Riikka Pakarinen sai kesällä toisen lapsensa. Perheen vuoksi hän on miettinyt uutta suuntaa poliittiselle uralleen.
Vaaliväittelyt koukuttivat
Nuorena Riikka Pakarinen ihaili poliitikkojen sanavalmiutta.
Lapset ja nuoret imevät vaikutteita mediasta. Yläasteiässä Riikka Pakariseen tekivät vaikutuksen vaaliväittelyt televisiossa.
– Ihailin, kuinka ne ihmiset siellä pystyivät reagoimaan niin nopeasti ja vastaamaan saman tien aika vaikeisiinkin kysymyksiin.
Pakarinen kiinnostui yhteiskunnallisista asioista, niistä joista poliitikot televisiossa puhuivat. Kotona politiikkaa ei käsitelty, eivätkä Riikka Pakarisen vanhemmat olleet siinä mukana.
– Siihen kuitenkin kannustettiin, että pitää ilmaista mielipiteensä ja perustella, hän kertoo.
Riikka Pakarinen lähti opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa, kävi töissä ja yleisurheili SM-tasolla. Poliitikon urasta hän ei haaveillut.
– Politiikkaan päädyin oikeastaan sattumalta. Kirjoitin opiskeluaikana kolumneja EU-asioista kotiseudun lehtiin ja sitten useampikin puolue pyysi ehdokkaaksi kuntavaaleissa. Siitä kaikki alkoi.
Kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin vei Riikka Pakarisen ensin kunnallispolitiikkaan, sitten ehdolle eduskuntavaaleissa, töihin ulkoministeriöön ja lopulta europarlamentaarikoksi ja keskustan varapuheenjohtajaksi.
– Minua kiinnostavat nimenomaan ne asiat, joihin politiikassa pääsee vaikuttamaan. Sen lisäksi politiikkaan liittyy paljon sellaista, josta en pidä kuten työn julkinen puoli ja se, että joskus politikointi menee asioiden edelle. Pitäisi mennä asiat edellä, mutta tavoitellaankin omaa etua.
Päästyään europarlamenttiin Pakarinen sai heti kokea, mitä työn julkinen puoli ikävimmillään tarkoittaa. Kun hän pian vaalien jälkeen kertoi odottavansa lasta, hän sai onnittelujen lisäksi myös arvostelua siitä, ettei ollut kertonut asiasta aiemmin.
– Pitkään se tuntui aika käsittämättömältä. Toisaalta enimmäkseen asiaan suhtauduttiin hyvin. Oli kyse aika pienen ryhmän kritiikistä.
Pakarinen arvioi, että politiikka on tehnyt hänestä hieman skeptisemmän, kaikkiin ei voi luottaa.
Viime aikoina Riikka Pakarinen on joutunut pohtimaan, miten yhdistää perhe-elämä ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Yhdistelmä ei ole mahdoton, mutta hankalaa se joskus on, sillä mepin työ pakottaa matkustamaan Suomen, Brysselin ja Strasbourgin välillä.
– En lähde ehdolle seuraavissa eurovaaleissa. Työ on mielenkiintoista. Se on suorastaan unelmatyöni ja olen hyvin kiitollinen, että olen saanut kokea sen. Nyt haluan kuitenkin rauhoittaa elämääni ja arkea. Jo se voisi helpottaa, että olisin vain Suomessa töissä, Pakarinen pohtii.
– En vielä tiedä, mikä on tapani vaikuttaa tulevaisuudessa. Onko se politiikka vai esimerkiksi työ jossakin järjestössä?
Pakarisen esikoinen on pian 4-vuotias ja toinen lapsi syntyi kesäkuussa. Hän kokee, että lapset ovat opettaneet vetämään selvemmin rajan työn ja vapaa-ajan välillä: hiekkalaatikolla ei voi miettiä direktiivejä.
– Lapset ovat myös kirkastaneet elämänarvoja ja opettaneet ottamaan välillä rennommin.
Jaa tämä artikkeli: