Pieni kukka, iso sielu.
Thérèsen kukat
Kukapa ei ilahtuisi saadessaan aivan odottamatta kukkia.
Ranskalaistyttö Thérèse Martin halusi ilahduttaa kanssaeläjiä kukkasilla joka päivä, keskellä talveakin. Erityisesti hän halusi muistaa niitä, jotka olivat kukkia vähiten saaneet. Hän etsi päättäväisesti epäsuosittuja, sosiaalisesti kömpelöitä ihmisiä.
Me muutkin voimme kokeilla Thérèsen taikakukkia. Poimimme sellaisen joka kerta, kun vastaamme töykeyteen huomaavaisuudella. Kun suomme myrtsille mököttäjälle hymyn. Kun emme ohita juttuseuraa kaipaavaa siksi, että saisimme rauhassa tehdä omaa juttuamme muutaman minuutin kauemmin.
Varsinainen kukkaseppele syntyy, kun käännämme keskustelun suunnan silloin, kun ruoditaan jonkun ärsyttävän ihmisen huonoja puolia.
Kuulostaa loistavalta, mutta tosipaikan tullen vaikealta. Thérèsen mielestä kannattaa silti yrittää. ”Olen vielä kaukana siitä, että se, minkä ymmärrän, muuttuisi teoiksi, ja kuitenkin pelkkä halu toimia toisin antaa minulle rauhan.”
Thérèsen kukkaa ei ojenneta vastapalveluksen toivossa. ”Minusta tuntuu, ettei voi saada aikaan mitään hyvää, jos etsii omaansa”, hän arveli. ”Kutsu köyhiä, raajarikkoja, rampoja ja sokeita, niin sinä olet oleva autuas, koska he eivät voi maksaa sinulle, ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.”
Kukituksen juju oli Thérèselle Jumalan ilahduttaminen. ”Olen niin pieni sielu, etten voi tarjota Jumalalle muuta kuin pieniä asioita.
Muut pitivät kuitenkin 24-vuotiaana kuolleen nöyrän naisen sielua suurena. Katolilaiset tuntevat hänet pyhänä Jeesus-lapsen Teresana, kirkonopettajana.
Jaa tämä artikkeli: