null Vaaralan kirkko myydään yrittäjälle

Vaaralan kirkko myydään yrittäjälle

Vaaralan kirkko myydään yrittäjä Seppo Vihiselle perustettavan yhtiön lukuun. Kauppahinta on 207 000 euroa. Yhteinen kirkkovaltuusto päätti asiasta kokouksessaan tiistaina 11.6.

Päätöksessä todetaan, että ostaja on tietoinen tontilla vuonna 2003 havaitusta öljyvahingosta ja siitä, että rakennus on purkukunnossa. Ostaja ilmoittaa ottavansa tontista ja rakennuksesta täyden vastuun.

Kirkkovaltuusto merkitsi tiedoksi tontin kaavan kehitysmahdollisuudet. Kauppahinta jää alle tontin tulevan hinta-arvion, mutta ostaja ottaa kaupassa riskin. Vantaan seurakunnilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia korjata kirkkoa ja rakennusoikeuden muuttaminen vaatii kaavamuutoksen.

Yhteinen kirkkovaltuusto päätti helmikuussa luopua Vaaralan kirkon käytöstä kirkon huonon kunnon vuoksi. Vaaralan kirkko on ollut tärkeä alueen asukkaille ja siellä kokoontuneille nuorille. Varsinkin nuoret ovat voimakkaasti puolustaneet kirkkoa. Heille on jo alettu kunnostaa uusia tiloja Hakunilan kirkkoon.

Vantaan seurakuntien kanssa käytyjen keskustelujen mukaan Vihisen tavoitteena on säilyttää kirkkosali alueen asukkaiden käytössä. Sali suljettaisiin muista tiloista erilliseksi teknisillä ratkaisuilla ja ilmanvaihdon avulla, etteivät epäpuhtaudet muista tiloista leviä yleisölle avoimiin tiloihin.

Vaaralan kirkon myynti vaatii vielä kirkkohallituksen vahvistuksen.

Teksti: Pauli Juusela

Kuva: Sini Pennanen

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.