Kuva: Hans von Schantz
Tuonelaan, tomuksi tai taivaaseen
Ihmisen elämä on tässä ja nyt, opettaa Vanha testamentti.
"Kaikki on tullut tomusta ja kaikki palaa tomuun." Vanhan testamentin Saarnaajan kirja ei anna paljon toivoa kuolemanjälkeisestä elämästä.
– Siinä oikeastaan kiteytyy koko Vanhan testamentin kuolemaan liittyvien uskomusten perusmalli. Ihminen palaa kuoltuaan tomuun niin kuin eläimetkin. Kaikilla on sama kohtalo, ja sillä selvä, sanoo Tikkurilan seurakunnan pastori Jaakko Hyttinen, joka valmistelee väitöskirjaa Vanhan testamentin alalta.
– Vanhassa testamentissa on paljon kauniita ja haikeita tekstejä, jotka jotenkin alistuneesti kuvaavat sitä, kuinka ihminen haipuu, kun hänen aikansa tulee – ja aika on kaikella maan päällä. Elämä on lyhyt.
Vanha testamentti on hyvin tämänpuoleinen kirja."
Elämän katoavaisuuden kuvia Vanhassa testamentissa riittää: ruoho kuihtuu ja kuivuu pois, kukka avautuu ja kuihtuu, uni katoaa aamun tullen, teltta irrotetaan, ihminen on kuin tuulenhenkäys.
Hyttisen mielestä yksi kauneimpia kuvia ihmisen kuolevaisuudesta on Jesajan kirjan Hiskian psalmissa: "Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan, ja nyt minut leikataan loimilangoista irti."
– Kuva elämästä kankaana elää vahvasti meidänkin hautajaiskulttuurissamme ja -puheissamme. Elämän kangas on saanut kutomisen aikana yhä uusia värejä ja kuvioita, ja nyt se on valmis.
Varjoelämää tuonelassa
Vanhan testamentin ihmisille elämä oli tässä ja nyt. Sitä ei eletty tuonpuoleisen toivossa tai pelossa.
– Vanha testamentti on hyvin tämänpuoleinen kirja. Elämän arvo on elämässä itsessään, sen päivissä ja kokemuksissa, Hyttinen pohtii.
Hyvä elämä oli pitkä elämä. Psalmissa 102 kärsivä murehtii, että Jumala on murtanut hänen voimansa kesken matkan. "Jumalani, älä ota minua pois puolitiessä", kärsivä pyytää.
Pitkän elämän sai elää esimerkiksi Abraham. Hänen kerrotaan kuolleen rauhallisen vanhuuden jälkeen korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena. Tällaista kohtaloa pidettiin täytenä ja hyvänä.
Toisaalta Abrahamista, niin kuin monesta muustakin elämästä kyllänsä saaneesta, kerrotaan myös, että hänet otettiin isiensä luo. Eikö elämä siis loppunutkaan kuolemaan? Hyttisen mukaan ilmauksessa kuultaa juutalaisuutta vanhempi perinteinen kansanusko, jonka mukaan ihminen on kuolemansa jälkeen päätynyt tuonelaan.
– Esimerkiksi psalmit puhuvat tuonelasta paikkana, jossa oleminen ei ole varsinaista elämää, vaan varjomaista, jonkinlaista epäelämää. Siellä ei ole iloa eikä siellä ylistetä Jumalaa.
Hyvin konkreettinen käsitys tuonelasta esitetään Samuelin kirjassa. Kuningas Saul kutsuu noidan avulla tuonelasta kansansa edellisen johtajan Samuelin hengen kysyäkseen siltä neuvoa. Maasta nousee jumalhahmo.
– Siinä näkyy vielä vanha ajatus, että tuonelassa olevat vainajat ovat jollakin lailla tulleet jumalallisiksi. Aikoinaan heitä on voitu myös palvoa ja rukoilla, Hyttinen kertoo.
Sureva repii vaatteensa
Tunnetuin surija Vanhassa testamentissa lienee Job, joka menetti lapsensa ja omaisuutensa. Huonot uutiset kuultuaan Job repäisee viittansa, ajaa päänsä paljaaksi, kumartuu maahan ja sanoo: "Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi."
– Kun Job ajelee päänsä, hän itse asiassa ilmaisee suruaan kielletyllä tavalla. Mooseksen laissa nimittäin kiellettiin pään ajeleminen, viiltely ja tatuoinnit, joita naapurikansat käyttivät surun merkkeinä, Hyttinen kertoo.
– Yleisiä ja hyväksyttyjä tapoja ilmaista surua olivat vaatteiden repiminen, säkkivaatteeseen pukeutuminen ja tuhkan tai maan sirotteleminen päälleen. Ja tietysti itku.
Muitakin surevia isiä Vanhasta testamentista löytyy: esimerkiksi Jaakob, joka luuli poikansa Joosefin kuolleen, ja Daavid, jonka poika Absalom kapinoi isäänsä vastaan ja tapettiin. Jaakob repäisee viittansa, pukee säkkivaatteen vyötäisilleen ja suree pitkän aikaa. Daavid joutuu suunniltaan surusta. "Kunpa olisin saanut kuolla sinun sijastasi", hän huutaa.
– Elämän nähtiin jatkuvan omissa jälkeläisissä. Se, että oma lapsi kuoli ennenaikaisesti, oli kova isku, Hyttinen taustoittaa.
Hän on huomannut, että kun Vanhassa testamentissa puhutaan tuskasta ja surusta, puhuja yleensä on itse kuolemanvaarassa tai muussa hädässä. Hyvin harvoin valitetaan tai surraan jonkun toisen kohtaloa.
Yksi sellainen teksti hänelle tulee kuitenkin heti mieleen. Toisessa Samuelin kirjassa on Jousilaulu, jossa Daavid suree Saulin ja Jonatanin kaatumista sodassa. Kuningas Saulin poika Jonatan oli Daavidin ystävä. Miesten läheinen suhde näkyy Daavidin sanoissa: "Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Jonatan. Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi."
Voidaan ajatella kuolleiden siirtyvän heti kuoltuaan Jumalan luo. Tai sitten voidaan ajatella, että kuolleet herätetään viimeisenä päivänä."
Hyvitys tulee kuoleman jälkeen
Vanhan testamentin kirjat on kirjoitettu yli puolen vuosituhannen kuluessa. Sinä aikana käsitys siitä, mitä ihmiselle kuoleman jälkeen tapahtuu, muuttui. Usko kuolleiden ylösnousemukseen yhdistetään yleensä Uuteen testamenttiin ja kristinuskoon, mutta se pilkistää jo Vanhan testamentin nuorimmissa teksteissä.
Vanhan testamentin kirjoista nuorimpana pidetään Danielin kirjaa. Se on kirjoitettu 160-luvulla eKr. Tuolloin syyrialaiskuninkaat olivat pyrkineet liittämään Israelin oman jumalanpalveluskulttinsa piiriin ja Jerusalemin temppeliin oli tuotu vieras kulttikuva.
– Monet kokivat tuolloin marttyyrikuoleman taistellessaan vääryyttä edustavia vihollisia vastaan. Odotettiin, että he saavat siitä hyvityksen. Siihen liittyy ylösnousemuksen odotus: "Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun." Tämä muuten on koko Raamatun varhaisin kuvaus helvetistä, Hyttinen kertoo.
Varsinaisia Vanhan testamentin kirjoja nuoremmissa apokryfikirjoissa on jo selvästi ylösnousemususkoa edustavia tekstejäkin. Vahvimmin ylösnousemususko näkyy Viisauden kirjassa, jonka pääteemoja se on.
– Ensin siinä mollataan niitä, jotka edustavat sen kaltaista näkemystä kuin esimerkiksi Saarnaajan kirja. Heidän järkeilyään pidetään kieroutuneena.
Tuota kieroutunutta järkeilyä kuvataan näin runollisesti: "Sattumalta me olemme syntyneet, ja kuolemamme jälkeen olemme taas kuin meitä ei koskaan olisi ollut. Haihtuvaa savua on sieraintemme henkäys, ja ajattelumme on pelkkä kipinä, sydämenlyöntien aikaansaama. Kun se sammuu, ruumiistamme tulee tuhkaa ja henki hajoaa kuin kevyt ilma."
– Viisauden kirjan kanta on, että Jumala loi ihmisen kuolemattomaksi. Se lupaa, että oikeamieliset elävät ikuisesti ja saavat palkkansa Herran luona.
Haudassa odottamassa vai perillä taivaassa?
Hyttinen huomauttaa, että kuolleiden ylösnousemuksestakin on Raamatussa, varsinkin Uudessa testamentissa, kahdenlaisia näkemyksiä. Voidaan ajatella kuolleiden siirtyvän heti kuoltuaan Jumalan luo. Tai sitten voidaan ajatella, että kuolleet herätetään viimeisenä päivänä.
Nämä kaksi eri mallia elävät rinnakkain nykyisinkin vaikkapa kirkkovuoden vietossa. Pyhäinpäivän virsissä vainajat ovat päässeet perille, mutta virsikirjan tuomiopäivä- ja hautajaisvirsissä odotetaan, että meidät kerran herätetään kuolleista.
– Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa pyhien ihmisten kunnioittaminen liittyy uskoon, että pyhät ovat jo Jumalan läsnäolossa ja voivat siksi rukoilla ja puhua maan päällä elävien puolesta. Samoin nykyään kristittyjen enemmistö meilläkin hahmottaa asian niin, että tuonpuoleinen elämä alkaa heti kuoleman jälkeen.
Mutta miten sen hahmottaa pappi? Hyttinen kertoo oppineensa sellaisen Raamatun tutkimisen tavan, jossa halutaan tunnistaa ja nähdä erilaiset mallit. Se, että ne joskus ovat keskenään ristiriidassa, ei ole hänelle uhka.
– Tätä voi hahmottaa vaikka miettimällä iankaikkisuuden suhdetta aikaan. Aika kuuluu tämän luodun maailman piiriin, iankaikkisuus on tavallaan sen takana. Jokainen, joka astuu pois tästä ajasta, astuu iankaikkisuuden puolelle. Iankaikkisuuden näkökulmasta on ihan sama, mistä kohtaa aikaa he tulevat.
– Hautajaisissa puhun vahvasti siihen tapaan, että vainaja on siirtynyt Jumalan luo iankaikkisuuteen, jossa ei ole aikaa eikä odotusta.
Jaa tämä artikkeli: