Tunnustan itseni
Suo minun kuulla ilon ja riemun sana, elvytä mieli, jonka olet murtanut. Käännä katseesi pois synneistäni ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki. Ps. 51:10-12
Tänä kesänä olen saanut opetella lukuisien kasvien tunnistusta. Ensin puolipakolla ja hetken kuluttua suurella innolla. Opetellessani tuntemaan kasveja, jotka jäivät kulkemani polun vierelle ja jalkojeni alle, tajusin kasvavani yhä vahvemmin osaksi ympäröivää luontoa. Jalkapohjiin tuntui kasvavan juuret, jotka tarttuivat jokaisella askeleella kiinni siihen kaikkeen mitä ympärillä on.
Luontonautinnon keskellä heräsi kuitenkin kysymys. Kuinka usein uskallan tai jaksan opetella itseäni tällä tavalla? Onko silmieni takana vain tyhjä kaukaisuus? Uskallanko avata sisintäni itselleni, entä sitten Jumalalleni?
Menneisyydessä käyneet epäonnistumiset ja syyllisyys asioista joissa ei ole toiminut oikein voivat olla asioita, jotka haluamme haudata pois elämästämme. Ne eivät kuitenkaan häviä unohtamalla. Omien juuriensa tunteminen ja hyväksyminen ovat avain armoon, niiden tunnustaminen itselle ja Jumalalle antavat voimaa uudelle kasvulle.
Kasvi ei voi muuttaa itseään toiseksi, eikä edes valita kasvupaikkaansa. Kaikista haasteista ja epäsuotuisista olosuhteista huolimatta sen juuret kasvavat ympäröivään maahan ja kukinto kurottaa kohti taivasta saadakseen elämälle ravintoa, tullakseen ruokituksi ja hoidetuksi.
Ensi sunnuntai on 12. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Itsensä tutkiminen. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 51:6–14, Jes. 2:12–18, 1. Joh. 1:8–2:2 ja Matt. 23:1–12.
Jaa tämä artikkeli: