Teiniangstia
Mikael Niemi: Aivot pellolle. WSOY 2011.
Mikael Niemen nuortenkirjassa Aivot pellolle 16-vuotias ”keskitylsä” päähenkilö ei onnistu ruusukimppunsa kanssa saamaan tietyn tytön huomiota, ja hän alkaa kuin huomaamattaan, lohduttautuakseen, kirjoittaa runoja. Koulumaailmassa runot saavat aikaan yksilöitymistä ja uutta itsetuntoa, mutta myös kovasti dramatiikkaa.
Luokkatoverit päähenkilö luokittelee paskapäiksi ja idiooteiksi. Lellityt paskapäät päätyvät juristeiksi ja lääkäreiksi, nuhruiset mutta älykkäät idiootit taas it-alalle muita mielistelemään.
Kirja on alkupuolella hervottoman hupaisa. Eritoten yksinhuoltajan lapsen kuvaus äidistään kirvoittaa naurua keski-ikäisessä äidissä. Teinin itsekeskeisyys ja ylimielisyys viettien ja maailmantuskan pauloissa on vedetty kunnolla överiksi. Päähenkilön hullunrohkeat, ällöttävätkin tempaukset ja ajatuskulut tuntuvat oikein railakkailta.
Kun kuvaan astuu koulutoveri Pål, kerronta saa synkempiä sävyjä. Miten päähenkilö, joka kirjoittaa runoihinsa lauseita, kuten ”räjäyttäkää se, tuikatkaa luokkahuoneet tuleen”, suhtautuu oikeaan väkivaltaan ja sen uhkaan? Pahoinvoivan Pålin maailma eroaa selvästi päähenkilön maailmasta, vaikka hurjien tapahtumien seurauksena tämänkin maailma menee jollain lailla uusiksi.
Vaikka rakkauselämä saa lopussa onnellisen käänteen, kirja sekoittaa sen verran perusteellisesti tunnelmia toisiinsa että lukijalle jää hämmentynyt olo.
Ensin paikan ottaa huumori: karikatyyrimaiset henkilöt, päähenkilön groteskit jutut ja aikuisiin vetoava leikittely kirjallisuuden hahmoilla. Sitten pompataan tappamiseen ja ”todelliseen” pahoinvointiin, traagiseen tapahtumasarjaan, jonka pyörteisiin päähenkilö ajautuu alun pitäen sivustaseuraajana. Tämä tulella leikittely ei kanna loppuun saakka.
Jaa tämä artikkeli: