null Turhan hutun karsija

Noora Shingler syö luomuruokaa ja käyttää luomukosmetiikkaa.

Noora Shingler syö luomuruokaa ja käyttää luomukosmetiikkaa.

Turhan hutun karsija

Toimittaja Noora Shingler, 30, saapuu haastatteluun uuden tv-ohjelman kuvauksista. Hän esittelee yllään olevaa vaatelöytöä. Kahden ja puolen euron hintainen liivi tarttui matkalla mukaan Kierrätyskeskuksen myymälästä.

Noora juontaa marraskuussa MTV3:lla alkavaa Tyylivarkaat-ohjelmaa. Siinä luodaan sisustuksia, joissa otetaan huomioon myös ekologinen näkökulmaa. Se sopii hyvin luomu-Nooralle, joka kirjoittaa luonnonmukaisen ruuan ja kosmetiikan puolesta sekä suositussa Kemikaalicocktail-blogissaan että Marjoja & maskaraa -kirjassaan (Atena 2011).

Vatsavaivat havahduttivat

Miten havahduit ruokien ja kosmetiikkatuotteiden sisältämiin kemikaaleihin?

— Se tapahtui vahingossa, Noora toteaa.

Ensimmäinen sysäys aiheeseen tuli, kun mediatuottajaksi valmistunutta Nooraa pyydettiin Kuningaskuluttaja-ohjelman juontajaksi.

Nooralle annettu ensimmäinen juttuaihe oli ”terveyssiteen anatomia”.

— Ajattelin, että jaaha. Tervetuloa vaan työelämään.

Siitä alkoi kuitenkin sukellus ympäristö- ja terveysaiheiden maailmaan. Kaikki aiheet eivät päässeet tai mahtuneet tv-ohjelmaan. Niitä varten Noora perusti Kemikaalicocktail-blogin.

Muutama vuosi sitten Noora joutui jättämään ruokavaliostaan lehmänmaidon, hiivan, valkoisen vehnäjauhon ja sokerin jatkuvien vatsavaivojen vuoksi. Sen myötä hänen oli pakko ryhtyä tutkimaan kaupassa tuoteselosteita. Se sai pohtimaan, mitä kaikkea me ruuan mukana syömme.

Ajatus kirjan kirjoittamisesta syntyi, kun parista kustantamosta otettiin yhteyttä.

— Tajusin, että kysyntää on, Nora kertoo.

Samalla viikolla, kun Noora teki kirjasta kustannussopimuksen, hän sai tietää olevansa raskaana. Siitä alkoi kiivastahtinen kirjoitustyö.

— Viimeisen kaksitoistatuntisen työpäivän tein samana päivänä, kun supistukset alkoivat. Sen jälkeen kirjoittaminen jatkui aina Islan päiväunien aikaan.

Turha huttu pois lautaselta

Noora käyttää kirjassaan useasti termiä ”turha huttu”.

— Turhaa huttua ovat lisäaineet, huonot raaka-aineet ja väriainepommikarkit. Kaikki se, mitä ilman pärjää oikein hyvin, hän määrittelee.

Noora neuvoo aloittamaan turhan hutun karsimisen suosimalla tuotteita, joissa ei ole lainkaan tuoteselostetta, kuten esimerkiksi vihanneksia ja juureksia.

— Vähitellen osan näistä tuotteista voisi vaihtaa luomuksi, hän sanoo.

Välipalalla nautittavan vehnäleivän ja jugurtin sijaan Noora kehottaa maistamaan erilaisia siemeniä ja pähkinöitä. Lehmänmaidon voi välillä vaihtaa vaikkapa vuohenmaitoon.

— Näiden muutosten jälkeen oma olo paranee luultavasti niin paljon, että muutkin turhat kemikaalit alkavat jäädä pois. Kosmetiikkaostosten teko on helppoa valitsemalla vain luonnonkosmetiikkasertifioituja tuotteita.

Suomessa ruoka on kallista ja luomuruoka tavallistakin kalliimpaa. Noora muistuttaa, että isovanhempamme käyttivät aikoinaan ruokaan rahaa suhteessa enemmän kuin me nyt.

— Heillä ei kulunut rahaa iPadeihin, iPhoneihin ja turhaan tavaraan. Sitä paitsi ennen luomuruoka oli kaikkein halvin vaihtoehto. Sitä kasvoi ihmisten omilla pihoilla.

Broilerin surullinen elämä

Valtaosa Nooran syömästä ruuasta on kypsentämätöntä ja käsittelemätöntä raakaruokaa. Reilun vuoden ikäiselle Isla-tyttärelleen Noora valmistaa ruuat pääosin itse. Suurimman osan ruokaostoksista hän tekee ihan tavallisessa ruokakaupassa.

— Asumme ison marketin vieressä. Sieltä löytyy melkein kaikkea tarpeellista luomuna, jopa suihkusaippuaa. Kerran pari viikossa käyn ekokaupassa ostamassa luomusiemeniä ja -pähkinöitä isomman erän kerralla.

Kun uuden tv-ohjelman kuvauksiin tuotiin ruuaksi salaattia, Nooran piti valita ottaako hän fetasalaattia ja kärsii vatsakivusta vai valitseeko henkistä kipua aiheuttavan broilerisalaatin.

— Maistoin vähän broileria, vaikka broilerilla on surullinen elämä. Jollei niitä teurastettaisi vain 35 päivän ikäisinä, ne kuolisivat muutenkin pian sen jälkeen sydän- ja verisuonitauteihin niille syötettävän rehun vuoksi.

Vaikka Noora miettii tarkkaan mitä syö, tiukkapipoksi hän ei tunnustaudu.

— Festareilla olen syönyt ranskalaisia ja majoneesia — ja viime viikonloppuna söin makkaran, hän kertoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.