Uutta, vanhaa ja tuunattua
Museolehtori Aino Osola arvelee, että sormustyynyn käyttö voisi hyvinkin olla perinne, joka nousisi uudelleen suosioon.

Museolehtori Aino Osola arvelee, että sormustyynyn käyttö voisi hyvinkin olla perinne, joka nousisi uudelleen suosioon.

Uutta, vanhaa ja tuunattua

Häitä ei enää suunnitella valmiiseen muottiin, vaan mieluummin muotti saa joustaa. Vanhoista hääperinteistä haetaan silti vinkkejä.

Morsiussauna on perinne, joka on nykyään tavalla tai toisella mukana polttareissa. En muista viime aikojen polttareista yksiäkään, joissa ei saunotus olisi ollut mukana”, museolehtori Aino Osola kertoo.
Osola on ollut suunnittelemassa Glimsissä esillä olevaa näyttelyä Jotain uutta, paljon vanhaa. Häätapojen juurilla.
Polttarit ovat Osolan mukaan usein hauska sekoitus uutta ja vanhaa. Perinteinen morsiussauna voi korvautua vaikkapa hemmotteluhetkellä kylpylässä, ja monet muutkin polttariperinteet muokataan oman mielen mukaisiksi.
”Kaikki häät ovat aina omanlaisensa ja persoonalliset kuten kuuluukin olla, joten kaikki perinteet ja trendit ovat myös hyvin tapauskohtaisia”, vahvistaa hääsuunnittelija Petra Kiiskinen Bliss Wedding & Partyplanning -yrityksestä.

Kauniisti koristeltu kapioarkku voi olla haluttu yksityiskohta kodin sisustukseen, jossa kaivataan sopiva annos vanhaa patinaa. Mikään nykynaisen vakiovaruste se ei kuitenkaan ole. Toisin oli ennen: kapioita eli morsiamen välttämättömiä vaatetavaroita alettiin kartuttaa pienestä pitäen. Miehelään menijällä täytyi toki olla perusvarusteet mukanaan.
”Kapiot olivat eräänlainen ennakkoperintö. Kihlausaikana tyttärelle saatettiin antaa vapautusta talon töistä kapioiden tekoa varten. Vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä lehdissä oli listoja, joissa kerrottiin, minkälainen vaate- ja liinavarasto avioituvalla naisella olisi hyvä olla. Kun kapioita ei enää tehty itse, ostolakanat saatettiin ainakin koristella omin käsin”, Osola kertoo.
Kaikkia hienouksia ei tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön. Näyttelyssä esillä olevan silkkisen, tikatun morsiustäkin alla on nukuttu hääyö. Myöhemmin täkki on ehkä pedattu tärkeimpien vieraiden käyttöön, mutta muutoin se on saanut olla käyttämättömänä.
Kapiot ovat myös olleet tapa esitellä omaa osaamistaan mahdollisille kosijoille.

Kosijat puolestaan lähestyivät mieluista neitoa kihlalahjojen kera, usein puhemiehen välityksellä. Kihlalahjoina saattoi olla sormus, huivi tai vaikka hopearahoja.
”Oli tavallista, että nainen otti vastaan useammatkin kihlat. Valitun kosijan lahjat pidettiin, muut palautettiin. Hylätty kosija ei siis joutunut ostamaan uusia lahjoja koettaessaan onneaan uudestaan. Vakiintuneet parit saattoivat vaihdella muunkinlaisia rakkauslahjoja. Morsian saattoi saada vaikkapa koristellun rukinlavan tai pirran”, Osola selvittää.
Puhemieskulttuuri väistyi 1900-luvun alussa, kun kihlojen osto yhdessä yleistyi. Palvelusväki ja työväestö oli kihlautunut jo varhemmin ilman puhemiestä.
Kihlaus oli vakava asia, sitova lupaus avioliitosta. Sitä lupausta ei ollut sopivaa rikkoa kevein perustein. Papin suorittamaa vihkimistä tärkeämpää oli saada liitolle suvun ja yhteisön hyväksyntä.

Kihlauksen merkityksestä kertoo sekin, että yhteiselämä aloitettiin usein kihlauksesta ja kuulutusten ottamisesta. Tapa jatkui vielä senkin jälkeen, kun maallinen laki sääti vuonna 1734 naimisiinmenon pakolliseksi.
Hääjuhlat eivät olleet aiemmin nykyisten kutsuvierasjuhlien kaltaisia, jotka yleistyivät vasta 1800-luvulla.
”Alkuun vietettiin sukuhäitä, sitten tavallisiksi tulivat kylähäät, joiden jälkeen yleistyivät kutsuvierashäät. Nykyhäissä korostuu erityisesti hääparin ystävien rooli”, Osola miettii.
Itse hääjuhliin liittyy paljon erilaisia perinteitä, joista osa on vanhempaa perua, osa lainaa anglosaksisesta kulttuurista.
”Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainaa -sanonta levisi anglosaksisten vaikutteiden mukana toisen maailmansodan jälkeen”, sanoo Osola.

Häitä työkseen suunnittelevan Petra Kiiskisen mukaan sanonta muistetaan nykyäänkin, kun hääasua suunnitellaan.
”Jos ei nyt kaikkea noita kohtia löydy morsiamen asusteista, niin ainakin jotain sinistä pyritään laittamaan johonkin. Kierrätys on muutenkin tullut enemmän esiin. Esimerkiksi oman äidin tai mummon koru tai morsiuspuku saatetaan tuunata oman näköiseksi.”
Sen sijaan hääkimpun tai sukkanauhan heitto – molemmat nekin anglosaksista lainaa – ei Kiiskisen mukaan ole viime aikoina ollut kovinkaan suosittua.
Uutena juttuna suomalaisiin häihin on Kiiskisen mukaan tullut häävalssin rinnalle ns. first dance. Se voi olla hidas tanssi, nopeampitempoinen tanssi tai jopa musiikin tahtiin koreografioitu tanssi.

Morsiamen hääpuku on se, jota kuninkaallistenkin häitä katsottaessa odotetaan ja arvaillaan. Valokuvissa juuri hääpuku paljastaa sen, millä vuosikymmenellä liikutaan.
Museolehtori Aino Osolan mukaan valkoinen hääpuku yleistyi säätyläisten pukeutumisessa 1700-luvulla. Alussa hääpukuna käytettiin usein naisen hienointa pukua, joka koristeltiin häitä varten. Usein puku oli musta. Jos oli varaa, saatettiin hankkia puku vain häitä varten.
”Kun kuningatar Victoria valitsi vuonna 1840 hääpukunsa väriksi valkoisen, valkoinen hääpuku tuli yhä suositummaksi”, Osola tietää.

Kukat ovat kuuluneet morsiuspuvun koristeisiin Pohjoismaissa 1700-luvulta lähtien. Säätyläiset ryhtyivät käyttämään kädessä pidettävää kukkakimppua 1870-luvulla, ja tapa yleistyi 1920–40-luvuilla kaikkiin yhteiskuntaluokkiin.
Muiden koristeiden suosio on ollut vaihtelevaa.
”Morsiuskruunun käyttämisen arvellaan periytyvän keskiajalta. Perinteen taustalla on Neitsyt Maria. Kruunun käyttö voisi olla nouseva perinne. Samoin sormustyynyt saattavat yleistyä”, Osola veikkaa.
Muoti muuttuu, perinteet nousevat pintaan ja ne unohdetaan. Onko suomalaisissa häissä kuitenkin jotain, minkä suosio ei horju? Petra Kiiskisen mielestä on.
”Hääperinne, joka on ja pysyy suomalaisissa häissä, on kakunleikkaus ja jalanpolkaisu, jolla määritetään se, kuka määrää kaapin paikan.”
Hääkakkujen tekijöillä riittää siis edelleen töitä.

Vaaleanpunaista musiikkia

Espoonlahden kanttori Anna Pulli tuntee hääjuhlien kestosuosikit ja uudet sävelmät.


Mitkä ovat suosituimmat häämusiikit ja -marssit?
”Felix Mendelssohnin Juhlamarssi, Erkki Melartinin Prinsessa Ruusunen, Toivo Kuulan Häämarssi, J. S. Bachin Preludi C, Edward Elgarin Pomp and Circumstance ja Richard Wagnerin Morsiuskuoro oopperasta Lohengrin. Nämä ovat olleet suosikkeja pitkään.”
Mitä uusia suosikkeja on tullut listaan mukaan?
”Pachelbelin Kaanon ja Marko Hakanpään Trumpettisävelmä.”
Millaisia ovat erikoisimmat kohtaamasi musiikkitoiveet?
”Kollegalta oli pyydetty 30-vuotisen sodan marssia. Itseäni on joskus pyydetty soittamaan vaaleanpunaista musiikkia. Ja muutaman kerran hautajaisista tuttua Bachin Airia on pyydetty. Tuolloin olen varmistanut, ettei lähisuvussa ole juuri ollut hautajaisia, joissa kyseistä kappaletta on soitettu, jotta häät eivät linkittyisi ainakaan vahingossa hautaan siunaamiseen.”
”Samaa kappaletta voi soittaa siunauksessa ja vihkimisessä hieman eri lailla, joko rauhallisemmin ja hiljempaa tai hieman vilkkaammin ja voimakkaammin.”
Mitkä ovat omat hääsuosikkisi?
”Widorin Toccata, joka kyllä vaatii parin viikon treeniajan tottuneeltakin soittajalta ja melkeinpä katedraaliakustiikan. Harvemmin on tullut soitettua J. S. Bachin Schafe können sicher weiden.”
Entä virret?
”Sopivia ja suosittuja virsiä ovat virsikirjan avioliitto-osaston 238, 240, 241, 822 ja 824. Näistä 822 on Suvivirren sävelmä, johon on tehty uudet vihkimiseen sopivat sanat. Lisäksi erilaiset perheeseen liittyvät ja kiitosvirret ovat sopivia: 329, 332, 397, 462, 471, 571, 600, 818 ja 823. Virsiä pääsee selaamaan myös netissä osoitteessa virsikirja.fi.”
Missä menevät rajat, eli minkälaisia kappaleita kirkossa ei soiteta?
”Musiikkityylillä ei sinänsä ole väliä, vaan musiikin sisällöllä. Kirkollinen vihkiminen on aina myös jumalanpalvelus, jonka erityispiirteet tulee huomioida. Musiikki, joka vie seurakuntalaisten ajatukset pois jumalanpalvelustilanteesta, ei ole suositeltavaa musiikkia tilanteeseen. Kanttorit vastaavat toimituksen musiikista, ja heidän kanssaan olisi siksi hyvä keskustella kaikesta vihkimisen musiikista, myös lauluesityksistä.
Mitä muuta häämusiikin suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon?
”Kanttorin ammattitaitoa on hyvä käyttää, kun miettii, minkälaisen musiikillisen kokonaisuuden juuri omasta juhlahetkestään haluaisi. Hän osaa myös arvioida, minkälainen musiikki toimii käytettävissä olevilla soittimilla.
”On eri asia toteuttaa musiikit Mataskärin kauniissa kappelissa pianolla kuin Espoon tuomiokirkossa suurilla uruilla. On hyvä muistaa, että monelle musiikkiesitykselle voi löytyä arvokas paikka myös hääjuhlasta.”
Milloin ja miten kanttoriin olisi hyvä ottaa yhteyttä?
”Pari viikkoa ennen vihkimistä. Jos arveluttaa, että oma toive on harvinainen, niin sitten kannattaa olla vielä aikaisemmin liikkeellä, jotta kanttori ehtii löytää nuotin ja harjoitellakin sitä. Sähköposti on kätevä kesän rippikoulujen ja lomien aikana, kun ei välttämättä olla heti tavoitettavissa. Maileissa asiat pysyvät muistissa.”
”Vielä vinkiksi: Turun Mikaelin seurakunnan kanttorin Marko Hakanpään häämusiikkisivuilla voi kuunnella pitkän listan musiikkivaihtoehtoja. Osoite on www.haamusiikki.info.”

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta: