Vaikka kirkko torjuisi, Jumala hyväksyy
– Jokainen sukupolvi kokee seksuaalisuutensa eri lailla. Myös häpeän aiheet ovat eri sukupolvilla erilaisia, Teemu Ratinen sanoo.

– Jokainen sukupolvi kokee seksuaalisuutensa eri lailla. Myös häpeän aiheet ovat eri sukupolvilla erilaisia, Teemu Ratinen sanoo.

Vaikka kirkko torjuisi, Jumala hyväksyy

Kirkon seksuaalieettinen opetus ei aina kohtaa nykytodellisuutta.

Kirkon seksuaalieettinen opetus kaipaisi uudelleentulkintaa, arvioi häpeän, seksuaalisuuden ja uskonnollisuuden vuorovaikutusta tutkinut Teemu Ratinen. Hänen mukaansa kirkon korostama vastuullisen ja sitoutuneen parisuhteen ihanne puhuttelee kyllä myös nykyihmistä, mutta ihanteen rajaaminen perinteiseen avioliittoon ei enää vastaa todellisuutta.

Monelle nykyihmiselle henkilökohtainen jumalasuhde onkin tärkeämpi kuin kirkon näkemykset. Kokemus hyväksyvästä ja rakastavasta Jumalasta on ollut vahvistava erityisesti homoseksuaaleille.

– Oma suhde Jumalaan on antanut heille kokemuksen, että heillä on lupa olla olemassa. Sellaista ei välttämättä synny, jos seuraa kirkollista keskustelua, Ratinen sanoo.

Hän kertoo, että monet homoseksuaalit kokevat seksuaalisuutensa Jumalan lahjaksi. Samaan aikaan he kuitenkin tuntevat, että kirkko torjuu heidät.

– Tilanne on kivulias erityisesti niille, jotka ovat töissä kirkossa tai haluaisivat muuten olla mukana sen toiminnassa ja osa yhteisöä.

Kirkon julkisilla kannanotoilla on Ratisen mielestä vaikutusta muidenkin kuin sen aktiivien elämään.

– Kirkko on yhteiskunnassa samanlainen toimija kuin mikä tahansa muukin. Mielestäni sellainen puhe, joka antaa toiselle mahdollisuuden tulla nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään, on paljon arvokkaampaa kuin sellainen, joka antaa ymmärtää, että sinussa on joku vika tai sinua ei jonkun piirteen takia hyväksytä.

Siksi Ratinen ilahtui arkkipiispa Kari Mäkisen anteeksipyynnöstä seksuaalivähemmistöille.

– Se oli kuin raittiin ilman tuomista ummehtuneeseen huoneeseen. Uskon, että se antaa tilaa keskustella.

Ratinen lisää, että kirkko on nykyisin moniääninen. Vaikka hyväksyvää Jumalaa ei kohtaisi sunnuntaimessussa, hänet voi löytää perheneuvonnassa tai sielunhoidollisesta kirjallisuudesta.

– Myös esimerkiksi piispa Irja Askolan Facebook-päivityksissä on syliin ottava tyyli. Toisessa ääripäässä on sitten taannoinen Älä alistu! -kampanja, jonka mukaan homoseksuaalisuudesta voi eheytyä heteroksi.

Teemu Ratisen väitöskirja Torjuttu Jumalan lahja. Yksilön kamppailu häpeällistä seksuaalisuutta vastaan. tarkastettiin kesäkuussa Itä-Suomen yliopistossa. Sen aineistona oli 146 kirjettä, joissa eri-ikäiset suomalaiset kertoivat seksuaalisuuteen ja uskonnollisuuteen liittyvistä häpeän kokemuksista.

Yksi Ratisen tutkimuksen keskeisistä huomioista oli, että jokainen sukupolvi kokee ja ymmärtää seksuaalisuuden eri tavalla.

– Usein oletetaan, että heteroseksuaalisuus on muuttumatonta ja normaalia. Mutta nykykolmekymppinen, joka mieltää olevansa hetero, on seksuaalisuudeltaan ja kokemuksiltaan hyvin toisenlainen kuin kahdeksankymppinen hetero.

– Nykyihmiselle seksuaalisuus on oman minuuden ydin. He identifioituvat seksuaalisen suuntautumisensa kautta ja arvioivat parisuhdettaan sillä perusteella, onko se seksuaalisesti tyydyttävä.

Kirjoittajista vanhimmat olivat syntyneet 1910–20-luvuilla. Ratisen mukaan he näkivät seksuaalisuuden lisääntymiseen ja avioliittoon liittyvänä asiana – ja miehille kuuluvana. Naista, jolla oli seksuaalisia tarpeita, pidettiin epänormaalina.

– Myös häpeän aiheet olivat eri sukupolvilla erilaisia. Kun vanhimmat naiset kirjoittivat häpeästä, he kertoivat huorittelusta, pahoinpitelyistä, seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksista. Heidän häpeänsä nousee naisen arvottomuudesta.

Ratisen mukaan sotien jälkeen syntyneet seuraavan sukupolven naiset ovat joutuneet tekemään paljon työtä itsenäistyäkseen ja vapautuakseen naista alistavasta kulttuurista.

– Monet naiset kirjoittavat siitä, kuinka uskonnollisuus heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan oli naiset hiljentävää ja nolaavaa, ja naisen seksuaalisuudesta vaiettiin. Vapautumisprosessin myötä näille naisille oli tullut uudenlaisia häpeän aiheita: voiko sinkkuna harrastaa seksiä, minkälainen seksi on hyväksyttävää tai voiko avioliitossa käyttää ehkäisyä.

Muutos näkyy myös jumalasuhteessa. Siinä missä vanhin sukupolvi on kokenut Jumalan pelottavaksi tuomariksi, monella seuraavaan sukupolveen kuuluvalla on terapeuttinen jumalasuhde. Sen sijaan 1960–80-luvuilla syntyneillä jumalasuhteita on monenlaisia.

– Monille nuorimmista kirjoittajista Jumala on etäinen hahmo, joka jättää ihmisen tekemään itse omat ratkaisunsa. Niille, jotka pyrkivät pidättäytymään seksistä ennen avioliittoa, Jumala on usein tuomarityyppinen. Homoseksuaaleilla taas oli usein terapeuttinen suhde Jumalaan, mutta samalla he ottivat tiukasti etäisyyttä kirkkoon.

Jaa tämä artikkeli: