Tämä kyynärpäiden aika
Kaikista käytösmalleista eniten vihaan moukkamaisuutta. Lienee syytä hiukan määritellä sitä.
En tarkoita moukkamaisuudella tietämättömyyttä tai vähäistä kulttuurista pääomaa, sitä ettei tiedä yhtään latinankielistä fraasia tai Thomas Mannin teosta. Professori, jolta poskisuudelmat ja eurooppalaiset juomatavat sujuvat, voi olla paitsi tyhmyri, myös moukka.
Ajatellaan herkästi, että sivistystä voi hankkia yliopistosta, jos ahkeruus, äly ja muut avut riittävät. Se on erehdys. Sivistys pitää määritellä toisin: taidoksi ja tahdoksi suitsia omia halujaan, omia reaktioitaan ja yllykkeitään. Sivistys on oman tilan rajaamista minimiin, pieneen ja vähäiseen pyrkimistä, kohtuudessa, hyvin lähellä köyhyyden rajaa pysyttelyä.
Moukkamaisuus on sivistyksen vastakohta. Se on rohmuamista, ahmimista, etuilua.
Moukkamaisuus on sitä, kun ostoskärryt, padat ja lautaset ovat nälkää suuremmat. Moukka lähtee omalla autollaan keskustaan töihin ja vie tilaa viisitoista kertaa oman kokonsa verran. Moukka tahtoo kukoistaa, olla iso. Hän haluaa, että muiden on pakko ottaa hänet huomioon. Hän ihailee voimaa ja tehoa. Moukan mielestä suuri on parempi kuin pieni.
Moukkamaisuus on yleistä. Se on aikakautemme määrääviä piirteitä. Sitä ihannoidaan erilaisten kiertoilmausten suojissa. Kasvu, kilpailu ja menestys ovat moukan johtotähtiä. Puhutaan terveestä itsekkyydestä. Se eroaa tavallisesta olemalla astetta sairaampaa.
On vaikea olla vihaamatta tätä ostosparatiisien, moottoriteiden ja kyynärpäiden aikaa!
Estämätöntä tietysti on, että kristinoppi näyttää nykyisin oudolta, melkein moraalittomalta. Sillä kun yhä on pokkaa saarnata jyrkän epämoukkamaisia ihanteita: nöyryyttä, köyhyyttä, uhrautumista. Ja sitä, että Joku Muu on aina sinua suurempi – vaikka taloutesi kasvaisi kuinka suureksi, et kelpaisi edes avaamaan hänen kengännauhojaan.
Mutta mikä merkillisintä: hän avaa sinun kenkiesi nauhat.
Jaa tämä artikkeli: