Toinen tie

Toinen tie

Appiukkoni on kommunisti kovimmasta päästä. Äitinsä uskonnollisesta kasvatuksesta huolimatta kirkko ja sen edustama uskonnollinen vallankäyttö saa vanhan miehen sapen edelleen kiehumaan.

Istumme usein aamuyön tunteina parantamassa maailmaa. Jostain syystä puheemme kääntyy poikkeuksetta elämän syvimpiin kysymyksiin. Minä olen usein kuuntelijan roolissa, kun viisas appeni kertoo elämänsä sattumuksista. Pari viikkoa sitten kuulin häneltä tarinan rukouksesta.

Sodan jälkeen Pohjois-Suomen kylät kärsivät nälästä ja kylmästä. Appeni isä oli pitkään sairastanut keuhkotautia ja loppu oli lähellä. Äiti lähetti 12-vuotiaan pojan lääkäriä vastaan 20 kilometrin päässä olevaan tienhaaraan. Ainoa kulkupeli oli hevonen.

Pakkasta oli yli 25 astetta ja matka pienelle pojalle lähes epäinhimillinen. Hevonen hengitti raskaasti nälästä ja kylmästä.

Kun viimein tienhaara oli edessä, lääkäriä ei näkynyt missään. Appeni odotti risteyksessä ikuisuuden, muttei lääkäriä kuulunut. Lopulta hän risti äitinsä opetuksesta kätensä ja rukoili: ”Jumala, jos todella olet olemassa, älä anna isän kuolla. Lähetä lääkäri paikalle. Auta.”

Mutta lääkäriä ei kuulunut. Raskain ajatuksin poika lähti paluumatkalle. Kotitalon portilla oli äiti häntä vastassa. Lääkäri oli tullut toista tietä isän avuksi. Muutaman päivän päästä tauti taittui ja isä parantui entiselleen.

Tuon tarinan kuuleminen oli pyhä hetki vanhan pirtin pöydän ääressä. Mietin: Onneksi Jumala voi käyttää aina toista tietä. Sellaista, jota me ihmiset emme voi koskaan nähdä.

Jaa tämä artikkeli: