null Uimarin riparimuistot

Uimarilupaus Emilia Pikkarainen on kisannut jo kahdesti olympialaisissa. Lontoossa vedot hyytyivät poskiontelotulehduksen vuoksi.

Uimarilupaus Emilia Pikkarainen on kisannut jo kahdesti olympialaisissa. Lontoossa vedot hyytyivät poskiontelotulehduksen vuoksi.

Uimarin riparimuistot

Emilia Pikkarainen ei malttanut pysyä poissa vedestä edes rippileirillä.

Hakunilassa asuvan Emilia Pikkaraisen, 19, uintiura lähti liikkeelle vauvauinnista.

— Asuimme lähellä uimahallia ja isoveljeni kävi vauvauinnissa. Hallille minua veti myös se, että isäni valmensi siellä vanhempia lapsia. Myöhemmin hänestä tuli oma valmentajani. Myös altaan lämmin vesi houkutteli, kertoo uimari virnistäen lapsuusmuistoilleen.

Kouluiässä alkoi kilpauinti. Emilian harrastuksiin kuului useita muitakin urheilulajeja: balettia, yleisurheilua, triathlonia ja telinevoimistelua. Uinti vei kuitenkin voiton. Harrastus oli läsnä myös rippikoulussa Kuortaneen urheiluopistolla.

— Kävin uintiriparin. Kaikki osallistujat olivat uimareita, osa heistä oli minulle jo valmiiksi kisoista tuttuja. Oppituntien välissä saatiin harjoitella ja myös valmentajat olivat mukana leirillä.

Kirjahyllyssä kimaltelee pinkki Raamattu

Osa leirin isosista oli käynyt aikoinaan itsekin uintirippileirin. Leiri oli tavallista pidempi, yhteensä kymmenen päivää.

— Minulle oli alun perin selvää, että käyn rippikoulun. Sitten saa mennä kirkossa naimisiin ja alkaa kummiksi. Ne ovat tärkeitä asioita.

— Ripariporukka oli tiivis ja minulle jäi paljon hauskoja muistoja. Erityisesti iltojen ohjelmat ja leikit olivat mahtavia. Vaikeinta olivat jäähyväiset leirin lopuksi. Ripari on myös yksi askel kasvussa aikuiseksi, Emilia pohtii.

Uskon ja Raamatun opit jäivät paremmin muistiin riparilta kuin koulun uskonnontunneilta. Liekö syynä ollut pinkki Raamattu?

— Leirillä järjestettiin Pimp My Bible -kisa. Siinä jokainen sai koristella Raamattunsa, miten halusi. Omastani tuli tyttömäisen vaaleanpunainen, koristelin sen jalokivillä ja hopeisilla kukilla. Se on vieläkin kirjahyllyssäni.

Rippileireillä solmitaan usein ystävyyssuhteita. Niin kävi myös uimareiden leirillä.

— Vieläkin näen omia riparilaisiani, uintikisoissa ja muutenkin. Kisoissa on kivaa, kun on tiettyjen ihmisten kanssa yhteinen muisto, rippileiri.

Tiukan treenin vastapainoksi löhöilyä

Nuoresta iästään huolimatta Emilia on ehtinyt osallistua jo kaksiin olympialaisiin lajinaan perhosuinti. Viime kesänä Lontoossa suoritukseen vaikutti poskiontelontulehdus eivätkä tulokset olleet ennakko-odotusten mukaiset.

Alun perin Emilia lähti kisoihin parantamaan omia Suomen ennätyksiään. Olympialaiset olivat kauden pääkisa, johon oli tähdätty neljä vuotta.

— Vaikka en ole tuloksiini tyytyväinen, oli upeaa edustaa Suomea niin isoissa kisoissa. Osallistumisen myötä täyttyi jälleen yksi unelma omalla urallani. Se antaa potkua ja jaksamista eteenpäin.

Lontoon kokemuksista Emilia myös oppi, ettei ole fiksua kisata kipeänä.

— Se oli oma valintani. Tavalliseen kisaan en olisi lähtenyt sairaana, mutta Lontoossa en halunnut jäädä huoneeseeni odottelemaan, kun muut kisaavat altaassa. Kiusaus osallistua sairaudesta huolimatta oli liian iso.

Irtiotot treenaamisesta onnistuvat.

— Kesällä pidin kisojen jälkeen lomaa, matkustelin ulkomailla ja Suomessa. Se oli sellaista perinteistä lomailua: jätskinsyöntiä, kavereiden näkemistä ja pitkään nukkumista. Sen jälkeen oli taas kova hinku päästä altaaseen.

Perheen tuki on tärkein

Syksyn harjoittelu on alkanut kuukausi sitten. Uimarin mielessä ovat jo uudet kilpailut. Uinnin maailmancup kisataan Tukholmassa kahden viikon päästä. Loppuvuodesta ovat uinnin EM- ja MM-kisat.

— Tavoitteenani ovat kisojen finaalipaikat. Luotan siihen, että se onnistuu. Kun on fyysisesti hyvässä kunnossa, myös henkinen puoli toimii, kertoo Emilia valmistautumisestaan kisoihin.

Ennen kisoja hän kertoo muistelevansa treenien onnistumisia ja hyviä hetkiä. Tärkein tuki on katsomossa.

— Ennen suoritusta olo on levollinen, kun tiedän, että perhe tukee. Lontoossa mukana oli koko perhe ja myös poikaystäväni. He kannustivat, vaikka tulokset olivat huonompia kuin odotettiin. Heille olen yhtä rakas, meni sitten huonosti tai hyvin.

Löydä oma juttusi!

Emilia on seurustellut formulakuljettaja Valtteri Bottaksen kanssa vuodesta 2010 lähtien. Ammattiurheilutausta auttaa heitä ymmärtämään toisiaan.

— Molemmat tietävät, että urheilu, siihen liittyvä matkustelu ja treenaaminen, vievät aikaa.

Välillä pariskunta ehtii myös treenata yhdessä esimerkiksi juoksemalla.

— Ja Valtterikin ui, mutta vähän eri mittoja ja aikoja kuin minä. Se on sellaista yhdessä harrastamista, Emilia kertoo hymyillen.

Uimarin syksyyn on kuulunut myös hänen nimeään kantavan uintileirin pitäminen Kisakalliossa.

— Tarkoitus on innostaa nuoria ja näyttää, mitä se on, kun ui huipulla. Leirillä oli hauskaa, ja oli ihana nähdä innostuneita nuoria ja lapsia. Muistan, millaista se oli, kun ihailin muita uimareita, kuten Jani Sievistä ja Anu Koivistoa. Se antoi paljon.

Emilia kannustaa jokaista tarttumaan hetkeen ja löytämään oman juttunsa.

— Into lähtee omasta itsestä. Kaikki eivät tykkää harrastaa urheilua, oma juttu voi löytyä esimerkiksi musiikista tai taiteesta. Tärkeintä on muistaa elää täysillä ja olla kiitollinen siitä.


Ripareille ilmoittaudutaan nyt

Vuoden 2013 rippikouluihin ilmoittaudutaan lokakuussa viikoilla 41 ja 42.

Sitä ennen seurakunta lähettää jokaiselle ensi vuonna 15 vuotta täyttävälle vantaalaiselle jäsenelleen riparikirjeen ja Riparit 2013 -lehden. Niistä tai nettiosoitteesta www.vantaanriparit.fi voit tarkistaa oman seurakuntasi ilmoittautumisajan ja tarkemmat ilmoittautumisohjeet.

Vantaalla järjestetään rippikouluja myös nuorille, jotka tarvitsevat tukea oppimisessa, sekä kehitysvammaisille nuorille. Niistäkin rippikouluista saa lisätietoja seurakunnan lähettämästä postista tai netistä.

Vuosittain lähes 2 000 vantaalaista nuorta käy rippikoulun.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.