Väitellään: On noloa pelätä pimeää, Ulrika Segercrantz!
Pimeänpelko on suojelumekanismi, sanoo johtava psykologi, psykoterapeutti Ulrika Segercrantz psykoterapiakeskus Vastaamosta.
Pimeänpelolle ei ole mitään järkevää syytä.
– Ei pidä täysin paikkaansa. Ihmisellä voi olla esimerkiksi aikaisempia ikäviä kokemuksia, joissa hän on pelästynyt, ja sitten hän siirtää sen pelon pimeään. Voi myös olla, että on käsittelemättä jääneitä tunteita, joita yrittää projisoida pois itsestä. Silloin saattaa kehittää mielikuvia, että pimeässä on jotakin vaarallista, vaikka kyse on siitä, että omat tunteet tuntuvat vaarallisilta.
– Yleensä ensimmäinen pelästyttävä tilanne jättää jäljen aivojen mantelitumakkeeseen. Kun ihminen myöhemmin joutuu samantyyppisiin tilanteisiin, se osa aivoja aktivoituu ja pelko herää uudelleen.
Ihmiset ovat aina pelänneet pimeää.
– Näin voi sanoa. Meillä kaikilla on jonkinasteinen pimeänpelko. Toisilla pelko on lievempi, mutta joskus se voi olla rankempikin, esimerkiksi niin, ettei uskalla mennä yksin pimeään huoneeseen tai sammuttaa valoja. Jotkut ihmiset ovat herkempiä kuin toiset ja reagoivat voimakkaammin.
– Sitä, mitä ei nähdä, pelätään. Pelko on varhainen suojelumekanismi, joka on joskus ollut hyvinkin tarpeellinen. Luolan ulkopuolella pimeässä on voinut vaania petoja tai vihollisia.
Lapset pelkäävät pimeää, mutta se menee kyllä ohi.
– Pimeänpelko on tyypillistä lapsille. He eivät vielä tiedä, mikä on satua ja mikä totta, eivätkä hallitse itseään. Tavallinen pimeänpelko lievittyy iän myötä, kun tulee kokemusta ja oppii käsittelemään asioita rationaalisesti.
"On normaalia ja realististakin pelätä vähäsen."
– Jos lapsi pelkää pimeää, on tärkeää kuunnella häntä ja ottaa hänen pelkonsa vakavasti. Voi sopia lapsen kanssa, mikä on hänelle turvallista – jättäisikö vaikka yövalon päälle tai oven raolleen – ja totutella pimeään pikkuhiljaa.
On noloa, jos aikuinen pelkää pimeää.
– On normaalia ja realististakin pelätä vähäsen. Kyllähän pahojakin asioita tapahtuu. Pitää olla varuillaan, mutta tietoisuus on parempi kuin pelko.
Kummitusjutut tai kauhuleffat saavat mielikuvituksen liikkeelle ja ruokkivat pelkoa.
– Totta. Vanhempien kannattaa huolehtia siitä, että herkät lapset eivät katso kauhuelokuvia ennen nukkumaanmenoa. Jos ei muuten, niin painajaisista tai yöllisestä levottomuudesta huomaa, että lapsi on herkkä. Pelko voi aiheuttaa myös somaattisia oireita: vatsakipua, päänsärkyä tai yökastelua.
Voimakas pelko haittaa elämää.
– Kyllä. Se rajoittaa, vie ilon ja mahdollisuuden liikkua ihmisten ilmoilla. Se voi jarruttaa lapsen tai nuoren kehitystä. Jos äiti tai isä pelkää hirveästi ja on ylisuojeleva, pelko voi siirtyä vanhemmilta lapsille. Silloin se rajoittaa myös lasten elämää. Olisi parempi opettaa lasta toimimaan mahdollisissa vaaratilanteissa.
Pimeänpelon kanssa on vain opeteltava elämään. Sille ei voi mitään.
– Jos kyseessä on rajoittava pelko tai fobia, sitä voidaan hoitaa psykoterapialla. Kognitiivinen terapia antaa uusia keinoja pärjätä arjessa ja muuttaa omia ajatusmalleja. Psykodynaaminen terapia taas yrittää ymmärtää syitä pelon takana ja auttaa hallitsemaan sitä. Kognitiivinen terapia antaa ehkä nopeammat tulokset, mutta psykodynaaminen kestävämmät.
Univaikeuksien taustalla voi olla pimeänpelko.
– Se on hyvin mahdollista. Itse ajattelisin, että se voi olla pelkoa päästää irti. Nykyihmisillä on tarve hallita kaikkea. Se, että rentoutuu tai nukahtaa, voi tuntua vaaralliselta. Voi pelätä, että jos päästää hetkeksi irti, ei enää pysty siihen, mitä vaaditaan. Että on oikeasti niin väsynyt, ettei jaksa enää.
Jaa tämä artikkeli: