null Tölkillinen tärinää

Guaraná Jesuksen tölkki uusittiin vuosi sitten äänestyksellä, johon osallistui 12 000 ihmistä.

Guaraná Jesuksen tölkki uusittiin vuosi sitten äänestyksellä, johon osallistui 12 000 ihmistä.

Tölkillinen tärinää

Purukumimainen maku. Ällön pinkki väri. Aivan liian makea. Tätä kaikkea on ulkopuolisten todistajien mukaan Guaraná Jesus, joka on Brasilian koillisosassa sijaitsevan Maranhãon osavaltion asukkaiden lempijuoma.

Nimensä mukaisesti juoma sisältää Amazonilla kasvavaa guaranaa. Kasvin vaikutukset olivat tuttuja jo guaraní-intiaaneille, jotka käyttivät sitä vähentämään nälän tunnetta. Guaranassa on runsaasti kofeiinia, joten sillä on myös virkistävä vaikutus.

Brasilialaiset rakastavat makeaa juomaansa. Laki kieltää myymästä sitä osavaltion ulkopuolella, mutta jotkut nettikeskustelijat kertovat paikantaneensa tätä ”pinkkiä unelmaa” muista Etelä-Amerikan maista ja jopa Yhdysvalloista. Virvoitusjuomamerkin omistaa nykyään Coca Cola.

Brasilialaiset ovat hartaita katolisia, ja juoman nimi viekin ajatukset väistämättä Herraamme Vapahtajaan. Mutta ei: nimi on lähtöisin Jesus Norberto Gomesilta, apteekkarilta, joka keksi juomareseptin vuonna 1920.

Guaraná Jesusta ei kannata latkia ylettömästi, sillä se voi aiheuttaa ”tärinöitä”. Juomasta on myös kaloriton zero-versio.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.