Saarnan paikka. Tuomasmessun saarnojen vaihtelevuus puhuttaa. Messu on alusta asti haluttu pitää avoinna monenlaiselle julistukselle. Kuva: Esko Jämsä
Tuomasmessu on yhä saarnojen koekenttä
Tuomasmessun kävijät eivät koskaan tiedä, millaisen saarnan he saavat kuultavakseen.
Uskollinen kirkossakävijä oppii yleensä tietämään, millaisia saarnoja oman seurakunnan papit pitävät. Mitä vähemmän pappeja, sen vähemmän vaihtelua – yleensä. Tuomasmessussa vaihtelua on ollut joidenkin mielestä liikaakin.
Viime kausien aikana Tuomasmessun saarnaajissa on ollut henkilöitä, jotka tunnetaan vähintään kiinnostuksesta kristinuskoon. Tällaisia ovat olleet muun muassa filosofi Tuomas Nevanlinna, näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, toimittaja Johanna Korhonen ja lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.
Tuomaspappi Pirjo Kantala sanoo, että saarnaajavalintojen kautta messu pyrkii ottamaan kantaa ja vastuuta niin maailmasta kuin lähimmäisistäkin. Hän kertoo, että messun saarnoista tulee yllättävän paljon palautetta, jossa on sekä kiitosta että kirpakkaa kritiikkiä.
– Äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan vain kaksi prosenttia kirkossa kävijöistä odottaa rakentuvansa saarnasta. Paljon useammat odottavat saavansa messusta voimaa tai mahdollisuuden hiljentyä. Tuomasmessun saarnoista tuleva palaute kertoo, että saarnaa pidetään tärkeänä, Kantala sanoo.
Pirjo Kantalan mielestä kaikki kukat saavat kukkia edelleen. Hän asettaa saarnalle kaksi vaatimusta: Se ei saa loukata ketään ja saarnan tehtävä on rohkaista kuulijoita uskoon kasvamisessa
Piispa Irja Askola kutsui elokuun lopulla tuomaspappeja tutustumiskäynnille luokseen. Tapaamisen aiheeksi valikoitui luontevasti kysymys ”Onko saarnalla väliä?”
Piispa Askola pitää saarnassa tärkeänä sitä, että puhuja on itse innostunut siitä mitä sanoo. Kuulija aistii herkästi, jos puhujan tunnetila ja saarnan sanoma ovat ristiriidassa.
Kun piispa menee kirkkoon, hän on usein itse saarnaajana.
– Saarnan tekeminen on aina hengellinen matka. Siinä puhuja rakentaa sillan itsensä kautta ihmisten todellisuuteen ja siihen että Jumalalla on hyvä tahto ihmisiä kohtaan. Saarnaajan pitäisi aina muistaa, että paikalla voi olla joku, joka ei pitkään aikaan ole astunut sisälle kirkkoon. Mahtuuko tämä ihminen siihen todellisuuteen, jossa saarna liikkuu?
– Kuulija ei kuitenkaan voi odottaa joka kerran saavansa saarnasta eväitä itselleen. Silloin voi ajatella, että varmaan joku toinen rakentui tästäkin saarnasta.
Piispan luona oli monta saarnojen tekijää, joiden näkemykset saarnasta vaihtelivat professori Miikka Ruokasen liki sakramentaalisesta saarnakäsityksestä toimittaja Kaisa Raittilan pohdiskelevaan tekstin lähestymiseen.
Miikka Ruokanen näkee saarnan pitäjän toimivan kolmiyhteisen Jumalan antamalla valtuutuksella ja Pyhän Hengen voimassa.
– Saarnaaja on ikään kuin Jumalan lähettiläs ihmisten keskellä ja itse Kristus on saarnassa läsnä. Sama pätee niin pappiin kuin maallikkosaarnaajaankin.
Toimittaja Kaisa Raittilan saarnan valmistus lähtee tekstin lukemisesta ja hauduttelemisesta.
– Mietin tekstiä, siis sitä mitä siitä ymmärrän. Miten teksti hämmentää, lohduttaa, rakentaa tai koskettaa minua. Kun Raamatun on imenyt itseensä jo äidin maidossa, tekstin äärellä on mahdollisuus miettiä elämää ja ajatella asioita uudella tavalla. Saarnasta tulee pakostakin mietiskelevä ja pohtiva.
Helsinki Mission toiminnanjohtaja ja pappi Olli Valtonen sanoo, että nykyisten saarnojen suurin ongelma on tylsyys. Eivätkä Tuomasmessun saarnatkaan ole vapaita tästä vaivasta.
– Saarnaajan pitää olla hieman provosoiva. Hyvä saarna on sellainen, että kotiin tultua sen tärkeimmän annin voi kertoa tiivistetysti. Jos kuulija vielä saa uuden oivalluksen saarnasta, se on todellinen bonus.
– Messussa on säilynyt alkuaikojen periaate, ettei saarnoja varattu vain joillekin ryhmille tai herätysliikkeille. Saarnaajia on ollut kirkon herätysliikkeistä ja myös muista kristillisistä kirkoista. Siksi messussa uskontunnustus sijoitettiin heti saarnan perään. Siihen voivat kaikki yhtyä, vaikka eivät olisikaan ihastuneet saarnaan.
Saarnassa on aina tärkeintä, että kuulija pysyy mukana. Viestinnän tutkija Karoliina Malmelin kertoi, että parhaiten hänelle ovat jääneet mieleen fyysisen elementin sisältäneet saarnat.
– Muistan aina, miten puhuja opasti Jumalan heprealainen nimen lausumista sisään- ja uloshengityksen tahdissa. Jah-ve, Jah-ve. Toisen kerran saarnan pitäjä käveli kirkon etuosassa ja keskikäytävällä. Kuuntelukokemus oli aivan erilainen kuin jos hän olisi pysynyt lukupulpetin takana.
– Saarnaajan pitää varoa korostamasta omaa erinomaisuuttaan ja osaamistaan. Se vieraannuttaa kuulijan. Tärkeää on, että saarnasta jää tunnejälki, koska se vahvistaa muistia.
Syyskauden ensimmäinen Tuomasmessu on 4.9. kello 18. Saarnaajana on Miikka Ruokanen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Valkopukuinen voitelee ja siunaa Ystävämessussa – uudessa kansainvälisessä messussa halutaan puhutella tunteita
AjankohtaistaSt. Martinin kappelissa alkaa uudentyyppinen kansainvälinen messu, jossa käytetään suomen, englannin ja kiinan kieltä sekä Tuomasmessun elementtejä.