
Elämäntehtävä. Seppo Juntunen tapaa hengellisen väkivallan uhreja seurakuntien talon kappelissa. – Minulla oli jo kansakoulussa outo rooli kiusattujen puolustajana, Seppo Juntunen sanoo. – Kun koulun pihalla tuli nokkapokkaa, piti huutaa Juntunen hätiin. Tämä rooli on toistunut edelleen, vaikka nyt ei tarvitsekaan käytännössä vääntää ketään sieraimesta.
Tavallinen Juntunen
Kaatajapappi Seppo Juntusen autonrenkaat on puhkottu 15 kertaa.
Teksti Juhani Huttunen
Kuva Esko Jämsä
Helsingin seurakuntien talon kappelin pianon päällä on teräväpiikkinen orjantappurakruunu. Eräänlaiseen kristillisen ”kärsimysviihteen” genreen kuuluvan esineen tehtävänä lienee muistuttaa katsojaa Kristuksen kärsimyksestä samoin kuin krusifiksin, jossa Messias riippuu nöyränä.
Pastori Seppo Juntunen ei ole tullut hämärästi valaistuun kappeliin tunnelmoimaan kärsimyksellä. Kolmannella linjalla sijaitseva kappeli on tukikohta, jossa Juntunen tapaa hengellisen väkivallan uhreja.
– Ei minulla ole koulutusta kohdata traumoja. Minulla on vain tämä papin koulutus, Juntunen sanoo.
Teologian maisterin tutkinto ei anna valmiuksia kohdata psyykkistä hätää samalla tavalla kuin psykoterapeuttien ja perheneuvojien koulutus.
– Psykoterapia auttaa hengellisen väkivallan uhria, mutta se ei muuta rakenteita eikä niitä pahantekijöitä, jotka näitä uhreja synnyttävät.
Näin siis puhuu kaatajapappi Juntunen. Yhdessä Pirkko Jalovaaran kanssa Juntunen on pitänyt ympäri maata Sanan ja rukouksen iltoja, jotka saattoivat kestää aamu neljään. Tuhannet kaatuilivat Juntusen edessä.
Miten kaatajapapista tuli omaa karismaattista liikettään arvosteleva pienen ihmisen puolustaja?
Nahkatakkinen nuorimies pysäköi moottoripyöränsä Johanneksenkirkon parkkipaikalle. On vuosi 1967. Maailmanmaineeseen kipuava amerikkalainen saarnamies David Wilkerson pitää alttarilla show’taan, joka on tuolloin Suomen evankelisluterilaisen kirkon mittapuulla ennenkuulumaton.
18-vuotias Seppo Juntunen on vaikuttunut. Hän tahtoo olla jotain muuta kuin tavallinen Juntunen.
– Olin nahkarotsikundi, joka ajeli prätkällään. Mutta se äijä sanoi, että lähde seuraamaan Jeesusta. Minä kiinnostuin.
Juntunen ei osaa selittää enempää. Hän ei ollut ahdistunut teini vaan rokkijätkä, joka osasi imitoida Elvistä. Hän ei tullut uskoon ryskyen. Karismaattisessa liikkeessä tarina on jopa epätavallinen, sillä Juntusen prosessi vei vuosia.
– Minä vain halusin vain nähdä, mikä tämä juttu on. Teologisessa tiedekunnassa opiskelutoverit kyselivät, olenko siellä huvikseni. Minulla ei myöskään ollut papin identiteettiä.
– Eikä minulla ole omaa hurskautta. Minulla on vain Jumalan lapsen identiteetti, ”tämmönen mä oon”.
Kun Juntusesta tuli Alppilan seurakunnan pappi 1983, hän alkoi pitää Sanan ja rukouksen iltoja. Hän tunsi oman armolahjansa, muttei arvannut, mihin sen kanssa joutuisi.
– Seurakunnan puhelinlinja oli koko ajan tukossa, ja postinlajittelu meni sekaisin, kun ihmiset lähettivät rukouspyyntöjä.
Alppilan kirkkoherra Pentti Toivanen suhtautui Juntuseen myönteisesti, mutta ehdotti, että toiminta siirrettäisiin kirkkoherranvirastosta muualle.
Seppo Juntunen perusti Rukouspalvelu ry:n ja sai toimitilat rikkaan liikemiehen kiinteistöstä.
– Huomasin, etteivät ne rikkaat olleet sen onnellisempia. Kerran yksi kysyi, onko se tämä Jeesus-juttu, joka tekee minusta onnellisen. Sanoin, että kyllä se niin on.
– Kun kävin Amerikassa, minulle sanottiin, että tule tänne, täällä sinusta tulee rikas. Sellaisen huomion ja maineen saaminen voi sekoittaa pään. Kyllä siinä joutui miettimään, kenen palveluksessa tässä ollaan.
Vauhtia oli hillittävä, ja Juntunen alkoi tietoisesti vetää matalampaa profiilia.
– Kesti aika kauan tulla taas tavalliseksi Juntuseksi.
2000-luvulla Seppo Juntunen alkoi saada yhteydenottoja ihmisiltä, jotka olivat kokeneet hengellistä väkivaltaa lähetyssäätiö Patmoksen piirissä. Kun Patmoksen silloisen toiminnanjohtajan Leo Mellerin opetukset Radio Deissä herättivät huomiota julkisuudessa, Juntunen osallistui keskusteluun Kirkko ja kaupungin mielipideosastolla. Huhtikuussa 2006 hän kirjoitti:
”Mellerin talousasioita tutkinut poliisi näkee häikäilemättömän ihmisen, joka osaa röyhkeästi manipuloida uskonnollisia käsitteitä hyväksikäyttäen vilpittömiä uskovaisia ja on vienyt myös heidän rahojaan. Meller on tuomittukin Patmos ry:n rahojen kavalluksesta, petoksista ja asiakirjaväärennöksistä. Syyttäjä vaati aikanaan Patmosta lakkautettavaksi.”
– Kannattajilleen Meller sai käännettyä rikossyytteet vainoksi Raamattujen salakuljettamisesta. Mutta eihän Suomen laki ole milloinkaan pitänyt Raamattujen kuljettamista rikoksena, Juntunen sanoo.
Syksyllä 2006 Meller nosti syytteet Juntusta ja Kirkko ja kaupungin päätoimittajaa Seppo Simolaa vastaan. Hän ei kuitenkaan itse saapunut poliisikuulusteluun.
– Ja minullahan on uhrien kertomukset. Olen kuunnellut ihmisiä, joita on uhkailtu ja huijattu seksuaaliseen kanssakäymiseen ja seurusteluun.
Eräänä päivänä Juntunen huomasi, että hänen autonsa renkaat oli puhkottu. Ensimmäinen ja vielä toinenkin kerta menisi yleisen ilkivallan piikkiin, mutta viisitoista kertaa on Juntusenkin mielestä liikaa.
– Tekijöitä ei ole saatu kiinni. En osaa yhdistää tätä muuhun kuin taisteluuni hengellistä väkivaltaa vastaan.
Ulkopuolisen silmissä radikaali herätyskristillisyys vaikuttaa kipeältä höyryilyltä. Seppo Juntusen mielestä sillä on silti paikkansa suomalaisessa uskonelämässä.
– Karismaattisessa liikkeessä kuitenkin on pimeä puolensa. Siksi olisi hyvä, jos se otettaisiin kirkon rakenteisiin sisään. Kirkko pitäisi karismaattisuuden terveenä.
Nykyään osa karismaattisesta kristillisyydestä saa rahoituksensa osittain Kanadasta ja Amerikasta. Kukaan ei tunne näitä rahavirtoja, mutta Juntusen mielestä poliisin kannattaisi ne tutkia.
– Sen lisäksi herätyskristillinen media saa paljon rahoitusta Leo Melleriltä, joka pitää TV7:aa ja Radio Deitä hyppysissään. Siksi ne eivät voi kritisoida Mellerin opetuksia.
Mutta miksi kaatajapappi Seppo Juntusen tilaisuudet olisivat terveempää hengellisyyttä kuin lähetyssäätiö Patmoksen?
Juntunen uskoo vakaasti, että ihmisiä voidaan manipuloida hurskaalta kuulostavalla teologialla. Hän vastaa muistuttamalla, mikä on ihmisen ja mikä Jumalan osa.
– Jos alat mainostaa omaa armolahjaasi, siirrät itsesi Jumalan paikalle, hän sanoo.
– Ei se niin mene, että minä istun kuolevan vuoteen reunalla, ja hän paranee. Vain vääristyneessä bisnesideassa heikolle annetaan epärealistinen toivo. Sairas on valmis mihin tahansa saadakseen terveyden.
Päinvastoin syöpäsairaan aito lohtu voi olla jossain muussa kuin toiveessa, että hän – simsalabim – parantuisi:
– Ulkoinen sairaus voi myös tehdä sisäisesti terveeksi, Juntunen sanoo.
Koko jutun – parantumisen – ydin kun on Juntusen mukaan kuitenkin tässä:
– Jumalan läsnäolo on jotakin... joka kiinnittää ihmisen Jumalaan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Pastoria piinaavat oudot renkaan puhkeamiset
AjankohtaistaPastori Seppo Juntusen autonrenkaat ovat puhjenneet 18 kertaa. Rengasammattilaisen mielestä syynä on mahdollisesti ilkivalta.