Väitellään: Pelolla johtamiseen ei sovi puuttua, Tuomo Meretniemi!
Kuva: Paula Lehto

Kuva: Paula Lehto

Väitellään: Pelolla johtamiseen ei sovi puuttua, Tuomo Meretniemi!

Strategiajohtaja Tuomo Meretniemi tietää, että kannustava johtaminen nostaa työmotivaatiota.

On erittäin harvinaista, että työyhteisöä johdetaan pelolla.

– Pelolla johtaminen on varsin yleistä. Haastattelimme Pelolla johtaminen on perseestä -kirjaa tehdessämme kymmeniä henkilöitä ja meille lähetettiin hurja määrä tarinoita, joissa kerrottiin erilaisista pelolla johtamisen tilanteista. Joskus syypää on esimies, mutta pelkoa voi kylvää myös kollegana oleva niin sanottu vampyyri.

– Pelko liittyy organisaatiossa usein johonkin muutostilanteeseen: yt-neuvotteluihin, yrityskauppaan, toimintojen yhdistämiseen tai ulkoistukseen.

Pelolla johtava ei salli virheitä.

– Pelon vallitessa henkilöstö välttää virheitä, jolloin uuden luominen loppuu eikä uskalleta kokeilla uusia toimintatapoja. Maailma on muuttunut niin paljon, ettei tekemällä samoja vanhoja asioita pärjää. On pakko muuttua. Hyvä muutosjohtaja ymmärtää, että virheitä pitääkin tehdä, jotta uutta voi syntyä.

Perinteet velvoittavat, että johtajan täytyy huutaa ja räyhätä.

– Kyllä despoottijohtajia myös ihannoidaan. Steve Jobs on hyvä esimerkki tällaisesta johtajasta, mutta hän oli kyllä myös paljon muuta kuin vain huutava ja räyhäävä pomo. Tällaisesta ihannoinnista olisi viimeistään nyt aika luopua. Ketään ei motivoi huutava ja autoritäärinen johtaja. Management by perkele on kuollut.

Kannustavalla johtamisella ei saa aikaan tulosta.

– Ei pidä paikkaansa. Nimenomaan kannustavalla johtamisella saadaan ihmiset kehittämään omaa ja työyhteisön toimintaa. Kannustus nostaa motivaatiota ja motivaatio tuo tehoa, innovaatioita ja sitä kautta tulosta. Jokainen meistä tekee parempaa työtä, jos saa kannustusta. Kannustava ote ja rakentava palaute eivät ole ristiriidassa keskenään.

Johtajan pitää varmistaa, että ihmisiä arvostetaan työpaikalla.

– Toimivassa työyhteisössä arvostetaan niin henkilöstöä kuin johtoakin. Aito arvostus syntyy luottamuksesta, ei titteleistä. Kun ihminen tuntee tekevänsä työtä, jota arvostetaan, hän tuntee myös olevansa arvostettu yksilönä. Tällainen työntekijä antaa kaikkensa työnantajan eteen ja haluaa tehdä työnsä hyvin.

Pelolla johtamiseen ei sovi puuttua, ettei menetä työpaikkaansa.

– Ehdottomasti pitää puuttua. Osa ihmisistä ei uskalla puuttua, mutta uskon, että kaikkiin asioihin voi ja pitää asiallisesti puuttua. Jos sen takia tulee potkut, työpaikka ei ole siellä työskentelyn arvoinen muutenkaan. Rohkeasti vaan!
 

Pelon vallitessa henkilöstö välttää virheitä, jolloin uuden luominen loppuu."
– Tuomo Meretniemi
 

Jämäkkä johtaja ohjaa toimintaa sekä positiivisella että rakentavalla palautteella.

– Juuri näin. Pumpulimainen joo-joo-johtaja ei koskaan pysty rakentamaan menestyvää organisaatiota. Tarvitaan myös jämäkkää asioihin puuttumista. Asioihin puuttuminen tuo turvallisuutta, ja kun se tehdään avoimesti ja sivistyneesti, sitä ei koeta epämiellyttävänä. Kyllä ihmiset kestävät kritiikkiäkin.

Pelolla voi johtaa myös tietämättään.

– Näin tapahtuu valitettavan usein. Ruumiinkieli, katsekontakti tai sen puuttuminen tai hyvän huomenen toivottaminen voi vaikuttaa ilmapiiriin todella paljon. Meidän kaikkien kannattaisi miettiä omaa kommunikointiamme muutenkin kuin vain puheen tai kirjoitetun viestinnän kautta.

Flunssat vaivaavat tietyillä toimialoilla.

– Jos näin on, se ei johdu toimialasta vaan huonosta johtajuudesta kyseessä olevalla toimialalla.

Jaa tämä artikkeli: