Tiede ei sulje pois Jumalaa
Teologi ja geologi kiersivät elämän historiaa esittelevän näyttelyn.
Evoluutioteorian kehittäjän Charles Darwinin syntymästä tuli kuluneeksi 200 vuotta 12.2. Mikä olisikaan sopivampi päivä pohtia ikuisuuskysymyksiä tieteen ja uskon suhteesta sekä evoluutiosta ja luomisesta?
Keskustelukumppaneina ovat vantaalainen ympäristögeologian emeritusprofessori Pentti Alhonen ja Tikkurilan seurakunnan pastori Jaakko Hyttinen. Alhosella on takanaan vuosikymmenien ura luonnontieteilijänä, Hyttinen valmistelee väitöskirjaa Raamatun Vanhan testamentin luomakuntateksteistä.
Keskustelun aluksi kaksikko kiersi Luonnontieteellisen museon uuden Elämän historia -näyttelyn ja hämmästeli sitä elämän rikkautta ja monimuotoisuutta, joka maapallolle on syntynyt.
Elämän synty on ratkaisematta
Alhonen ja Hyttinen aloittavat näyttelyn katsomalla kuvaa pyörivästä galaksista. Maailmankaikkeuden synty menee kosmologian puolelle, tuumii Alhonen, ja toteaa oman tutkimusalansa alkavan ajasta 4,6 miljardia vuotta sitten. Silloin maapallo syntyi, vaikka kreationistit muuta väittävät.
— Kuuntelin aamulla radiosta Pertti Rannan haastattelua. Hän on kääntänyt Darwinin Lajien synnyn suomeksi ja saanut uhkauksia kreationisteilta. Toivottavasti kirkkoon ei leviä tällainen voimakas kannanotto kehitysoppia vastaan, kauhistuu Alhonen.
— Ei leviä, se on pienten piirien ajattelua. Toisaalta vastakkaisessa ääripäässä on vahvistunut fundamentalistis-ateistinen skientismi eli tieteisusko, joka katsoo tieteen todistaneen Jumalan olemattomaksi. Ikävä kyllä esimerkiksi nettikeskusteluissa nämä ääripäät ruokkivat toisiaan, vastaa Hyttinen.
Luonnontieteen näkemyksen mukaan maailmankaikkeus syntyi suuren alkuräjähdyksen seurauksena. Sitä ennen oli singulariteetti, äärimmäisen kuuma ja pieni piste. Varmasti ei tiedetä, oliko ennen singulariteettia mitään, miten elämälle otolliset olosuhteet syntyivät avaruuden laajetessa tai onko muualla elämää.
— Luulen, että esimerkiksi elämän synnystä joudutaan keskustelemaan pitkään, vaikka aika pitkälle on päästy laboratorio-oloissa. Mutta evoluutio eli kehitys, johon liittyy luonnonvalinta, on tieteellinen fakta, ei pelkkä teoria. Toki, kuten tieteessä yleensäkin, kokonaiskuva korjaantuu ja täydentyy kaiken aikaa ja kysymyksiä saa ja pitääkin tehdä, miettii Alhonen.
Dinosaurus haastaa kreationistit
Hyttinen ja Alhonen pysähtyvät katsomaan stromatoliitteja, muinaisten sinibakteerien jäännöksiä.
— Nämä vanhat sinilevämatot on löydetty Tervolasta. Ikää on jopa kaksi miljardia vuotta. Kreationistit eivät usko siihen, että fossiilistumiseen kuluu näin pitkä aika eivätkä luota geologisiin iänmäärityksiin. Ne ovat kuitenkin luotettavia, koska ne perustuvat niin sanottuihin radioaktiivisiin kelloihin ja lasketaan säteilyn puoliintumisaikojen perusteella, sanoo Alhonen, joka on myös fossiileja tutkiva paleontologi.
— Jos on fundamentalistinen raamattunäkemys, voi ajatella, että maailma on 6000 vuotta vanha. Tällainen näkemys joutuu ristiriitaan tieteen kanssa — mutta ei kirkossa yleisesti niin ajatella, huomauttaa Hyttinen.
Kaksikko jatkaa matkaansa. Lopulta päädytään dinosaurusten luo. Tyrannosaurus Rexin hampaita katsellessa Alhonen ihmettelee jälleen kreationistien väitteitä. Miten ihminen olisi voinut elää yhtä aikaa dinosaurusten kanssa ja selvitä hengissä? Mammuteissa, viimeisimmän jääkauden kömpelöissä karvanorsuissakin oli tekemistä.
Sattuma vai suunnitelma?
Näyttelyn jälkeen keskustelu jatkuu kahvikupin äärellä. Alhonen kertoo olleensa tammikuussa Tieteen päivillä, jossa evoluutio oli pääosassa. Hänen hämmästyksekseen siitä puhuttiin jopa ihmistieteissä.
— Ilmeisesti evoluutiolla on markkina-arvoa, kun humanistitkin siitä puhuvat. Geologeille se on aina ollut itsestään selvää, koska maapallo on koko historiansa ajan ollut muutoksen tilassa, sanoo Alhonen.
— Toki myös Raamatussa näkyy muutos. Kun käy läpi Vanhan ja Uuden testamentin kirjoja, niin Jumala-usko, maailmankuva ja myös käsitys luomisesta muuttuvat Raamatun sisällä. Mutta en silti tiedä, voiko historiatieteiden ja humanististen tieteiden kohdalla puhua evoluutiosta, huomauttaa Hyttinen.
Alhonen palauttaa evoluutio-keskustelun lajien syntyyn, luonnonvalinnan aikaansaamaan kehitykseen. Nykykäsityksen mukaan siinä on keskeinen rooli mutaatioilla, DNA:n ja RNA:n muutoksilla.
— Molekyylibiologiassa on saatu vinkkejä siitä, miten elämä on saattanut syntyä, mutta ei siitä varmuutta ole. Minun alani ei kuitenkaan tutki tätä, vaan tarkastelee niitä jälkiä, joita evoluutiosta maapallon historiassa ja sen eliökunnan kehityksessä on. Geologiassa voimme sanoa, minkälainen maapallo on ollut silloin, kun ensimmäiset alkeelliset esitumalliset eliöt, arkit ja sinibakteerit, syntyivät, kertoo Alhonen.
Hänen mukaansa elämä syntyi noin 3,7 miljardia vuotta sitten. Tältä ajalta löytyy molekyylitason fossiileja. Mutta miten varsinainen kopioituva soluelämä syntyi, sitä ei ole tieteessä vielä selvitetty.
— Vaikka ratkaisu löydettäisiin, voidaan silti kysyä, onko kaikki sattumaa vai onko takana suunnitelma. Sisältyykö perimäainekseen informaatio, joka kattaa koko elämän kehityksen meihin saakka? Vai alkaako kaikki aina alusta, kun tapahtuu sukupuuttoaalto? Alhonen mainitsee.
Samantapainen sattumaa vai suunnitelmaa -ajatus syntyy siitä, että olosuhteet maapallolla ovat ainutlaatuisen hyvät elämän synnylle. Pienikin muutos vaikka maapallon radassa tekisi elämästä mahdottoman.
— Asiat ovat täällä juuri sellaiset kuin olla pitää elämän synnyn kannalta, kiteyttää Alhonen.
Hyttisen mielestä on kutkuttavaa miettiä, onko elämän syntyyn vaikuttavissa aineksissa ollut mukana valmis kehitystä ohjaava tietopaketti vai onko siinä katkoksia, sukupuuttojen luomia vallankumouksia.
— Minun on helppo ajatella kumpaa tahansa Jumala-uskon tai luomisuskon näkökulmasta. Joko sitä, että taustalla on valmis ajatus tai sitä, että luominen on innovatiivista, kokeilevaa.
Jumalaa ei pidä tunkea aukkoihin
Alhonen jää miettimään ajatusta suunnitelmallisuudesta ja toteaa, että jos kaiken taustalla on Jumala, silloin on helpompi ajatella, että hän on henki kuin persoonallinen Pyhä Kolminaisuus. Itse hän kuitenkin sanoo uskovansa kristinuskon Jumalaan. Alhonen ei kuitenkaan sotke häntä tieteen tekemiseen.
— Olen aina ajatellut, että luomiskertomus on vertauskuvallinen kuvaus, uskonnollista puhetta. Tiedemiehenä minun täytyy tutkimuksissani pitäytyä empiiriseen, havaittavaan maailmaan. Mutta jos luomiskertomuksen voi tulkita vertauskuvana, ei synny ristiriitaa, sanoo Alhonen.
Hyttinen tuumii, että vaikka ajatus elämän synnyn ratkaisemattomista kysymyksistä on kiinnostava, hän ei sijoittaisi Jumalaa luonnontieteellisen tutkimuksen aukkoihin. Kun tiede edistyy, aukot tuppaavat pienenemään, kuten piispa Juha Pihkala ja tähtitieteilijä Esko Valtaoja kirjassaan Nurkkaan ajettu Jumala totesivat.
— Oma näkökulmani on tyystin erilainen. Ajattelen niin, että mitä enemmän meidän maailmankuvamme kasvaa ja suurenee ajallisesti ja mittasuhteiltaan, sitä suuremmaksi Jumala tulee. Millainen Jumala onkaan tämän kaiken takana! innostuu Hyttinen.
Hyttinen lisää, että hänen käsityksensä Jumalasta ei ole mikään ”ihmemies McGyver”, vaan Jumala, joka on kaikessa mukana. Luonnonlait ovat ilmentymää Jumalan todellisuudesta.
— Mutta en lähtisi sotkemaan tällaista pohdiskelua luonnontieteen teorioihin niin kuin älykkään suunnittelun teoria tekee. Jumala on luonnontieteen menetelmien ulkopuolella, rajaa Hyttinen.
— Oma johtopäätökseni on, että evoluution voidaan ajatella olevan luomisen
koneisto. Mutta en minä näin sanoessani kiellä evoluution prosessia.
Evoluution todellisuus on hyvin nähtävissä esimerkiksi tutkimuksessa, jossa
kirkasvetisen lammen vesikirput muuttuivat lyhyessä ajassa aivan toiseksi
lajiksi, kun lammen vesi sameni. Voimakas ympäristöstressi vaikuttaa perimään
niin, että se muuttaa lajia. Kyseisessä lammessa kävi aivan niin kuin
evoluution mukaan pitikin käydä, selvittää Alhonen.
Alussa oli kaaos
Uusimmassa Tiede-lehdessä elämän syntyä käsittelevä artikkeli alkaa sanoilla ”alussa planeetta oli eloton ja myrskyinen”. Raamatun alussa olevassa luomiskertomuksessa kuvataan maata autioksi ja tyhjäksi paikaksi, jossa pimeys peitti syvyydet ja Jumalan henki liikkui vetten päällä.
— Tämä perusluomiskertomus ei ole vanhin. Psalmeista löytyy vanhempia myyttisiä kuvauksia luomisesta. Niissä idea on, että Jumala kukistaa alkumeren hirviön. Kaaosmeren kukistaminen on rinnakkaiskuva sille, miten järjestäytynyt elämä ja maailma luodaan. Kaaoksesta kohti kosmosta, kuvaa Hyttinen.
Eikö luonnontieteen fakta ole, että elämä on syntynyt vedessä ja meret ovat sille olennaisen tärkeitä?
— On perin vaikea ajatella, että elämä olisi pystynyt syntymään missään muualla, sanoo Alhonen.
Hyttinen jatkaa, ettei hän yritä sanoa, että Raamatun kuvaus olisi sama kuin nykyaikainen käsitys elämän synnystä. Jotain osuvaa näissä tuhansia vuosia sitten kirjoitetussa teksteissä kuitenkin on.
— Kun Raamatussa kerrotaan maan olleen autio ja tyhjä, heprean sanat voitaisiin yhtä hyvin kääntää maa oli sikin sokin. Maa oli autio elämän rakenteista, hän selvittää.
— Se, että kaikki oli sikin sokin on hauska näkemys sikäli, että jos ajatellaan mannerblokkien kulkua maapallon historiassa, niin jossain vaiheessa Suomi oli päiväntasaajan kohdalla. Olisihan se ollut kauhean kiva, jos olisimme jääneet lämpimämmille leveysasteille, nauraa Alhonen.
Voiko uskoa ja olla tiedemies?
Vaikka Alhonen ei tutkijana lähtisi kirjoittamaan tieteellistä artikkelia, jossa mannerliikuntojen taustalla nähdään Jumalan jatkuva luomistyö, ei hänestä ajatus Jumalasta kaiken taustalla ole mahdoton.
— Jos ajatellaan, että Jumala on kaikkialla läsnä, tässä ja nyt, niin miksei. Mutta jos lähettäisin tästä artikkelin tieteelliseen aikakausjulkaisuun, se tulisi bumerangina takaisin. Ei se ole luonnontiedettä.
— Eikä sen kuulukaan olla, sanoo Hyttinen.
Hän jatkaa pohtimalla, mitä ajatus Jumalasta luojana hänelle merkitsee.
— Raamatun luomiskertomukset liittyvät siihen, miten niiden kirjoittamisaikana maailmankaikkeus hahmotettiin. Jos ajatellaan niiden kuvaavan kirjaimellisesti ikuista totuutta, joudutaan törmäyskurssille tieteen kanssa. Mutta jos huomataan Raamattuun sisältyvän muutoksen ajattelussa Jumalasta ja maailmasta, niin ei Jumala-uskon kanssa ole mitään ongelmia tarkastella maailmaa tieteen silmin.
Alhonen sanoo törmänneensä usein tieteessä näkemyksiin, jotka kevyesti sulkevat uskon pois. Hänellä ei kuitenkaan ole vaikeuksia olla luonnontieteilijä ja uskoa Jumalaan.
— Kun teen tutkimustyötä, en ajattele, että Jumala on tekemässä sitä kanssani. Mutta voihan se olla, että hän auttaa minua oivaltamaan asioita. Ja kyllä minä uskallan rukoilla Jumalalta siunausta arkisiin asioihin.
Ihminen uhkaa luontoa
Palaamme lopuksi vielä siihen, missä luonnontieteilijät ja kirkko voisivat vetää yhtä köyttä. Ihminen, joka Hyttisen mukaan on osa luomakuntaa ja samalla vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa, on aiheuttamassa luomakunnalle suurta tuhoa. Tai kuten Alhonen sanoo, ihminen on kehittynyt geologiseksi tekijäksi.
— Olemme tilanteessa, jota geologit kutsuvat nimellä antroposeeni, ihmisen aika. Se alkoi höyrykoneen keksimisestä. Ihmisestä on jo silkalla lukumäärällään tullut uhka luonnolle. Vaikka maapallo ei tarvitse ihmistä, me tarvitsemme maapalloa, jossa on olosuhteet, jossa voimme elää, muistuttaa Alhonen.
Hänen mukaansa teologeja tarvitaan luonnontieteilijöiden rinnalle puhumaan siitä.
— Tiede kertoo tosiasiat, uskon rooli on motivoida ihmisiä muutokseen
elämäntavoissa, kiteyttää Hyttinen.
Jaa tämä artikkeli: