ja Jumalaan tavalla, joka ei aseta ehtoja, kiteyttää Ruuttunen.
Suden aika konsertoi
Neljän naisen kansanmusiikkiyhtye Suden aika pitää lauantaina 14.3. klo 20.30 levynjulkistamiskonserttinsa Pyhän Laurin kirkon iltamusiikissa. Uusi levy Harpuin, huiluin, kantelein sisältää 13 Siionin virttä sovitettuna neljälle naislauluäänelle sekä kansansoittimille.
Yhtyeen oma ohjelmisto on itse sävellettyä suomalaisiin, alkuperäisiin kalevalamittaisiin kansanrunoihin tehtyä musiikkia. Siionin virsistä Suden aika esittää sovituksia, jotka pyrkivät tekemään kunniaa virsille, mutta tuovat niistä esiin uusia, raikkaita sävyjä.
Talviveisuiden muut tilaisuudet:
Lauantai 14.3.
- Veisuut klo 13 Myyrmäen kirkossa. Mukana kvartetti Herännäisnuorten kuorosta.
- Siionin virret uskon tulkkina - paneelikeskustelu klo 14 Myyrmäen kirkossa. Teatteriohjaaja Miira Sippola, kirjailija Kaisa Raittila, mediapastori Jan Ahonen, oopperalaulaja Esa Ruuttunen ja lehtori, kirjailija Pekka Kivekäs.
- Iltaseurat klo 19 Pyhän Laurin kirkossa. Puhujina pastori Heikki Leppä, piispan erityisavustaja Kaisa Kariranta, rovasti Tuomo Ruuttunen ja teologian ylioppilas Inka-Amanda Leppänen.
Sunnuntai 15.3.
- Aamuveisuut klo 9 Myyrmäen kirkossa.
- Messu klo 10 Myyrmäen kirkossa. Saarna kirkkoherra Hannu Pöntinen. Mukana Seuratuvan virsikuoro ja mieskuoro Veisuuveljet. Kirkkokahveilla seurakuntasalissa julkistetaan Vantaan 2016 herättäjäjuhlien logo.
- Päätösseurat klo 12. Puhujina Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen, evoluutiobiologian opiskelija Aura Raulo ja Hämeenkylän kirkkoherra Jukka Nevala, mukana Veisuuveljet ja Seuratuvan virsikuoro.
Jaa tämä artikkeli: