null Tilaa ajattelevan ihmisen uskolle

Filosofi ja historioitsija Juha Sihvola käsittelee kirjassaan viime aikojen uskontokeskustelun vaikeita kysymyksiä.

Filosofi ja historioitsija Juha Sihvola käsittelee kirjassaan viime aikojen uskontokeskustelun vaikeita kysymyksiä.

Tilaa ajattelevan ihmisen uskolle

Professori Juha Sihvolan kirja on helmi uskontoa käsittelevien kirjojen joukossa. Se on sivistynyt ja humaani teos, jossa on valtava määrä tietoa. Kirjan punainen lanka on suvaitsevaisuus, jonka lähtökohtana on asettuminen eri tavalla ajattelevien asemaan tinkimättä silti oikeaksi ja todeksi katsomistaan asioista. Tämän kirjan lukeminen voisi olla hyvä lähtökohta sille ”erilaisuuden etiikalle”, jota piispa Irja Askola on peräänkuuluttanut.

Sihvola käsittelee kirjassaan viime aikojen uskontokeskustelun vaikeita kysymyksiä: seksuaalietiikkaa, vakaumusten tasa-arvoa, kirkon ja valtion suhdetta, suvaitsevaisuuden rajoja ja uskonnon roolia maailman konflikteissa. Hän nostaa esiin ilmiöiden taustoja ja sanoo rohkeasti oman näkemyksensä.

Sihvola onnistuu jopa mahdottomalta tuntuvassa tehtävässä: hän kuvaa Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia tavalla, joka tekee ymmärrettäväksi molempien osapuolien motiivit. Hän yhtyy israelilaisen kirjailijan Amos Ozin näkemykseen, jonka mukaan rauhaan päästään vain, jos sekä israelilaiset että palestiinalaiset myöntävät omat virheensä ja oivaltavat, että kumpikin osapuoli on pohjimmiltaan oikealla asialla. Kummatkin ovat uhreja, eikä kummallakaan osapuolella ole maailmassa muuta kotimaata.

Sihvola puolustaa yhteiskuntaa, jossa erilaisia identiteettejä edustavat ihmiset ja ryhmät elävät rauhassa ja kunnioittavat toisiaan. Vaikka suhtautuisi penseästi homoseksuaaliseen käyttäytymiseen ja pitäisi sitä jopa syntinä, pitää Sihvolan mielestä ymmärtää, että on hyvä suojella homoseksuaaleja syrjinnältä ja väkivallalta ja tukea heidän vakaata perhe-elämäänsä. Tähän velvoittaa jo rakkauden kaksoiskäskyyn perustuva kristillinen etiikka.

Kirkon ja valtion suhdetta Suomessa Sihvola ei pidä uskonnonvapauden kannalta ongelmallisena, vaikka uskonnonopetuksessa onkin ”lievä evankelisluterilaista kirkkoa suosiva epäsymmetria”. Yhteisövero on hänen mukaansa valtion näkökulmasta koko väestöä hyödyttävien palvelujen ostamista kirkolta.

Sihvolan kirjassa on erinomaista se, miten analyyttisesti ja kiihkottomasti hän käsittelee aihettaan. Hän ilmaisee myös tavoitteensa luoda tilaa ajattelevan ihmisen uskonnolle. Hänen mielestään elävä kirkko on sellainen, joka tuntee myötätuntoa ihmisen haurautta kohtaan ja ymmärtää, että vahvinkin meistä on joskus armon tarpeessa.

Juha Sihvola: Maailmankansalaisen uskonto. Otava 2011.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.