Tyynen tarpeessa
Nyt on juuri sellainen hetki, että elämän aineet ovat väärässä järjestyksessä. Se tuntuu puristuksena kurkussa. Yön hiljaisina tunteina valvon ja tuijotan kattoon.
Siinä tulee minulle mieleen vanha rukous. Olisi tyylikästä, jos olisin oppinut sen kelteiltä tai fransiskaaneilta, jesuiitoilta tai Hildegard Bingeniläiseltä, mutta ei, olen oppinut sen AA-kerholta.
Se rukous pyytää tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan. Minulle se kuulostaa yön pimeänä hetkenä ihan mahdottomalta, mutta sanon rukouksen silti mielessäni monta kertaa.
Sitten alan miettiä, mitä asioita en voi muuttaa. Ne kasaantuvat vuoreksi keskelle kulkureittiä. Olen väärään järjestykseen menneen elämäni vanki.
Melkein vielä vaikeampi minun on myöntää itselleni se, mihin oikeasti voin vaikuttaa. Mieluummin luikkisin näyttämöltä kuin tarttuisin rekvisiittaan.
Lopulta huomaan toistelevani rukouksen kolmea tärkeää sanaa. Etsiskelen unta hengittämällä rauhallisesti. Hevoskastanja ojentelee oksiaan ikkunan takana, kun vedän sisään tyyneyttä, rohkeutta ja viisautta.
Tämähän on minun vanha hyvä hengitysmeditaationi, huomaan. Sisään hyvyyttä, kauneutta, rauhaa, ulos sekasortoa ja levottomuutta.
Minua alkaa itkettää. Kaikki se, mille en mitään voi, kelluu tyynen pinnan päällä siinä yön pimeässä. Ei hätää, sanoo rohkeus ja ottaa jo askelta.
Jaa tämä artikkeli: