null Tulevaisuutta ei voi tietää

Tulevaisuutta ei voi tietää

Marve Pung viihtyy vanhusten kanssa, vaikka henkilökuntaa tarvittaisiin hoitotyöhön lisää. Marve työskentelee oppisopimuksella vanhainkoti Metsonkodissa Korsossa. Hän opiskelee päivän viikossa ja valmistuu ensi talvena lähihoitajaksi.

— Halusin hoitoalalle jo tullessani Suomeen 2005, virolaissyntyinen Marve kertoo.

Aluksi hän kävi maahanmuuttajille tarkoitetun valmistavan koulutuksen, jonka kautta sai määräaikaisen työn päiväkodista.

— Sen jälkeen olin kotona vuoden. Lähetin hakemuksia moneen paikkaan ja olin valmis tekemään mitä vain.

Vuonna 2007 Marve aloitti lähihoitajaopinnot. Metsonkotiin hän tuli ensin osana opintoja kenttäharjoitteluun, sitten kesätöihin ja lopulta oppisopimuksella.

— Opiskeluaikana harjoittelin myös päiväkodissa ja tykkäsin siitä kovasti, mutta vanhukset ovat vielä mukavampia. Pidän työstä tosi paljon.

— Virossa olin töissä myyjänä ja nyt tuntuu, ettei koskaan enää sitä. Mutta ei tulevaisuutta voi tietää, Marve nauraa.

Marven mies oli tullut Suomeen töihin jo aiemmin. Hän teki erilaisia töitä ja matkusti Viron ja Suomen väliä. Kun mies sai työtä bussinkuljettajana, perhe saatiin kokoon.

Viro on Vantaalla toiseksi puhutuin vieras kieli venäjän jälkeen. Perheen lapset — 16-vuotias tyttö ja 9-vuotias poika — kävivät aluksi Viertolan koulussa vironkielisessä ryhmässä, joka sittemmin siirrettiin toiseen kouluun. Marven lapset siirtyivät suomenkieliseen kouluun.

— Olin huolissani, kun Viertolan koulu loppui, mutta nyt poika on saanut suomenkielisiä ystäviä. Kaikessa vaikeassa on aina jotain hyvää, Marve sanoo.

Jaa tämä artikkeli: