Meiju Riihelä saattaa ilahduttaa lähimmäisiään projektin aikana vaikkapa neulegraffiteilla.
Tikkurilan seurakunnan hanke tekee hyvää näkyväksi
Sosiaalinen media ja katutaide ovat työvälineitä, kun seurakunta kohtaa nuoria aikuisia.
– Kirkon pitää ottaa vakavasti se, että kaikki ovat tärkeitä, ja osallistua ihmisten elämään. Ihmisistä pitää välittää ja tykätä, projektityöntekijä Meiju Riihelä perustelee syyskuussa käynnistynyttä Tikkurilan seurakunnan Tykkää-hanketta.
Riihelän mukaan vanhat tavat toimia eivät riitä. Ihmisten elämänpiiri on laajentunut, eikä heidän voi odottaa kokoontuvan kirkolle.
– Kirkon sanoma tykkäämisestä on kuitenkin ikuinen. Sen, miten siitä viestimme, pitää elää.
Vuoden 2015 loppuun jatkuvassa hankkeessa Riihelä viestii tykkäämistä pääasiassa sosiaalisessa mediassa, muun muassa Facebookissa ja Twitterissä, ja on aktiivisesti mukana verkkokeskusteluissa esimerkiksi Vauva-lehden sivuilla. Lisäksi ihmisiä ilahdutetaan katutaiteella, pienillä tempauksilla ja yllätyksillä. Syyskuussa Riihelä työtovereineen esimerkiksi kiinnitti seurakuntien talon ikkunoihin post-it-lappuja ja piirsi talon eteen asfalttiin suuren sydämen. Hiljattain hän ripusteli puihin enkelinsiipiheijastimia.
– Ideana on, että seurakunta näkyy ihmisten elinympäristössä. Yritämme tehdä näkyväksi sitä hyvää, jota kirkon sanoma edustaa, Riihelä kertoo.
Tykkää-hankkeen kohderyhmää ovat erityisesti alle 40-vuotiaat kaupunkilaiset, joille seurakunnan toiminta on jäänyt etäiseksi. Heitä on Tikkurilan seurakunnan jäsenistä yli puolet.
– Ei ole tarkoitus tuputtaa kenellekään mitään eikä vaatia mitään. Jokainen saa valita, tarttuuko kohtaamisen mahdollisuuteen, Riihelä sanoo.
Hän korostaa sitä, ettei seurakunta aseta jäsenilleen laatuvaatimuksia tai mittaa kenenkään uskoa.
– Jumala tykkää kaikista yhtä paljon, seurakunta tykkää jäsenistään ja meidän kaikkien pitäisi tykätä toisistamme.
Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast kertoo, että viime vuosina seurakunta on saanut aiempaa enemmän tietoa jäsenistöstään. Sen myötä on alettu miettiä, missä tavoitettaisiin ne jäsenet, jotka eivät osallistu seurakunnan toimintaan.
– He ovat kohdattavissa netissä. Heitä voidaan myös puhutella sellaisella viestinnällä, jossa on ideaa ja ilmettä, Silvast toteaa.
Hänen mukaansa olisi suuri askel, jos seurakunta hankkeen myötä onnistuisi muuttamaan toimintatapojaan sellaisiksi, että yhä useampi voisi kokea kirkon merkitykselliseksi.
– Opimme tekemällä. Joskus pitää olla rohkea. Ei meillä ole mitään menetettävää, jos haluamme palvella paremmin, Silvast sanoo.
Hän myöntää, että hankkeen taustalla on myös huoli jäsenistä – mutta ei seurakunnan vaan jäsenten itsensä takia.
– Moni seurakunnan toiminnasta etääntynyt tuntee kaipuuta ja odotusta, joka on syvempää kuin me arvaammekaan. Miten osaisimme ilmaista sanomamme sellaisella kielellä, että erilaiset ihmiset voisivat kokea turvaa ja lohtua? Silvast pohtii.
Hän muistuttaa, että moni kaipaa pohjimmiltaan jotakin sellaista, jota ei voi euroissa tai suorituksissa mitata: ihmisarvoa, Jumalaa, mysteeriä, yhteyttä.
Jaa tämä artikkeli: