null Uusia lauluja

– Hengellinen musiikki on lähinnä sydäntäni, sanoo Elina Vettenranta.

– Hengellinen musiikki on lähinnä sydäntäni, sanoo Elina Vettenranta.

Uusia lauluja

Tangokuningatar Elina Vettenranta jätti tanssilavakeikkailun nelisen vuotta sitten.

Laulaja Elina Vettenranta keskittyy tätä nykyä konsertteihin.

– Esittämääni musiikkia voisi luonnehtia nykyaikaiseksi laulelmaksi. Se on kevyttä musiikkia, balladeja tai rytmistä ja svengaavaa. Laulan myös jatsahtavaa musiikkia big bandin solistina.

– Hengellinen musiikki on sanomaltaan lähinnä sydäntäni, mutta laulan myös viihteellistä musiikkia, kuten ikivihreitä klassikoita ja tangoa.

Musiikki on kuulunut Elina Vettenrannan elämään pienestä pitäen. Ensin hän soitti pianoa, ja 12-vuotiaasta huilua. Lapsuuden perheessä laulettiin ja musisoitiin. Parikymppisenä hän kävi kolmisen vuotta laulutunneilla.

– Harjoittelin laulamista klassiselta pohjalta. Sain hyvän tekniikan, mutta minulla ei ollut rohkeutta lähteä esiintymään.

Aktiiviharrastaminen jäi joksikin aikaa, kun lapset syntyivät ja perhe muutti Tampereelle.

– Sitten minuun iski valtava tarve ilmaista itseäni, ja aloin taas ottaa laulutunteja. Uusi opettajani kysyi, olenko ajatellut tangomarkkinoita. Hän tarjosi kevyttä ohjelmistoa, joka tuntui heti omalta.

Parin yrityksen jälkeen tangokilpailusta tuli voitto vuonna 2006. Elämä muuttui kerrasta: vastassa olivat sovitut keikat ja käytössä bändi.

– Laulamisesta tuli minulle ammatti. Sain hyvän esiintymisrutiinin.

Ennen laulajan ammattiaan Elina Vettenranta valmistui vaatesuunnittelijaksi. Tällä hetkellä hän opiskelee sosionomiksi.

– Haluan kehittää itseäni edelleen myös laulajana. Mutta olen niin sosiaalinen, että kaipaan laulaja-yrittäjän arkeen muutakin tekemistä.

– Jos laulamisesta ja muista tekemisistäni etsii punaista lankaa, niin ehkä se löytyy siitä, että haluan auttaa, tukea ja voimaannuttaa ihmisiä.

Elina Vettenranta on levyttänyt hengellistä musiikkia Kastepisara-nimiselle levylle. Tänä keväänä hän on menossa jälleen studioon. Uusia lauluja voi kuulla Pyhän Laurin kirkon konsertissa, jossa esillä on myös pääsiäisteema, kuten Ristin luona -laulussa.


  • Ristin luona -konsertti ma 14.4. klo 19 Pyhän Laurin kirkossa, Kirkkotie 45. Elina Vettenranta, laulu, ja Janne Maarala, piano. Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa.
  • Katso muut hiljaisen viikon konsertit sivuilta 11–13.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.