Anneli Johansson käy säännöllisesti hiljaisuuden messuissa ja retriiteissä.
Touhuaja löysi hiljaisuuden
Anneli Johansson uupui toisten ihmisten kautta elämiseen.
Minulla on eheytynyt, hyvä olo, sanoo Anneli Johansson.
Hyvään oloon on kuitenkin ollut pitkä ja välillä hyvinkin raskas taival.
– Lapsuudenkodissani arvostettiin kovasti akateemisuutta ja titteleitä. Protestoin kodin arvomaailmaa ja kouluttauduin sairaanhoitajaksi.
Ammatti sopi ylisosiaaliselle ja auttavaiselle Johanssonille. Naimisiin hän meni uraa arvostavan miehen kanssa.
– Tuli kolme lasta ja minä pyöritin viiden hengen huushollia. Lisäksi kävin välillä keikkatöissä. Minulla oli ihan hyvä olla. Oli paljon tekemistä ja lapsilla harrastuksia.
Sitten tuli stoppi. Perheen ja suvun auttaja ja puuhaaja uupui omaan rooliinsa ja toisten ihmisten kautta elämiseen.
– Olisin kaivannut apua ahdistukseeni, mutta en sitä saanut. Myöhemmin tajusin, ettei lähipiirissäni kukaan osannut auttaa, koska minä olin aina ollut se auttaja. Sekä minun että mieheni suvussa oli ollut tapana siivota vaikeat asiat maton alle. Niitä ei osattu käsitellä, Anneli Johansson kertoo.
– Niinpä minä käännyin ahdistuksessani Jumalan puoleen, ja sain häneltä avun.
Johansson tunsi kuitenkin itsensä epävarmaksi. Hän otti uskoon liittyvistäkin asioista tarkkaan selvää, luki hengellistä kirjallisuutta, kävi kursseilla ja pyhillä paikoilla.
Hän muuttui, löysi uusia ystäviä ja etsi omaa itseään. Mutta yhden perheenjäsenen muuttuminen vie myös muut uusien asioiden äärelle. Aina se ei käy kivutta.
– Perheen oli vaikea sopeutua muutokseeni. Kolmenkymmenenkolmen vuoden avioliiton jälkeen tuli ero.
– Alkuun oli vaikeaa, mutta nyt näen, että ne ajat olivat tarpeellisia. Jumala laittoi minut hiljaisuuteen. Itse olisin jatkanut hössöttävää elämäntapaani.
Aiemmin Anneli Johanssonilla ei ollut ollut aikaa omille harrastuksille. Yhtäkkiä aikaa oli. Hän löysi musiikin, taiteen – ja hiljaisuuden.
– Luen edelleen paljon, kuuntelen musiikkia ja maalaan. Maalatessa minulla on käytössäni kaikki värit. Sosiaalisuuteni ei ole hävinnyt mihinkään, mutta en ole enää hääräämässä joka paikassa.
– Jumala antoi minun hoitaa ensin touhuroolini loppuun ja johdatti minut sitten kohti hiljaisuutta. Hiljaisuudessa Jumalalla on tilaa puhua. Tajusin, että Jumala voi puhua suoraan minulle, väliin ei tarvita mitään auktoriteetteja.
Johansson käy säännöllisesti hetkipalveluksissa ja hiljaisuuden retriiteissä.
– Hiljaisuudessa on sisältöä yllin kyllin.
Alkuun hän kävi paljon Tuomasmessussa, mutta nyt harvemmin.
– Tuntuu, että siinäkin on minulle liikaa kaikkea. Tavallinen messu ja hiljaisuuden messut riittävät hyvin.
– Enkä enää tuputa uskoa, niin kuin alkuun innokkaana uutena kristittynä tein. Sen, että olen kristitty, pitäisi näkyä minussa ja siinä, mitä teen. Ei toisia tarvitse kasvattaa. Itsessä on ihan riittävästi kasvatettavaa, sanoo Johansson naurahtaen.
Jaa tämä artikkeli: