Umpihankihiihtäjä
Viime talvena löysin itselleni uuden harrastuksen, umpihankihiihdon. Marssin päättäväisesti erähenkiseen kauppaan ja ostin leveät sukset, joilla satakiloinenkin keijukainen pystyy kellumaan keväthangen päällä.
Olin jo vuosia hiihdellyt Ylläksen latupoolin määrittelemillä reiteillä täysin tyytyväisenä. Lapin savunhajuiset taukotuvat antoivat laturetkien välillä ihastuttavan hengähdyspaikan sielulle ja ruumiille.
Viime talvena jokin muuttui. Koskematon hanki latureitin ulkopuolella alkoi vetää kummasti puoleensa. Teki mieli poiketa retiltä. Olin kyllä kuullut umpihankihiihdosta, mutta rohkeuden puute oli estänyt minua kokeilemasta.
Kerran törmäsin Ylläksen Kuukkelinlammen taukotuvalla aitoon umpihankihiihtäjään. Mies tuli tuvalle illan jo hämärtyessä pitkä parta kuurasta roikkuen. Hän nautti termospullosta kahvinsa ja vaikutti elämäänsä perin tyytyväiseltä. Kysyin mieheltä, mikä umpihankihiihdossa viehättää. Mies katsoi minuun lempeästi ja haroi partaansa: ”Parasta siinä on vapaus. On luotettava omaan suuntavaistoonsa ja tunnettava luunsa. Vastuu itsestä antaa elämään suurimman vapauden.”
Hämmästyin miehen syvällistä vastausta ja kysyin: ”Eikö sinua koskaan laturetkilläsi pelota?” Miehen katse terävöityi ja hän sanoi: ”Kun pelko iskee puseroon, on vain luotettava, että hanki kantaa.”
Mies pakkasi termospullonsa, heilutti hyvästiksi ja lähti pimenevään iltaan. Tälläkään kertaa hän ei valinnut valmista latua, vaan paineli suoraan metsään. Koska latuja meille poikkeaville ei ole tehty, metsään täytyy mennä yksin. On vain luotettava, että hanki kantaa.
Jaa tämä artikkeli: