Diakonian merkin Maijaleena Kupiaiselle luovuttivat Anita Salonen ja Janne Silvast Tikkurilan seurakunnasta. Kuva Markku Mattila
Tikkurilan lukion opettajalle myönnettiin Diakonian merkki
Tikkurilan lukion lehtori Maijaleena Kupiaiselle on myönnetty Diakonian merkki. Merkin myönsi Tikkurilan seurakuntaneuvosto.
Perustelujen mukaan Kupiainen on nostanut arjen diakoniaa ja diakoniakasvatusta esille tarjoamalla opiskelijoille mahdollisuuksia osallistua hyvän tekemiseen oma-aloitteisesti sekä opetussuunnitelmassaan lukiolaisten kurssilla.
Kurssilla opiskelijat tekevät hyvän teon, joka voi kohdistua joko lähellä oleviin ihmisiin tai osallistumalla vapaaehtoistehtäviin. Opiskelijat ovat osallistuneet vapaaehtoistyöhön Tikkurilan seurakunnassa Yhteisvastuukeräyksen ja Kirkon Ulkomaanavun katastrofikeräysten hyväksi. Yhteistyö on jatkunut vuodesta 2008 asti.
Maijaleena Kupiainen on muutenkin toiminnallaan edistänyt yhteistyötä seurakunnan kanssa sekä myönteistä kuvaa kirkosta ja seurakunnasta, perusteluissa sanotaan.
- Seurakuntien työntekijät tai edes koko kirkko ei yksin pysty lähimmäisenrakkauden tarpeeseen vastaamaan. Siksi on tärkeää, että löydämme yhteistyökumppaneita, jotka näkevät diakonian tärkeäksi ja välittävät sitä myös eteenpäin, sanoo vastaava diakoniatyöntekijä Anita Salonen Tikkurilan seurakunnasta.
Diakonian merkki annetaan henkilölle tai yhteisölle, joka toiminnassaan tai päätöksenteossaan on toiminut yhteistyössä diakoniatyön kanssa. Merkin saaja on huomannut ihmisen ja tehnyt työtään sydäntään kuunnellen sekä kristillistä lähimmäisenrakkautta toteuttaen.
Jaa tämä artikkeli: