Paula Tähtisen mukaan elämässä pääsee eteenpäin vain tekemällä totuudellisia havaintoja omasta elämästään.
Tunne-elämän taitoja oppii aikuisenakin
Tunteet ovat keskeinen osa ihmisyyttä. Toinen ei tunne mitään ja toinen tuntee mielestään liikaa. Mistä on kysymys?
Diakonissa Paula Tähtinen on kirjoittanut psykologi Mirja Sinkkosen kanssa kirjan Lupa tuntea (Kirjapaja 2009). Pontena kirjan tekoon olivat muun muassa Tähtisen kokemukset ryhmäsielunhoitotyöstä. Ryhmissä opitaan tunnistamaan tunteita ja ratkaisemaan omia ongelmia. Tarkoituksena on kasvaa ihmisenä ja vapautua esimerkiksi selittämättömästä ahdistuksesta.
Ahdistus ei kuitenkaan Tähtisen mukaan ole tunne, vaan tila. Sen alla on erilaisia tunteita.
Ohjaako valintojasi pelko?
Elämään kuuluu terve pelko, mutta jos pelko kapeuttaa elämää ja aiheuttaa kärsimystä, kannattaa ruveta selvittämään, mitä pelko pitää sisällään. Muun muassa sosiaalisten tilanteiden pelko rajoittaa elämistä.
— Menneisyyden kokemukset voivat aiheuttaa pelkoja. Huomaa, että "menneisyyden häntä" tulee eteen aina, kun yrittää mennä eteenpäin, selittää Paula Tähtinen.
Pelko voi ohjata ihmisen valintoja, eikä hän uskalla ottaa riskejä.
— Pelosta voi tulla myös häpeä, vaikka ei ole mikään häpeä pelätä. Ihminen tuntee, että hänessä on jotain vikaa. Ja jos tunteiden ilmaiseminen on ollut kiellettyä, tunne tukahdutetaan ja torjutaan.
Häpeän vastakohta on armo
Ihminen voi olla myös liian herkästi syyllistyvä. Jos syyllisyys on itselle hankala tunne, voi tulla olo, että on kokonaan huono. Toinen ääripää on, että aina vika on muissa kuin itsessä.
— Syyllisyys ja häpeä ovat eri tunteita. Syyllisyyden tunne tulee siitä, että on tehnyt jotain väärin tai jättänyt tekemättä sen, mitä olisi pitänyt tehdä. Häpeä taas on minä-tunne, Tähtinen selvittää.
Häpeässä ihminen tuntee itsensä kelpaamattomaksi ja arvottomaksi. Ihminen voi olla niin tottunut olotilaan, että tunnetta on vaikea tunnistaa häpeäksi.
"Aina ihminen tuntee, mutta tunteet voivat olla
piilossa monen kerroksen alla."
— On tärkeä tunnistaa häpeä, sillä se voi rakenteellistua, aivan kuin häpeä olisi osa omaa persoonaa. Silloin mikään todistelu ei riitä, vaan ihminen kokee itsensä huonoksi ja riittämättömäksi.
Tähtinen mainitsee Anja Laurilan tekstin, joka selittää hänen mukaansa hyvin häpeän tunnetta.
"Lähdin lapsuuskodista / selässäni reppu / ja repussani mitta. / Sillä mittasin itseäni. / Ja aina oli tulos: / Ei riitä, ei riitä. / Kauan uskoin mittaani. / Sitten löysin uuden. / Se sanoi: / Riittää, riittää hyvinkin. / Silloin tajusin, / mittani oli virheellinen. / Sen ainoa lukema oli: / ei riitä. / Vein sen takaisin, / ja äitini hämmästyi: / Ei se virheellinen ole, / se on perintömitta / ja kulkenut suvussa kauan."
— Syyllisyyteen lääke on anteeksiantaminen. Häpeään se ei kuulu, koska kenenkään ei ole syytä pyytää anteeksi sitä, mitä on.
— Häpeän poistumiseen auttaa ääneen puhuminen ja yhteys muiden ihmisten kanssa. Häpeän vastakohta on armo. Yhteyden ulkopuolelle joutuminen on pahinta. Käsitelläkseen omia ongelmiaan ihminen tarvitsee toisia ihmisiä, Tähtinen sanoo.
Häpeän tunteeseen voi liittyä esimerkiksi se, kun lopputyötään tekevä opiskelija siirtää ja siirtää valmistumistaan, eikä saa työtään tehdyksi. Usko omaan selviytymiseen on puutteellista. Tällöin puhutaan häpeälamaannuksesta.
Tai häpeä voi näkyä kovana työn tekona, suorittamisena, jolla yritetään ansaita oma arvo. Siitä voi olla seurauksena uupuminen. Tai häpeä voi saada aikaan alisuoriutumista.
Tunnistamaton viha tihkuu ympäristöön
Rakentava viha suojaa ja laittaa itselle rajat — ei-sanan käyttö on hyvä oppia. Tunnistamaton viha voi saada aikaan pahaa.
— Tunnistamaton viha voi tihkua ympäristöön muun muassa toisista pahan puhumisena takanapäin, tai se voi purkautua vääriin kohteisiin. Tästä on kyse esimerkiksi tilanteessa, jossa työntekijä ei uskalla ilmaista vihastumistaan esimiehelleen, vaan purkaa sen kotona puolisoon, lapsiin tai kotieläimiin.
Tunnistamattomasta vihasta voi olla kyse myös tilanteessa, jossa poika itkee pelkäävänsä jotakin ja isä ärähtää pojalle, että tämän pitää lopettaa uikuttaminen. Onko niin, että isällä ei lapsena ollut lupaa pelon tunteisiin ja sen takia hänen on vaikea hyväksyä niitä omassa lapsessaan?
Tähtinen sanoo, ettei tunne ole koskaan väärä, mutta aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuu siitä. Tunteen voi laittaa myös hetkeksi syrjään, sillä kukaan ei voi käyttäytyä ihan niin kuin haluaa.
— Jos töissä suututtaa, ei työtovereille saa huutaa tai olla ilkeä. Toiset taas loukkaantuvat melkein joka asiasta. Jos huomaa olevansa hyvin usein loukkaantunut, olisi syytä kysyä itseltään, loukkaannunko liian herkästi. Jos loukkaantuu, siihen voi liittyä itsetunto-ongelma.
Positiivinen kateus potkii eteenpäin
On noloa myöntää, että on kateellinen, mutta jokainen on sitä jossain määrin. Pahansuopaista kateutta voi olla esimerkiksi työpaikkakiusaamisen takana.
— Mutta on olemassa myös positiivista kateutta. Voi tarkkailla itseään, onko aina tietyntyyppisistä asioista kateellinen.
— Jos vaikka huomaa aina olevansa koulutukseen pääseville työkavereilleen kateellinen, se voi tarkoittaa sitä, että itsekin haluaisi opiskella. Ja sehän on potku eteenpäin. Positiivinen kateus voi auttaa löytämään omia unelmia ja tarpeita, sanoo Tähtinen.
Toisinaan voi olla kateellinen sellaisesta, jota ei milloinkaan ole mahdollista saavuttaa. Silloin asia pitää surra pois. Jos on haluamattaan lapseton, asia pitää työstää, puhua jonkun toisen kanssa siitä, mitä tuntee.
Ihmiseksi kasvamiseen liittyy surua
Suru liitetään usein vain kuolemaan, mutta se liittyy oleellisesti myös ihmiseksi kasvamiseen. Suru on eteenpäin vievä voima.
— Ihminen pääsee jatkamaan elämäänsä, kun suree pois sen, minkä on menettänyt tai mitä ei ole koskaan saanutkaan. Kyseessä voi olla esimerkiksi hoiva, jota ei pienenä saanut. Surra voi myös omia valintojaan, virheitä, joita on tehnyt. Syyllisyys voi sulaa pois surun kautta, Tähtinen lohduttaa.
Suru on eri asia kuin itsesääli. Itsesäälissä kieriskelevä ajattelee, että voi minua raukkaa, kun elämä on näin kohdellut.
— Itsesääliin voi myös juuttua, ellei ota vastuuta omasta elämästään. Aikuisen pitää oppia hyväksymään, että elämä on epäoikeudenmukaista. Irti itsesäälin kierteestä pääsee, kun saa ympärilleen terveet peilit, eli ymmärtävät ja viisaat ihmiset esimerkiksi vertaisryhmästä, ystävistä, sielunhoitajasta tai terapeutista.
Kun ei tunnu missään
Kaikki eivät tunne — tai eivät uskalla tuntea. Jos on joutunut ja oppinut säilömään tunteitaan eikä ole saanut riittävästi keinoja selvittääkseen niitä, tunne tukahdutetaan ja torjutaan.
— Masennus latistaa tunteita. Ihmisellä voi olla myös koteloitunut trauma, jota ei ole käsitelty. Tällöin hänellä voi olla vahvat puolustusmekanismit ja torjunta päällä. Silti mieli ei ole koskaan levossa, sillä aina ihminen tuntee, mutta tunteet voivat olla piilossa monen kerroksen alla, Tähtinen selvittää.
Lapsi oppii tunnetaidot hoitajiltaan. Hän tarvitsee aikuisen antamaa kannattelua tunneasioissa, että oppisi käsittelemään tunteitaan.
— Jos lapsi jätetään toistuvasti yksin tunteidensa kanssa, hän oppii torjumaan tunteet. Aikuisena, usein keski-iässä, torjutut tunteet alkavat nousta esiin.
Torjunta vie valtavasti voimia. Oireina tukahdutetuista tunteista voi olla ahdistus, masennus, uupumus tai väsymys. Hankalien asioiden pitäminen paketissa voi aiheuttaa myös pelkoa ja turvattomuutta. Keho saattaa kertoa somaattisilla oireillaan, jos torjutut tunteet eivät pääse tietoisuuteen.
— Lapsena ja nuorena torjunta on saattanut olla pakopaikka hankalista tunteista, mutta keski-iässä se ei useinkaan enää toimi. Keski-iässä puolustusmekanismit alkavat pettää.
"Tunne ei ole koskaan väärä, mutta aikuisen
ihmisen pitää ottaa siitä vastuu."
— Toisaalta keski-ikä on tilaisuus aloittaa uudenlainen elämä omat tunteensa tuntien. Se on mahdollisuus aidompaan elämään, vaikka sitten sen kautta, että ensin on paha olla. Lohduttavaa on, että kukaan meistä ei ole tunne-elämältään täysin ehjä.
Kun tuntuu vähän liikaa
Miksi joku tuntee liikaakin? Joillekin pienet asiat saavat valtavat mittasuhteet.
— Kyse voi olla temperamenttieroista. Jo vauvana joku säpsähtelee ja reagoi äänekkäämmin, kun joku toinen on suurimman osan aikaa tyytyväinen. Mutta jos aikuinen kokee, että tuntee liikaa ja kärsii siitä, voi syynä olla se, ettei ole oppinut tunteiden sääntely- ja kannattelutaitoja, sitä että tunteet tulevat ja menevät.
— Silloin voi esimerkiksi miettiä, minkälaiset tunteiden käsittelytaidot itseä kasvattaneilla aikuisilla aikoinaan oli. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä, aikuisenakin voi oppia tunteiden käsittelytaitoja. Oppimiseen tarvitaan ehdottomasti toisia ihmisiä, yksin niitä ei opi, Tähtinen vakuuttaa.
Tunteisiin ei voi aina luottaa, ne voivat viedä myös harhaan. Mutta silti niitä pitää kuunnella, sillä tunteet tuovat meidän sisimmästämme viestejä.
— Esimerkiksi häpeän tunne vääristää kokemuksen itsestä: tuntuu, ettei kelpaa eikä riitä, vaikka kaikki muut ympärillä olevat näkevät, että kyllä kelpaa ja riittää. Tärkeää on silloin huomata, että vaikka kokee tällaisen tunteen, se ei ole totta. Siitä voi alkaa muutos.
Iloa ja rakkautta
Kun haastavia tunteita työstää, saa surra niitä ja luopuu niistä, usein käy niin, että kaiken alta alkaa väkisin nousta iloa ja rakkautta.
— Itseksi kasvamisen prosessissa huomaa, että armollisuus on rakastamista. Armo on kaunein kuva rakkaudesta. Sitä ei tarvitse ansaita, rakkaus tulee alas, joten meidän ei tarvitse kivuta jonnekin ylös saadaksemme sitä. Se, jota on rakastettu ja armahdettu, osaa rakastaa ja armahtaa.
Tähtinen kannustaa kysymään itseltä, minkälainen on oma sisäinen ilmapiiri. Onko se ankara vai lempeä?
— Joskus voi olla pitkä matka kuljettavana, että sisäinen ilmapiiri muuttuu. Siihen tarvitaan armahtavaa kohtelua toisilta ihmisiltä, terapiasta, vertaisryhmästä tai ystäviltä
Toipumista ei voi nopeuttaa, kasvu ottaa aikansa ja saattaa olla kivuliasta. Tuen vastaanottaminen, eli se, että uskaltaa tarvita toisia ihmisiä on ensi askel.
— Ei ole helppo olla tarvitseva, mutta tärkeää on oman keskeneräisyyden hyväksyminen. Pitää uskaltaa etsiä sopivaa apua, kuunnella itseään, eikä kieltää itseltään sitä, mitä tuntee tarvitsevansa. Se on itsensä rakastamista.
Tähtinen kertoo toipumisen spiraalimallista. Siinä mieltä vaivaava asia kerrotaan ensin toisille ilman tunteita. Seuraavan kerran asia kerrotaan toisille niin, että tunteet ovat lähteneet liikkeelle. Sitten kerrotaan asiasta surren samalla sitä, että näin on käynyt omassa elämässä. Viimeinen kierros pitää sisällään lisääntyneen itsetuntemuksen.
— Toipumisen myötä ymmärrän itseäni paremmin ja kohtelen itseäni ja muita armollisemmin.
Jaa tämä artikkeli: