Turvapaikanhakijoissa on nyt paljon kielteisestä päätöksestä valittaneita. Myös Ahmed Al-Zaidi päätti vielä yrittää, koska paluu Irakiin tuntui mahdottomalta. Kuva: Hans v. Schantz
Toiveikkuus on vaihtunut alakuloksi vastaanottokeskuksissa
Moni turvapaikanhakija odottaa nyt, että valitus kielteisestä päätöksestä etenisi. Yksin tulleiden alaikäisten tilanne näyttää valoisammalta.
Aluksi kaikki tapahtui nopeasti. Vuosi sitten Vantaalla avattiin parissa viikossa neljä vastaanottokeskusta. Myöhemmin Kotouma Oy avasi vielä tukiasumisyksikön yksin maahan tulleille alaikäisille turvapaikanhakijoille Kivistöön.
Syntyi niin sanottu Vantaan malli, jossa turvapaikanhakijat saavat tukea ja vapaaehtoiset hommia "yhden luukun periaatteella". Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että kaupunki on johtanut toimintaa, mutta suuressa roolissa etenkin vapaaehtoistyön koordinoinnissa ovat olleet Vantaan seurakunnat ja Suomen Punainen Risti.
Vuodessa moni asia on muuttunut. Turvapaikan saamisesta on tullut vaikeampaa ja perheenyhdistämisen ehtoja on tiukennettu. Tulijoiden määrä on vähentynyt niin, että Sokkakujalla sijaitseva vastaanottokeskus suljetaan lokakuun lopulla. Monen odotus jatkuu – nyt toiset odottavat tietoa turvapaikasta ja toiset sitä, että valitus kielteisestä päätöksestä etenisi.
Huonot uutiset yhdelle masentavat kaikkia
Kolmesta vastaanottokeskuksesta on vastannut Luona Oy ja Auramon keskuksesta SPR. Pian Luonan keskuksista on jäljellä enää suurin, Robert Huberin tien keskus, jossa on noin 430 asukasta. Lisäksi noin 110 turvapaikanhakijaa asuu tuetusti mutta itsenäisesti.
– Kyse on asuntopohjaisesta vastaanottokeskuspalvelusta. Nämä ihmiset asuvat vuokraamissamme asunnoissa, mutta ovat vastaanottokeskuksen palveluiden piirissä eli käyvät siellä esimerkiksi suomen tunneilla, Anna Virrantaus Luona Oy:stä kertoo.
– Näiden ihmisten joukossa on sekä perheitä että yksin tulleita. He ovat osoittaneet riittävää aktiivisuutta ja heillä on valmiuksia asua ihan tavallisessa kerrostalossa. Asukasohjaaja käy kuitenkin heitä tapaamassa.
Odotuksen pituus, tekemisen puute ja turvapaikkapolitiikan tiukentunut linja ovat latistaneet tunnelmaa vastaanottokeskuksissa.
– Odottaminen stressaa ja se, kun näkee, että huonekaveri ei saakaan turvapaikkaa, Virrantaus kuvailee.
SPR:n Auramossa asukkaita on nyt noin 190. Sielläkin monen toiveikkuus on vaihtunut apeudeksi.
– Kielteiset päätökset vaikuttavat kaikkien mielialaan. Jotkut ottavat päätökset tosi raskaasti. On masennusta ja epätoivoa ja huolta omasta perheestä kotimaassa. Välillä täällä on itkuisia miehiä, vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Nelli Kasurinen sanoo.
Psykososiaalista tukea on saatavilla.
– Meillä on terveydenhoitaja, sairaanhoitaja ja sosiaaliohjaaja, jotka pystyvät tarjoamaan keskusteluapua ja ohjaamaan eteenpäin. Resurssit ovat rajalliset ja joskus avunsaaminen kestää, ihan kuin kantaväestölläkin, Kasurinen jatkaa.
Auramossa asukkaita ovat piristäneet vapaaehtoistyöntekijät ja monenlainen toiminta. Asukkaat ovat myös pitäneet siitä, että he ovat saaneet käydä vanhainkodissa ulkoiluttamassa vanhuksia ja tekemässä muuta vapaaehtoistyötä.
Nuoret ovat kotiutuneet nopeasti
Yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden taustat ovat hurjia, mutta heidän tilanteensa näyttää valoisalta. Tilastollisesti alaikäisten on muita helpompi saada Suomesta turvapaikka, eikä heitä voida palauttaa, ellei kotimaassa ole tuttua aikuista ottamassa heitä vastaan.
Jotkut ottavat päätökset tosi raskaasti. On masennusta ja epätoivoa ja huolta omasta perheestä kotimaassa."
- Auramon vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Nelli Kasurinen
Iso osa viime syksynä tulleista lapsista ja nuorista odottaa yhä päätöstä. Helsinki ja Vantaa ovat luvanneet kuntapaikat päätöstä odottaville alaikäisille turvapaikanhakijoille. Vantaalle tulee maahan jääville tukiasumisyksikkö ja perheryhmäkoti, joiden kilpailutus on parhaillaan menossa.
Nuorten arki Suomessa on lähtenyt sujumaan hyvin.
– Tällä hetkellä meiltä kaikki käyvät koulua, kertoo Kivistön yksikön johtaja Juha Koski Kotoumasta.
Nyt kun emme tarjoa kuntapaikkoja vaan ihmiset muuttavat tänne itsenäisesti, emme voi ennustaa tulijoiden määrää."
- perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom
Kosken mukaan pojat ovat saaneet alueelta ystäväperheitä ja harrastuksia.
Samankaltainen tilanne on Vantaan seurakuntien kurssikeskuksessa Helsingin Karhusaaressa. Seurakunnat vuokrasivat Kuntokallion tiloja Diakonissalaitokselle, joka perusti sinne alaikäisten yksikön.
– Osa pojista on tullut viime syksynä. Prosessit ovat olleet hitaampia kuin odotettiin, mutta kaikki on mennyt muuten paremmin kuin hyvin. Kaikki ovat päässeet kouluun ja ympäristö on ottanut heidät hyvin vastaan. Nuorilla on kummiperheitä, palvelualuejohtaja Tuija Åstedt Diakonissalaitokselta summaa.
Vantaa ei tarjoa kuntapaikkoja aikuisille
Vantaan seurakuntien kärkihankekoordinaattori Katri Korolainen kertoo, että turvapaikanhakijoiden auttamisesta kiinnostuneita vapaaehtoisia ilmoittautuu yhä. Myös viime syksynä aloittaneista moni on vielä mukana.
– Luonan vastaanottokeskuksissa vapaaehtoiset suomen opettajat on korvattu palkatuilla, joten vapaaehtoistyössä painopiste on siirtynyt ystävätoimintaan.
Nyt valmisteilla on myös malli, jossa vapaaehtoiset tukevat turvapaikan saaneita asumisen alkuun. Vantaan seurakunnat on ottanut turvapaikanhakijat myös muuten huomioon toiminnassaan: lokakuun alussa alkoi arabiankielinen rippikoulu.
Kuntapaikkoja turvapaikanhakijoille Vantaa ei tarjoa, mutta jotkut haluavat jäädä tänne ja etsivät asuntoa itsenäisesti. Kaupunki perustelee tiukkaa linjaa sillä, että tänne muuttaa muutenkin paljon maahanmuuttajia.
– Täydellisessä maailmassa voisimme tarjota kuntapaikkoja ja meillä olisi ihan erilaiset resurssit kotouttamistyöhön, sanoo perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom.
– Siinä olisi se etu, että ennustettavuus olisi parempi. Nyt kun emme tarjoa kuntapaikkoja vaan ihmiset muuttavat tänne itsenäisesti, emme voi ennustaa tulijoiden määrää.
Cantell-Forsbom on sitä mieltä, että kuluneen vuoden aikana on kuitenkin tehty monta asiaa oikein.
– Tilanne täällä ja koko Euroopassa oli viime syksynä sellainen, mihin kukaan ei osannut varautua. Siihen nähden Vantaalla on selviydytty kunnialla.
"Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin valittaa"
Suomessa on tänä syksynä paljon kielteisestä päätöksestä valittaneita turvapaikanhakijoita. Yksi heistä on Bagdadista kotoisin oleva maalari Ahmed Al-Zaidi, 26. Hän kertoo olevansa sunnimuslimi Bagdadista, mutta ei halua kertoa tarkasti syistä, jotka saivat hänet lähtemään ja jättämään muun perheen, kolme veljeä ja isän. Hänen äitinsä on kuollut.
– Minulla oli henkilökohtaisia ongelmia. Uhka kohdistui minuun, ei perheeseeni. Jos olisin jäänyt, olisi minut noin 90 prosentin varmuudella jo tapettu. Olen kertonut kaiken Maahanmuuttovirastolle, mutta en kerro sitä nyt, koska pelkään perheeni puolesta.
Samaan syyhyn vedoten Al-Zaidi ei halua näyttää jutussa kasvojaan. Nimen maininta sopii, koska samannimisiä on Irakissa paljon.
Kielteinen päätös oli Al-Zaidille järkytys.
– En saanut öisin unta ja olin ärtynyt. Se tuntui julmalta. Päätöksessä sanottiin, että voin mennä takaisin, kunhan muutan pois Bagdadista. Ei se Irakissa suju noin vain.
Paluu Irakiin tuntui niin mahdottomalta, että Al-Zaidi valitti päätöksestä.
– Olen valmis odottamaan vaikka kymmenkertaisesti sen ajan, minkä olen jo odottanut.
Aluksi Al-Zaidi asui Sokkakujan vastaanottokeskuksessa, mutta pääsi vapaaehtoistyöntekijän avustuksella kuuden miehen kimppakämppään Myyrmäkeen. Hän on saanut työpaikan siivoojana.
– Sain sen varmaan siksi, että olen hyvä tyyppi ja olin vastaanottokeskuksessa aktiivinen. Tarjouduin esimerkiksi maalaamaan keittiötä.
Vastaanottokeskuselämä ahdisti Al-Zaidia, mutta työpaikka, asunto ja paikka jalkapallojoukkueessa ovat muuttaneet tilanteen.
– Nyt nautin elämästä. Elän vähän kuin Irakissa, paitsi että minulla hirveä ikävä perhettä. Minulla on sellainen olo, että vielä saan sen turvapaikan.
Jaa tämä artikkeli: