null Temosen teesit

Tuukka Temosen mielestä ihmisen tärkein ominaisuus on empaattisuus.

Tuukka Temosen mielestä ihmisen tärkein ominaisuus on empaattisuus.

Temosen teesit

Tuukka Temosella, 34, on paljon asiaa. Hän puhuu eläkkeistä, sodanjälkeisen sukupolven arvoista ja vallanhalusta, nuorista aikuisista ja siitä, miksi kirkon touhut eivät heitä paljon innosta, kirkkovaltuustosta ja mainitseepa ohimennen myös ihmisen tärkeimmän ominaisuuden ennen kuin keskustelemme käskyistä. Temonen istuu yhdellä firmansa sohvista ja puhetta tulee rauhallisena virtana.

Apulanta-yhtyeen ex-basisti Temonen on entinen punkkari ja nykyinen toimitusjohtaja. Hän perusti televisiotuotantoyhtiön 1990-luvulla, samaan aikaan kun vielä soitti. Enää hän ei bassoon tartu, ei edes omaksi tai iltojen iloksi. Muusikon työ Apulannassa kesti 13 vuotta.

— Minulla ei ole mitään tarvetta soittaa. Nyt se tuntuisi ihan väljähtäneeltä, kun sai soittaa Sipen ja Tonin kanssa.

Taiteellisuuttaan Temonen pystyy käyttämään nykyään työssään ohjaajana, kuvaajana ja leikkaajana. Hänen ohjaajankäsistään ovat lähteneet esimerkiksi televisio-ohjelmat Diili, Retro ja Fabio ja Fabritzio.

Arvoina raha ja valta?

Tuukka Temosta on mietityttänyt ahneus. Hän ei ymmärrä, miksi suurten ikäluokkien ihmiset, jotka ovat jo saaneet kaiken, haluavat varmistaa, että he saavat myös eläkkeellä kaiken. Esimerkiksi Temosen äidille maksetaan eläkettä enemmän kuin Temonen saa palkkaa tekemästään työstä.

— Ei silloin pidä alkaa tienata, kun jää eläkkeelle!

Kysymys on Temosen mielestä oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että yhteiskunnallisia tai kirkollisia päätöksiä tehdessä pitäisi ajatella kaikkia ihmisiä, ei vain omaa tai oman ikäluokan etua. Sodanjälkeisen sukupolven selitykset "ansaitusta eläkkeestä" eivät vakuuta Temosta, koska luulisi ikäihmisillä olevan tärkeämpää pohdittavaa kuin raha ja valta.

— Kyllä viimeistään eläkeikäisenä kannattaisi miettiä, mitä on saanut elämässään aikaiseksi ja joutuuko keskustelemaan Pietarin kanssa.

Iitin seurakunnan kirkkovaltuutettuna Temonen aikookin tehdä kaikkensa, että ensi kaudelle valtuustoon valittaisiin mahdollisimman monta nuorta. Se on vaikeaa, sillä kirkon touhut eivät tunnu nuoria innostavan.

— Vaikuttaa siltä, että kirkko näkee eroavissa vain rahan eikä ole kiinnostunut ihmisestä.

Temonen kysyy, kumpi on tärkeämpää: se, että kirkkoon kuuluu 90 prosenttia väestöstä, vai vain viisi prosenttia, jotka ovat sataprosenttisesti hommassa mukana ja kehittävät kiinnostavaa toimintaa.

— Ihmiset osallistuvat mielellään esimerkiksi hyväntekeväisyyteen, kun se on vapaaehtoista, vertaa Temonen.

Hän kokee, että luterilaisessa kirkossa mennään metsään sillä ajatuksella, että "me olemme oikeassa ja kaikki muut ovat väärässä".

— Meidän sukupolvemme on reilannut eri maissa 3-vuotiaasta lähtien ja kokee, että eri kulttuurit ja uskonnot ovat mahdollisuus, eivät uhka.

Käskyt koko ajan taustalla

Kun rippikoulun käymisestä on melkein parikymmentä vuotta aikaa, ovat siellä ulkoa opitut kymmenen käskyä voineet matkan varrella unohtua. Tehdäänpä testi, kuinka monta käskyä Tuukka Temonen muistaa.

— No ne huorin, tappaminen ja varastaminen ovat helppoja. Sitten oli jotain, että älä himoitse toisen omaisuutta… puolisoa… muista pyhittää lepopäivä, älä lausu Herran nimeä turhaan.

Kaikista tärkein kymmenestä käskystä on Temosen mielestä "älä tapa".

— Se on myös helpoimpia noudattaa.

Temosen mielestä ei ole mitään syytä muuttaa vanhoja käskyjä. Maailma olisi hirveä paikka, jos ihmiset saisivat tehdä mitä haluaisivat. Käskyt, elämän ohjenuora, ovat voimakkaasti läsnä koko ajan. Niiden mukaan eletään usein ehkä huomaamatta yhteyttä.

— Kymmenen käskyä ovat moraalimme perusta.

Televisiossa alkaa 28.12. sarja 10 uutta käskyä, jota Temonen on ollut leikkaamassa. Keskusteluohjelmassa tunnetut suomalaiset miettivät uusia käskyjä. Matkalla suomalaisen arvomaailman perusteisiin ovat muun muassa valtionvarainministeri Raimo Sailas, pastori Hilkka Olkinuora ja jääkiekkoilija Jarkko Ruutu.

"Meidän sukupolvemme kokee, että eri kulttuurit ja uskonnot ovat mahdollisuus, eivät uhka."

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.