null Tytöt eivät voi leikkiä autoilla, Iitu Hyttinen!

Tytöt eivät voi leikkiä autoilla, Iitu Hyttinen!

Korson seurakunnan kerholainen Iitu Hyttinen, 4, myöntää, että lapsilla on liikaa leluja.

Aikuiset päättävät liian usein mitä lapset leikkivät.

– Eivät aikuiset saa päättää, me päätetään itse.

Lapset eivät enää osaa ulkopelejä.

– En osaa leikkiä kirkonrottaa, mutta osaan leikkiä piilosta.

Ilman leluja ei voi leikkiä.

– Ei voikaan, se on tylsää.

Nykyään ei enää leikitä kotia.

– Kotileikki on lempileikkini. Se on kivaa siksi, että saa leikkiä nukeilla. Voi olla kolme vauvaakin samaan aikaan mukana. Kivoin niistä on sellainen, josta kuuluu ääntä. Ja kyllä pojatkin voi leikkiä nukeilla, ne ovat isiä.

Tytöt ja pojat leikkivät eri leikkejä.

– Pojat leikkivät helikopteria ja rakennusleikkejä. Tytöt leikkivät kotia.

Tytöt eivät voi leikkiä autoilla.

– Minä ainakin leikin autoilla. Mutta en silloin kun on tyttöjä mukana leikissä, vaan itsekseni vain. Lempiautoni on Salama McQueen, se on punainen ja pystyy ampumaan.

Pojat tappelevat liikaa.

– Ne riehuvat! Me tytöt sanotaan siihen jotain ja sitten ne taas jatkaa. Ne haluavat tulla tyttöjen kotileikkiin mukaan, mutta ei me anneta. Ne eivät jaksa sitä.

Pojat voivat harrastaa satubalettia tai tanssia.

– Ismo-pappa ei ainakaan osaa. Se vaan pyörii, eikä tiedä miten tanssitaan.

Tytötkin haluaa joskus leikkiä ninjoja.

– Eivät halua, se on tyhmä leikki kun täytyy hyppiä ja riehua.

Tytöt tykkää kimalteesta.

– Itse tykkään, mutta tykkää pojatkin. On kivaa, kun se kimaltaa.

Pojan lempiväri ei voi olla vaaleanpunainen eikä poika voi pukeutua vaaleanpunaiseen.

– Kyllä pojankin lempiväri voi olla vaaleanpunainen ja siihen väriin voi pukeutua, mutten ole koskaan nähnyt sellaista. Minun lempivärejä on keltainen, vaaleanpunainen, sininen ja turkoosi. Olen itse saanut valita ulkohaalarini värin ja siksi se on vaaleanpunainen.

Tyttö ei voi pitää paitaa, jossa on pääkallo.

– Voi tytölläkin olla sellainen paita, mutta itse en halua sellaista. Minulla se on kurjan oloinen päällä ja tuntuu kutittavalta. Pojat tykkäävät niistä sen takia, kun ne ovat poikien vaatteita.

Pojat voi käyttää hametta.

– Ei voi, silloin näyttäisi ihan tytöltä. Tytöt voi käyttää housuja, mutta ei poikahousuja.

Pojilla ei voi olla pitkä tukka.

– Minun isillä on! Eli voi olla.

Lapsilla on liikaa leluja.

– No on, minulla on! Ne on lelut ovat tulleet, kun äiti on ostanut niitä. Täytyy varmaan heittää puolet niistä pois.

Pehmeät paketit eivät ole kivoja lahjoja.

– Se on tylsää, kun pehmeässä paketissa on aina unikaveri.

Lelut eivät voi olla käytettyjä.

– Voivat olla, me ostetaan joskus kirppikseltä leluja.

Joulussa tärkeintä ovat lahjat.

– Joo, se on kivointa, kun saa lahjoja.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.