null Uusi verkkolehti pohtii tieteen ja uskon suhdetta

Uusi verkkolehti pohtii tieteen ja uskon suhdetta

Viime viikolla aloittaneen Areiopagi-verkkolehden ensimmäiset artikkelit käsittelevät muun muassa uusateismin syntyä ja uskonnon ja luonnontieteiden vastakkainasettelua.

Lehden päätoimittajien, diplomi-insinööri Miikka Niirasen ja teologian lisensiaatti Rope Kojosen mukaan lehden perustamiseen oli kaksi pääsyytä: halu herättää uutta keskustelua uskon ja tieteen välille sekä halu edistää tieteidenvälistä keskustelua.

– Lähes puolet suomalaisista uskoo, että tieteellisen maailmankuvan ja uskonnon välillä on jonkinlainen ristiriita. Lisäksi uusateismi on nostanut julkisuuteen pitkään muhinutta keskustelua uskon ja tieteen suhteesta, Kojonen toteaa.

− Tutkimus erityisesti kristinuskon ja luonnontieteen suhteesta antaa aihetta ajatella, että uskon ja tieteen suhde voidaan ymmärtää myös myönteisesti. Areiopagi haluaa tuoda näitä tutkimukseen perustuvia tuoreita näkökulmia suomalaiseen keskusteluun.

 Lehden nimi Areiopagi viittaa kristinuskon ja filosofian kohtaamiseen. Areiopagi on Ateenassa sijaitseva keskusteluareena, jossa Paavali Apostolien tekojen mukaan esitti kristinuskon puolustuspuheen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.