Vaikenevassa talossa
Huojuva talo 8.5. asti teatteri Avoimissa ovissa, Erottajankatu 5.
Maria Jotunin vuonna 1963 ilmestynyt romaani Huojuva talo on tarina vallankäytöstä ja vaikenemisen taidosta. Heini Tolan dramatisoimana ja ohjaamana se ei ole vain perheväkivallan kuvaus. Näyttämöllä taustoitetaan myös Lean ja Eeron lapsuutta.
Lean roolin täytyy olla Ella Pyhällölle raskas. Niin syvälle konkreettinen ja sanallinen hylkääminen esityksessä poraavat. Hyvin pitkälle Lea jaksaa toivoa, että kunhan Eeroa ei suututeta, joskus vielä ollaan oikea perhe.
Lea on oppinut kestämisen jo kotoa. Äiti nollasi juoppoa isää. Tytär päätti toimia toisin: hoitaa muita ja pysyä pystyssä vaikka kuinka kävisi.
Jukka Pitkäsen Eero on velmu viettelijä, hiipivä peto ja vähitellen elämänsä hallinnan menettävä heikko mies. Katsojalle selviää, että Eeron kotona isä löi äitiä, eikä tämä tehnyt mitään. Syntyikö siitä Eeron mieleen häpeä, se samaa, josta hänen oma poikansa puhuu: ”Minä olen tuntenut olevani toverieni seurassa huonompi kuin muut. Kuin varas, joka tunkeutuu oikeiden ihmisten sekaan.”
Jos näin tuntee, on huono kestämään minkäänlaista kritiikkiä. Oma persoona kun on tyhjän päällä.
Miika Laakso näyttelee Pojua koruttomasti ja sydämeen käyvästi. Hänessä henkilöityy monien onnettomien perheiden lasten osa.
Paavo Kerosuon Aulis on sympaattinen, hyvä lääkäri. Lea ja hän ymmärtävät toisiaan. Hanna Seppä Lean Toini-sisarena edustaa hiljaiselle kärsimykselle vastakkaista selviytymiskeinoa. Toini näkee, mikä Eero on ja pitää huolen itsestään.
Päällimmäiseksi komeasta Huojuvasta talosta jää Lean ajatus: ”Liian hyvä sydän on tyhmä sydän.”
Näin lapsi sen kokee: ”Minun ihoani kylmettää, kun ajattelen, miten sinun poskesi on vielä mustelmilla.”
Jaa tämä artikkeli: