null Uniikki hääpuku

Outi Karikivi valmistaa hääpukuja luonnonmukaisista ja kierrätetyistä materiaaleista.

Outi Karikivi valmistaa hääpukuja luonnonmukaisista ja kierrätetyistä materiaaleista.

Uniikki hääpuku

Outi Karikivi risainaa vanhasta uutta.

Yhä useampi kesähäiden morsiamista valitsee hääpukunsa muilla perusteilla kuin menemällä ensimmäiseen vastaantulevaan putiikkiin. Sipoolainen hääpukujen tekijä Outi Karikivi uskoo, että kierrätysmateriaaleista tehdyistä hääpuvuista on tulossa trendi.

— Ihmiskunta on tullut pisteeseen, jossa täytyy miettiä, miten eletään ja mitä valitaan. Enää ei ole paluuta sellaiseen kuluttamiseen kuin joskus 1990-luvulla.

Karikivi valmistaa hääpukuja käsityönä ja hänen luomuksissaan olennaista on materiaalien luonnonmukaisuus ja kierrättäminen. Hääpukujen lisäksi Karikivi risainaa tunikoita, säärystimiä, korvalappuja, laukkuja, pikkupussukoita ja rannekkeita.

Materiaalien metsästystä

Outi Karikiven tie yrittäjäksi alkoi viitisen vuotta sitten. Sitä ennen hän oli töissä päiväkodissa. Jäätyään vuorotteluvapaalle Karikivi tiesi jo ensimmäisen huilatun kuukauden jälkeen, että elämässä on alkamassa uusi jakso. Taakse jäivät säännölliset tulot, vuosilomat ja työterveyshuolto.

— Kullakin ajalla on merkityksensä ihmisen elämässä, mutta koko aikuisiän minulla oli mielessä ajatus, että teen vielä jotain muuta. Viihdyin päiväkotityössä, mutta halusin päästä toteuttamaan kädentaitojani. Tein ensimmäisen tuotteeni täällä kotona: neulahuovutin vanhan baskerin. Aloitin starttirahan turvin.

Karikiven työajasta suuri osa kuluu materiaalien metsästämiseen. Hän kiertää kirpputoreja ja etsii niistä vanhoja pitsejä ja villaisia vaatteita ja kankaita. Mukaan saattaa löytyä lakanoita, käsin virkattuja pitsiliinoja ja sängynpeitteitä sekä villapaitoja ja -verhoja. On mukavaa, jos joku löytää kaappinsa perältä vanhoja, itselle turhia tekstiilejä ja tuo ne Karikivelle.

— Matkoillekin lähtiessä otan aina selville paikkakunnan kirpputorit! Hyviä materiaalilöytöjä olen tehnyt Malagassa, Barcelonassa ja Budapestissa.

Kantajansa näköinen luomus

Helpommallakin voisi hääpukujen tekemisessä päästä, mutta Karikivelle puvun tekeminen on vuorovaikutusprosessi.

— Pukujen pitää olla kantajansa näköisiä. Jotkut tuovat mukanaan oman mummun virkkaaman pitsiliinan, josta halutaan liittää ainakin osa pukuun. Silloin puvussa on kappale omaa historiaa mukana.

Yhden morsiuspuvun valmistamiseen menee aikaa vähintään kolme kuukautta. Useimmat morsiamet ovat ajoissa pukuaan tilaamassa, yleensä puoli vuotta ennen h-hetkeä. Karikivi tapaa asiakkaan ja kuuntelee toiveet.

— Tapaamisen jälkeen pyörittelen henkilöä kaksi viikkoa mielessäni ja sitten piirrän pari kolme mallia, jotka lähetän asiakkaalle hyväksyttäviksi. Kun sopiva malli löytyy, sovituksia on kolme tai neljä muutaman viikon välein.

Karikivelle on jäänyt mieleen eräs tyttö, joka tuli tilaaman pukua mukanaan kaksi kassillista vanhoja materiaaleja, joita mummu ja äiti olivat keränneet.

— Kasseista löytyi kaunis helminauha ja pellavalakana. Pukua koristelin helmillä ja pellavalakanasta tuli aluspuku. Kassissa oli myös kotikutoiset villaverhot, joita katselin ja koettelin aina välillä. Mietin, mitähän tapahtuu, jos laitan ne pesukoneeseen?

Koneesta ulostullessaan verhot olivat huovuttuneet ja Karikivi vielä karstasi ne kevyesti. Tuloksena oli mohairmainen pinta. Morsiamen yllätykseksi niistä syntyi shaali.

Luontevia valintoja

Eikä sulhojenkaan tarvitse jäädä historian jatkumosta paitsi, sillä Karikiven käsissä miehille syntyy kierrätysmateriaalista paita tai liivi.

Ekologisen elämäntavan malli ei tule Karikivelle lapsuudenkodin perintönä, mutta jostain syystä helsinkiläistyttö halusi jo 60-luvulla kulkea veljensä vanhoissa vaatteissa. Naimisiin mentyään hän muutti miehensä kanssa asumaan saareen, jossa he kantoivat vedet sisälle ja lämmittivät kodin puilla. Ensimmäisen lapsen vaipat keitettiin hellalla.

— Ne ovat arvovalintoja. Olen koko elämäni tehnyt valintoja, jotka tukevat järkevää kuluttamista. Omistaminen ei ole minulle tärkeää. Esimerkiksi neljä poikaamme on aina puettu kirpputorivaatteisiin ja minä myös ompelin heille vaatteita. Mutta ei ennen puhuttu mistään "ekologisista ratkaisuista", minusta oli vain luontevaa tehdä niin.

Outi Karikivi harjoittelee napinläpikirjontaa seuraavaa pukua varten pe 18.6.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.