Toiveita Tikkurilan kirkosta kysytään galluphaastatteluilla

Toiveita Tikkurilan kirkosta kysytään galluphaastatteluilla

Tikkurilassa voi marraskuun aikana törmätä haastattelijoihin, jotka kysyvät toiveita ja tarpeita, millainen tuleva Tikkurilan kirkko voisi olla. Haastattelijoilla on muun muassa erilaisia visuaalisia malleja, joita käytetään haastattelussa apuna. Haastatteluja tehdään ainakin kauppakeskus Tikkurissa. Nuorten näkemyksiä kysellään yhdellä yläkoululla.

- Kyselyllä kartoitetaan, millaisia tarpeita ihmisillä on tulevalle Tikkurilan kirkolle ja siihen liittyville tiloille. Vastaukset ovat suunnittelun tukena, kun Tikkurilan kirkkohanketta edistetään yhdessä kaupungin kanssa, kertoo Tikkurilan kirkkoherra Janne Silvast.

- Kirkko on pyhä tila, johon kuuluu hiljaisuus ja rukous. Mutta mitä muuta tilat voisivat olla. Mitä ihmiset tarvitsevat ja haluaisivat, että kirkolla olisi.

Kyselyn tulosten avulla valmistaudutaan myös kilpailutuksiin, joita kirkon suunnittelussa on tehtävä.

- Etsitään tahtoa ja näkemystä, mitä kirkolta ja sen toiminnalta toivotaan, Silvast tiivistää.

Katuhaastattelut toteuttaa palvelumuotoilutoimisto Palmu, joka on työstänyt suunnittelua tähän asti Tikkurilan työntekijöiden kanssa kyselyllä ja työpajoilla. Työpajoissa on ollut mukana myös yhteisen seurakuntatyön työntekijöitä.

Katuhaastattelujen jälkeen työstäminen jatkuu työpajassa.

- On mahdollista, että Tikkurilan ja Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan seurakuntaneuvostot antaisivat lausuntonsa tilatarpeista kevään aikana. Yhteiseen kirkkoneuvostoon asia ehtisi vasta syksyllä, Silvast arvioi.

Jaa tämä artikkeli: