null Tikkurilan kirkosta meneillään tarjouskilpailu

Tikkurilan kirkosta meneillään tarjouskilpailu

Tikkurilan kirkon rakentamisesta on parhaillaan menossa tarjouskilpailu, joka päättyy 17.9. Kilpailutuksen perusteella selviää, mitkä ovat hankkeen kokonaiskustannukset. Sen perusteella voidaan valmistella päätöstä kirkon rakentamisesta.

Päätöksen Tikkurilan kirkon rakentamisesta tekee yhteinen kirkkovaltuusto joulukuussa. Sinne hanke etenee marraskuussa pidettävän yhteisen kirkkoneuvoston kokouksen kautta.

Kirkkohankkeen suunnitelmia ja tilannetta esiteltiin yhteiselle kirkkoneuvostolle kuitenkin jo keskiviikkona 12.9. Kirkkoneuvosto merkitsi suunnitelmat tiedoksi ja lähetti ne edelleen kirkkovaltuustolle tiedoksi.

Harkinnassa kolme vaihtoehtoa

Vaihtoehtoina ovat nykyisen kirkon peruskorjaus, peruskorjaus ja uuden kirkkosalin rakentaminen tai se, ettei kirkolle tehdä mitään. Vuonna 2008 hankkeen kokonaiskustannusarvioksi päätettiin 14,4 miljoonaa euroa, johon sisältyi niin vanhan korjaus, uudisrakennus kuin kellotapulin uusiminen.

Tähän mennessä kirkon suunnitteluun on käytetty 1,8 miljoonaa euroa, mutta todelliset kustannukset eivät ole selvillä ennen konkreettisia tarjouksia. Kyseessä on haastava peruskorjauskohde, joten urakkahintojen lisäksi laskelmissa pitää Vantaan seurakuntien kiinteistöjohtaja Sari Turusen mukaan ottaa huomioon 20 prosentin lisätyövaraus.

Nykyisessä kirkossa on ollut merkittäviä sisäilmaongelmia, se on epäkäytännöllinen ja energiankulutus on ollut suurta. Kirkon suunnitelmista on tilattu erillinen asiantuntijalausunto, jossa arvioidaan muun muassa kohteeseen mahdollisesti jääviä sisäilmariskejä ja ylläpitokuluja.

Koska kirkko on suojelukohde, sitä ei voida purkaa kokonaan, vaan esimerkiksi rakennustiiliä ja muitakin materiaaleja on käytettävä uudelleen.

Lähivuosien suurin investointihanke

Tikkurilan kirkko on Vantaan seurakuntien lähivuosien suurin investointihanke, jonka toteuttaminen vaikuttaa muihin investointeihin ja seurakuntien talouteen. Siksi suunnitelmat halutaan viedä luottamuselimille tiedoksi hyvissä ajoin ennen varsinaista päätöksentekoa.

Tikkurilan seurakuntaneuvosto otti hankkeeseen kantaa 29.8. Seurakuntaneuvoston mukaan hanke pitäisi toteuttaa kerralla. Seurakuntaneuvosto korostaa lausunnossaan, että kirkon toteuttaminen osissa nostaa kustannuksia ja hankaloittaa sen käyttämistä. Jos kirkko rakennetaan kerralla, Tikkurilan keskusta valmistuisi yhtä aikaa.
 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.