Toimeentulotuen käsittelyajat pitkittyneet
Vantaan seurakuntien diakoniatyöntekijät ovat kiinnittäneet huomiota toimeentulotuen pitkittyneisiin käsittelyaikoihin. Vantaan seurakunnissa toimii 40 diakoniatyöntekijää ja kohtaamme vuosittain yli 15 000 asiakasta. Olemme tehneet vuosien varrella laaja-alaista yhteistyötä Vantaan aikuissosiaalityön työntekijöiden kanssa.
Tilanne on heikentynyt tänä syksynä huomattavasti, kun Vantaan kaupunki on jättänyt täyttämättä 12 määräaikaista toimeentulotuen etuuskäsittelijän vakanssia. Asiakkailta saamamme tiedon mukaan toimeentulotukihakemusten käsittely voi nykyisillä henkilökuntaresursseilla kestää 3–6 viikkoa. Edes uudet asiakkaat eivät pääse ajoissa sosiaalityöntekijöiden vastaanotolle ja hakemusten täydentäminen venyttää käsittelyaikoja vielä enemmän.
Toimeentulotuki on tarkoitettu viimeiseksi turvaksi, kun muita tuloja tai varoja ei ole tai ne ovat vähäiset. Pitkät käsittelyajat heikentävät asiakkaiden vuokranmaksukykyä esimerkiksi pätkätöiden päättyessä sekä työttömyyden tai sairausloman alkaessa.
Toimeentulotuen puuttuessa asiakkaat myös velkaantuvat eikä taloudenpitoa pysty suunnittelemaan. Asiakkaiden ongelmat lisääntyvät ja laajenevat vuokrarästien erääntyessä. Laskujen odottaessa sosiaalitoimistossa asiakkaalla ei ole mahdollisuutta niitä maksaa, ja pitkien käsittelyaikojen takia asiakkaalle kertyy perintäkuluja.
Toimeentulotukilaissa määrätään, että hakemukset on käsiteltävä viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta, kiireellisissä tapauksissa jopa samana päivänä. Samassa aikataulussa tulisi myös ilmoittaa hakemuksen täydentämisen tarpeesta. Lain mukaan toimeentulotukiasiakkaalle tulee järjestää mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä sen jälkeen kun asiakas on tätä pyytänyt.
Tällä hetkellä Vantaan kaupunki ei pysty vastaamaan lain säätämiin velvoitteisiin, vaan sosiaaliohjaajat ja -työntekijät joutuvat ohjaamaan asiakkaita hakemaan avustusta Vantaan seurakuntien diakoniatyöltä toimeentulotukipäätöstä odottaessa. Diakoniapäivystyksiä ja ruuanjakelua mainostetaan myös sosiaalitoimen internetsivuilla.
Vantaan seurakuntien diakoniatyö ei voi huolehtia sosiaalitoimen asiakkaiden toimeentulosta lakisääteisen toimeentulotuen käsittelyn venyessä. Olemme myös huolissamme sosiaalitoimen työntekijöiden jaksamisesta ja työturvallisuudesta ruuhkautuneessa työtilanteessa.
Vantaan seurakuntien diakoniatyöntekijöiden puolesta
Anita Salonen, Eija Miettinen, Annakatri Aho, Satu Enrold, Liisa Juusela, Tiina László, Sannamari Rusi, Sirkka Väätäinen
Jaa tämä artikkeli: