Täyspimeys nuppiin. Tero ei ymmärrä, mikä sai hänet tahtomaan kuolemaa seurustelusuhteen kariuduttua. Kavereita oli koko ajan, mutta silti kuolema tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Tänään on toisin.
Vaikea vaiettu asia
Tilastojen mukaan noin kolme ihmistä tekee joka päivä itsemurhan. Kourallinen tabuja -kirjassa haastateltavat kertovat halusta lopettaa elämänsä.
Tekstit Marja Kuparinen
Kuva J-P Passi
Itsemurhaa yrittäneiden kokemuksista kertova kirja on vahva lukukokemus: ei asiantuntijoita selittämässä, ei yhtään hoitopaikan esittelyä. Vain tiukkaa asiaa: tämä on minun tarinani.
Katariina Vuoren ja Jonna Pulkkisen kirja Kourallinen tabuja kertoo halusta päästä pois. Pitkälle ei kuitenkaan tarvitse lukea, kun katse kääntyy elämään ja koko yhteiskuntaan. Miksi ihminen sanoo: ”Alkaa tuntua, ettei minulla ole mitään tarkoitusta. Olen vahingossa syntynyt.”
Kirjaidea oli Katariina Vuoren. Hän ajeli yhtenä iltana moottoritietä ja huomasi ajokaistojen välissä rampin alla valtavan betonipylvään. Kuinka moni on ajanut tuohon tarkoituksella ja miltä heistä mahtoi tuntua, kun he seuraavana päivänä heräsivätkin sairaalassa elossa, Vuori huomasi miettivänsä. Mikä saa jonkun yrittämään uudelleen ja toisen jatkamaan elämää?
– Ajattelimme ensin tehdä kirjan yleensä itsemurhasta. Siitä se sitten selkeni ja karsiintui, kertoo Jonna Pulkkinen.
Lopulta toimittajakaksikko päätyi jättämään pois kaiken muun paitsi ihmisten kertomukset. He olivat asiantuntijoita. Ihmiset löytyivät Surunauha ry:n, Mielenterveyden keskusliiton ja Suomen Mielenterveysseuran kautta.
– Haastateltavat ottivat meihin itse yhteyttä ja toivoivat, että siitä olisi muille apua, Katariina Vuori toteaa.
Hänestä haastatellut olivat upeita, fiksuja ihmisiä. Moni tunsi olevansa kokemustensa vuoksi entistä vahvempi.
Kirjaprojekti vahvisti Jonna Pulkkisen halua elää tässä hetkessä. Joskus elämä tietysti potkii, mutta sitten pitää potkia takaisin. Jotkut eivät sitä kuitenkaan jaksa.
– Joidenkin kohdalla jää kysymään, onko valinnan vapautta koskaan ollutkaan. Apua täytyy nykyisin osata ja jaksaa vaatia. Paljon on myös tuurista kiinni, Pulkkinen sanoo.
– Monella haastatellulla oli ollut erilaisia syitä romahtaa, mutta he olivat myös taistelleet, Katariina Vuori kertoo.
Häntä järkytti havaita, kuinka suuren työn takana avunsaanti voi olla.
– Helsingissä asiat ovat melko huonosti. Mielenterveyspalveluiden henkilökunta vaihtuu usein. Miten siinä rakentaa pitkän ja luottamuksellisen hoitosuhteen?
Vuoren mielestä hoitokulttuuri tarvitsee meillä nopeaa asennemuutosta.
– Se on nyt melko tyly. Hoidon laadun parantaminen tarvitsee ensimmäiseksi pienen askeleen inhimillisyyden sekä ammattitaidon ja -etiikan suuntaan.
Umpikujaan joutuneelle on tarjolla apua vaihtelevasti. Hoitokulttuurissa jokin on pahasti pielessä, jos päivystyksessä itsemurhan jälkeen herännyt ihminen tuntee olevansa toisen luokan kansalainen.
– Sen, joka ottaa itsemurhaa yrittäneen potilaan vastaan, on ohjattava hänet sellaiseen hoitojärjestelmään, jossa apua saa, Katariina Vuori sanoo.
Jälkihoitoa tarvitsevat erityisesti ne, jotka ovat kriisissä eivätkä ole olleet psykiatrisen hoidon piirissä.
– Meillä riittää myötätuntoa lapsille, mutta myös alkoholisoitunut skitsofreenikko on joskus ollut apua tarvitseva lapsi, Katariina Vuori ja Jonna Pulkkinen muistuttavat.
Koulukiusaaminen toistuu monen tarinassa. Se jättää jälkensä ihmisen koko elämään, myös kiusaajan elämään. Vuorelle koululaisten osaamista mittaava Pisa-tutkimus on kuin punainen vaate.
– On aivan sama, osaako ihminen piin neliöjuuren paremmin kuin muu maailma, jos hän on niin traumatisoitunut koulukiusaamisen vuoksi, ettei halua elää.
Kirjassa monet haastatellut kertovat asioista, jotka saavat jaksamaan. ”Isoin asia miksi olen hengissä, on se että minulla on läheisiä, joiden takia en voi tappaa itseäni”, eräskin heistä sanoo.
Mikä sitten pitää yllä Kourallinen tabuja -kirjan kirjoittajien omaa elämää? Jonna Pulkkiselle voimaa tuo rakas työ ja perhe.
– Kun kotona on tuki ja turva, on varaa ponnistaa eteenpäin.
Katariina Vuorelle tärkeintä on elämän mielekkyys.
– Se sisältää niin työn ja lasten kanssa vietetyn ajan kuin riittävän yöunenkin. Teen ja toteutan haaveitani. En odota, että ne tulevat hakemaan minua vaan käyn katsomassa, onnistunko tekemään niistä itse totta ennen kuin on ilta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
"Suru ei häviä, mutta sen kanssa oppii elämään" – Vertaistuki on tärkeää itsemurhan tehneen läheiselle
Hyvä elämäKynttilätapahtumassa itsemurhan tehneen läheinen ei jää yksin surunsa kanssa. Vertaistuki voi olla korvaamatonta vaikeiden tunteiden käsittelyssä.