Tuhopoltetulle Kaivokselan kirkolle jätetään hyvästit muistohartaudessa
Puretun Kaivokselan kirkon reunaviivat on merkitty sorapohjaiselle kentälle isoilla kivenlohkareilla. Kuva Markku Mattila

Tuhopoltetulle Kaivokselan kirkolle jätetään hyvästit muistohartaudessa

Tuhopoltossa lokakuussa 2006 vaurioituneen ja viime kesänä puretun Kaivokselan kirkon muistohartaus pidetään Kaivokselan kirkon tontilla sunnuntaina 26.10. klo 14.

Muistohartauden toimittaa Vantaankosken seurakunnan kirkkoherra Hannu Pöntinen. Mukana on puhallinorkesteri Louhen soittajia.

Kirkon rauniot purettiin kesällä kellotapulia lukuun ottamatta. Kirkon reunaviivat on merkitty sorapohjaiselle kentälle isoilla kivenlohkareilla.

 Kaivokselan kirkko oli ensimmäisiä lähiökirkkoja

Tyyliltään pelkistetty Kaivokselan kirkko suunniteltiin aikanaan osaksi lähiömiljöötä. Professori, arkkitehti Aarne Ehojoen suunnittelema vaaleasta hiekkatiilestä ja betonista tehty tasakattoinen kirkko valmistui vuonna 1969. Ehojoen arkkitehtitoimisto suunnitteli myös kirkkoa ympäröivät tyylillisesti samankaltaiset Kaivokselan kerrostalot.

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto on tänä syksynä päättänyt hakea Kaivokselan tontille asemakaavamuutosta, joka mahdollistaa tontille asuntorakentamisen toteuttamisen.

Jaa tämä artikkeli:

Minuutissa mystikoksi

Villi city