null Teltat pystyyn ja pasta kattilaan

Anssi Turunen, Nelli Savolainen, Sini Luostarinen ja Oona Auvinen kasaavat vauhdilla telttoja.

Anssi Turunen, Nelli Savolainen, Sini Luostarinen ja Oona Auvinen kasaavat vauhdilla telttoja.

Teltat pystyyn ja pasta kattilaan

Hakunilan urheilu­rippikoululaiset yöpyivät Sipoonkorvessa.

 

Metsän reunassa on suojatien merkki, viitta Fiskträsk ja nippu pyöriä. Punaisilla vinoneliöillä merkittyä polkua seuraamalla löytyy erämaajärvi Fiskträsk. Tosin aivan koskematonta erämaata alue ei ole. Järven toisella rannalla on mökkejä, mutta toinen puoli on rakentamatonta.

Pyörät kuuluvat Hakunilan seurakunnan urheilurippikoululaisille. He ovat hetkeä aikaisemmin raahanneet rinkat, teltat, juomaveden ja muun leiritarpeiston järven rannalle runsaan kilometrin päästä. Muille malliksi pystytetystä teltasta kuuluu tyttöjen kikatusta.

Naapuritelttakin on viittä vaille valmis. Anssi Turunen, Jere Tolonen ja Max Winter toteavat tyytyväisinä olevansa pidemmällä kuin muut.

— Paitsi nuo, jotka ovat linnoittautuneet telttaan, mutta ne saivatkin teltan valmiina, pojat vertaavat.

Leirin toinen ohjaaja, kanttori Juha Paukkeri kehottaa poikia vielä kiristämään naruja, erityisesti päädyistä. Muuten saattavat varpaat kastua, jos yöllä sataa.

Harjoitusleiri tekee mestarin

Yöpyminen Vantaan lähierämaassa Sipoonkorvessa on nuorille harjoitusta kesän pidempää reissua varten. Heinäkuun lopussa urheilurippikoulun osanottajat lähtevät Hakunilasta 250 kilometrin mittaiselle pyörävaellukselle Vierumäen urheiluopistoon. Matkalla ollaan pari yötä Messilässä ja kokeillaan kalliokiipeilyä. Perillä viritetään teltat maastoon ja käydään urheiluopistolla kokeilemassa eri lajeja.

— Leirille sai ilmoittautua kuka tahansa, mutta melkein jokainen näistä nuorista harrastaa urheilua. Kuntoa pitäisi siis riittää. Tällainen yhden yön leiri metsän keskellä on hyvä testi, jossa näkee, millaista pidemmällä reissulla tulee olemaan. Samalla testataan varusteet. Vaikka antaisimme minkälaisen varusteluettelon, sitä ei välttämättä uskota, ennen kuin täällä itse huomaa, että kaikki listattu on tarpeen, Paukkeri toteaa.

Kyseessä on Hakunilan seurakunnan ensimmäinen urheilurippikoulu, mutta sillä on edeltäjänsä. Aiempina vuosina on pidetty vaellus- ja erärippikouluja. Erärippikoulujen pidemmällä jaksolla on pyöräilty edestakaisin Karkkilaan, lyhyet leirit on pidetty aluksi Nuuksiossa ja viimeisen neljän vuoden ajan Sipoonkorvessa.

— Tänä vuonna päätimme muokata leiriä urheiluripariksi, mikä tarkoittaa sitä, että suuri osa oppitunneista pidetään kaupunkijaksoilla jo ennen leiriä. Leirillä keskitymme hartaushetkiin. Kun ollaan luonnon keskellä, hartauselämä nousee kuin itsestään ja Luojasta on helppo puhua, Paukkeri sanoo.

Leirin vetäjät, Juha Paukkeri ja pastori Tuomo Kahenvirta ovat innokkaita eränkävijöitä, eikä homma muuten toimisikaan. Lisäksi henkilökuntaan kuuluu autonkuljettajana toimiva Lassi Jokiluhta.

— Nuorilla pitää olla pyörä ja makuupussi. Teltat ja trangiat saa seurakunnalta. Ei tämä tule seurakunnalle sen kalliimmaksi kuin muutkaan riparit, sillä yöpymiseen ei mene rahaa ja ruuat tehdään itse. Leirillä on meidän ohjaajien lisäksi viisi isosta. Leiriläisiä on neljätoista, Paukkeri kertoo.

Ekologista astianpesua

Leirin ohjaava isonen Milla Purosalo miettii kahden muun isosen Timo Lopperin ja Joona Miettisen kanssa, mitä tehdä rikkinäiselle telttaputkelle. Paukkerilta löytyy teippiä ja vahvistusputki ja ongelma ratkeaa niillä.

— Meillä oli omalla leirillä niin kivaa, että päätettiin lähteä isosiksi. Olemme molemmat kilpauimareita, uidaan kilometritolkulla seitsemän kertaa viikossa, joten pitäähän sitä tuota järveä kokeilla, pojat sanovat.

Kaksi muuta isosta Heidi Willman ja Laura Salmela liittyvät joukkoon jälkijunassa, sillä tytöt tulevat suoraan jalkapallo-ottelusta. FC Itä-Helsingin tytöt voittivat 6–0, joten leiri alkaa hyvällä mielellä.

Kun teltat on pystytetty, telttakunnat alkavat valmistaa ruokaa trangioilla. Tarjolla on lihapullia, pippurikastiketta ja kaurapastaa. Paukkeri kehuu telttakuntaa, joka keksi tehdä yhteistyötä naapurien kanssa: toiset keittivät pastaa, toiset lämmittivät lihapullia.

Oona Auvinen, Nelli Savolainen ja Sini Luostarinen tyytyvät seurakunnan eväisiin, mutta naapuriteltan tyttöjen Milla Niemisen ja Kristina Touviken kattilassa porisee lisäksi jotakin muuta.

— Lihamaustettuja nuudeleita, omia eväitä, nauravat taitouintia ja yleisurheilua harrastavat tytöt.

Paukkeri ohjeistaa nuoria hakemaan rannasta vettä ja pesemään astiat metsässä ekologisella pesuaineella. Järvessä ei saa rasvaisia astioita pestä ja jäljet pitää siivota niin, ettei mitään jää luontoon.

Vanhemmat löysivät perille

Ennen isosten vetämiä pienryhmiä ja iltahartautta ohjelmassa on vanhempien vierailu. Heille on annettu etukäteen kartta, jonka avulla leirin pitäisi löytyä. Ensimmäisenä tulevat Maarit ja Oke Tolonen.

— Pitihän sitä lähteä katsomaan, minkälaista leirillä on. Meistä tämä on loistava idea: erämatkailua ja urheilua, ei ihme, että Jere lähti tänne mielellään, kertovat Toloset.

Samalla he muistelevat omaa rippikouluaan. Maarit oli leirillä, mutta Oke "perinteisesti talon kellarissa". Eräripari olisi kyllä kelvannut, jos sellainen olisi ollut.

Anne ja Jukka Turusella oli suurempi työ parkkipaikan kuin erämaajärven etsinnässä. Äiti kertoo pojan pakanneen itse varusteensa ja vieläpä niin hyvin, että karhunkierroksia kiertänyt isäkin oli tyytyväinen.

— Anssin isoveli oli erämaariparilla ja tykkäsi kovasti. Anssi halusi samanlaiselle riparille, Turuset kertovat.

Niko Säkkinen saa äitinsä Satu Nordlundin lisäksi vieraan, josta tulee heti leirin lellikki. Lapinkoira Leevi innostuu siitä, että paikalta löytyy peräti parikymmentä innokasta rapsuttajaa.

— Tästä tuli samalla koiralle metsälenkki. Niko harrastaa BMX-pyöräilyä, joten tällainen leiri on hänelle paras mahdollinen. Sekin on kivaa, että ryhmä on pienempi kuin tavallisilla leireillä, Satu miettii.


 

 

Kansallispuiston arvoinen erämaa

Nuuksiosta puhutaan paljon, mutta ei vantaalaisten tarvitse mennä Espoon puolelle päästäkseen kansallispuiston arvoiseen erämaahan. Sipoonkorpeen pääsee helposti esimerkiksi Kuusijärveltä.

Jos viitsii nähdä hieman enemmän vaivaa, kannattaa hakeutua Sotunkiin ja ajaa autolla tai mieluiten pyörällä Kalkkiuunintien päähän. Sieltä alkaa muutaman kilometrin mittainen Kalkkiruukin luontopolku, joka saa unohtamaan, että ollaan pääkaupungin tuntumassa.

Luontopolkua kävellessä pääsee ensin sukeltamaan synkkään kuusimetsään ja sitten ihmettelemään Högbergetin korkeilta kalliolta avautuvaa näkymää. Kallion laelta näkyy Sotungin vanha kulttuurimaisema ja kauempana Hakunilan ja Itä-Helsingin kerrostaloja.

Parasta on kuitenkin matka kallioille. Metsä tuoksuu, mitä erilaisimmat linnut laulavat, käki kukkuu, purot solisevat ja puut humisevat.

Toisin kuin Nuuksiossa, vettä Sipoonkorvessa on melko vähän. Kalkkiruukin luontopolun varrelta löytyy vain pari suolamparetta ja pieniä puroja, jotka keskikesällä verhoutuvat saniaiskaton alle. Mutta kalliomuodostelmat ovat upeita ja maastosta löytyy korkeuseroja.

Muitakin retkeilyreittejä Sipoonkorvessa on. Niistä ja pääkaupunkiseudun lähiympäristön yllättävän hienoista retkipaikoista saa tietoa tuoreesta kirjasta Pääkaupunkiseudun retkeilyopas (Tammi 2010).

Vaikka Sipoonkorpea ei varsinaisesti vielä ole matkailullisesti hyödynnetty retkikohteena, siellä käy paljon väkeä. Yhteensä 7200 hehtaarin laajuisesta alueesta valtion luonnonsuojelualuetta on noin 1800 hehtaaria. Pelkästään näillä valtion mailla kävi viime vuonna 35 000 ihmistä.

Metsähallitus esittää, että Sipoonkorpeen pitäisi perustaa kansallispuisto. Alueen kunnat mukaan lukien Vantaan kaupunki suhtautuvat hankkeeseen myönteisesti, mutta suojelualueen rajaus, omistus, käytännön toteutus ja eläinten ja kasvien tarvitsemat niin sanotut ekologiset käytävät vielä puhuttavat.

Lisätietoa Sipoonkorvesta
www.luontoon.fi/sipoonkorpi.

Jaa tämä artikkeli: