Uusille rajoille
Näytteleminen on aina kiehtonut Mikkolassa asuvaa Liisa Rantaa. Kynnys harrastajateatteriin tuntui vain pitkään liian korkealta.
— En tuntenut ketään harrastajanäyttelijää. Kun en ollut aikaisemmin näytellyt, en myöskään tiennyt osaanko vai enkö.
Rooleista koulunäytelmissäkin oli aikaa yli puoli vuosisataa. Sinä aikana mielen ja elämän täyttivät aivan muut asiat: opiskelu, perheellistyminen, muutto Vantaalle ja elämäntyö Pohjola-Nordenin kulttuurisihteerinä.
Eläkkeelle jäätyään Liisa Ranta on toiminut puheenjohtajana parissa yhdistyksessä, tehnyt käännöstöitä ja harrastanut liikuntaa enemmän tai vähemmän satunnaisesti.
Näytteleminen nousi uudelleen mieleen, kun hän luki lehdestä jutun perusteilla olleesta senioriteatteriryhmästä. Jäseniltä ei vaadittu muuta kuin yli 60 vuoden ikää. Sen vaatimuksen Liisa Ranta, nyt 70, täytti hyvin.
Ihan maksullisia esityksiä
Kaksitoistajäseninen senioriteatteriryhmä aloitti Tikkurilan Teatterissa syksyllä 2006. Ryhmä on antanut itselleen nimen Virtuoosit.
— Ensimmäinen kokoontumiskerta oli minulle järkytys. Silloin selvisi, että meidän on tosiaan tarkoitus tehdä oikein maksullisia esityksiä yleisölle. Olin ajatellut, että harjoittelisimme lähinnä puheilmaisua, sitä miten painotan sanottavaani tai ilmaisen tunnetta, Liisa Ranta muistelee.
Aivan kylmiltään ei ryhmää sentään tyrkätty esiintymään yleisölle. Ensimmäisen syyskauden ajan lämmiteltiin ja improvisoitiin ohjaaja Milja Vojinovicin johdolla.
— Alkuvaiheessa sovittiin ryhmän säännöt. Tämä harrastus edellyttää sitoutumista. Harjoittelemisesta ei tule mitään, jos näyttelijät ovat paikalla ja poissa vähän miten sattuu.
Kaikki aloittaneet ovat yhä tiiviisti mukana. Ryhmä harjoittelee säännöllisesti ainakin yhden illan viikossa.
— Aluksi juomme rauhassa kahvia ja puhumme kuulumisista. Sitten lämmittelemme vaikka yhdistämällä ääntä ja liikettä. Kaikkein eniten pidän improvisaatioharjoituksista, Liisa Ranta sanoo.
Kukin improvisaatioharjoitus on erilainen ja ainutkertainen. Se saattaa saada alkunsa vaikka kuvista, joista on tehtävä tarina. Kerran olivat aiheena samalle pelastuslautalle osuneet haaksirikkoiset. Heistä yksi oli optimisti, yksi pessimisti ja yksi realisti.
— Toisen kerran jokin mitätön lause, kuten vaikkapa ”koira on karannut”, piti esittää tunteen kautta. Lause sai eri sisällön ja merkityksen sen mukaan, oliko sen esittämispaikkana tuska-, riemu-, viha- vai ilotuoli.
Häpeämätöntä heittäytymistä
Liisa Rannan mielestä näytteleminen on heittäytymistä esitykseen, rooliin ja tehtävään.
— Yhdessä näytteleminen on toisenlainen tapa tutustua ihmisiin, kun varmaan itse kukin kokeilee näytellessään samalla omia rajojaan.
Ryhmässä on voinut tutustua sellaisiin ihmisiin, joihin ei muuten erilaisten taustojen takia törmäisi.
— Olemme ystävystyneet niin, että olemme käyneet yhdessä teatterissa ja risteilyllä. Kesätauon aikanakin olemme tavanneet muutaman kerran, Ranta kertoo.
Hän pitää erittäin tärkeänä sitä, että ryhmä käy esittämässä näytelmiään vanhainkodeissa ja palvelutaloissa — kiitokseksi kaupungin tuesta ryhmälle.
— Vaihtuvat esityspaikat ovat opettaneet joustavuutta. Kun menemme tuntia ennen paikalle, on löydettävä vaatenaulakko, peili ja vessa, ja asemat erilaisilla näyttämöillä. Olen myös oppinut katsomaan näytelmiä ja televisio-ohjelmia uudella tavalla, en niinkään juonta, vaan sitä, miten näyttelijä teki ilmeen tai sanoi jotain.
Virtuoosit ovat tähän mennessä esittäneet kahta itse käsikirjoittamaansa näytelmää. Ensimmäinen kertoi etelänmatkailusta. Toinen on Suvisempalot, jonka aiheena ovat sukulaisjoukon juhannusjuhlat.
— Esitän näytelmässä ikäistäni Kerttu Isotaloa, talon emäntää. Useimmat muut roolihahmot ovat esittäjiään nuorempia.
Tänä keväänä Virtuoosit ovat uuden edessä: syksyksi harjoitellaan ensimmäistä valmista näytelmäkäsikirjoitusta, Tuija Töyräksen Hölmöläisiä.
Jaa tämä artikkeli: