Väitellään: Usko on henkilökohtainen asia, Kai Sadinmaa!
Pastori Kai Sadinmaan mielestä kirkkoa pitää haastaa, ettei se jämähdä.
Likaat omaa pesää ja hyökkäät kirkkoa ja koko kristinuskoa vastaan.
– Väitän kiivaasti vastaan. Historian pahin pyhäinhäpäisijä ja oman pesän likaaja oli meidän Herramme. Hän kyseenalaisti rakenteita ja käytäntöjä, jotka syrjäyttivät ihmisiä ja rikkoivat ihmistä vastaan uskonnossa ja politiikassa. Mielestäni olen samoilla linjoilla ja myös reformaation hengessä.
– Koen olevani myös vapautuksen asialla, kun sanon asioita ääneen. Suomalainen kirkollinen keskustelukulttuuri on niin pysähtynyt ja yksiääninen. Jumalan valtakunnan esteitä pitää poistaa, siksi hyökkään kirkon dogmaattisuutta vastaan. Kirkkoa pitää haastaa kaikin tavoin, ettei se jämähdä ja pysähdy.
Opista ei voi tinkiä.
– Ihminen menee ehdottomasti opin edelle. Jeesus sanoi: ”Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.” Opilla on taipumus tulla maagiseksi ja jäädä irralleen elämästä. Kun oppi ja etiikka irtoavat toisistaan, ollaan ihan väärällä tiellä. Elämä ensin, oppi sitten!
Kirkon strategiassa sanotaan, että ”taistelemme oikeudenmukaisuuden puolesta ja puolustamme heikkojen ja syrjäytyneiden oikeuksia”. Se näkyy.
– Nykykirkolle sopii auttava diakonia, jossa annetaan köyhille leipää. Mutta meiltä puuttuu yhteiskunnallisesti kantaaottava profeetallinen diakonia, taistelu. Se vaatisi sellaista asettumista valtapolitiikkaa vastaan, johon kirkko ei lähde. Sen sijaan kirkko taistelee julkisoikeudellisen asemansa säilyttämiseksi ja verotulojensa maksimoimiseksi.
Kirkon ei pidä sekaantua politiikkaan.
– Kirkko yrittää olla kauhean epäpoliittinen mutta on lähtenyt mukaan yhteiskunnan eliitin kampanjointiin. Se on petos.
– Teologia ei ole ideologiasta vapaata. Kapitalismin vastinpari on yksilöön keskittyvä, yksilön omistuksessa oleva usko. Se kannustaa itsekkääseen elämäntapaan. Mutta Jeesus nosti ihmisen yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Evankeliumi on tosi häiritsevä. Se ei suo meille itsetyytyväisyyttä eikä mukavan keskiluokkaista porvarillista elämää.
Usko on henkilökohtainen asia.
– Totta kai sitäkin. Mutta uskon täytyy niveltyä yhteisöön. Usko ei ole hengellisyyden harrastamista kivassa retriitissä, joka ei mitenkään haasta meitä vaan antaa meidän jatkaa täysin individualistista elämää. Evankeliumin pitää haastaa meidät näkemään itsemme koko yhteisön osana. Eikö pelastus ole myös sitä, että meille syntyy yhteys toisiimme? Että emme ole yksin ja erillämme, vaikka koko maailma ja virtuaalinen kulttuuri ajavat meitä siihen.
Kirkon pitäisi päivittää imagonsa ja toimintatapansa, jotta se pystyisi puhuttelemaan nykyihmisiä.
– Kirkon ei pidä miellyttää vaan paremminkin ärsyttää. Meidän pitää olla suolana ja kirvellä koko ajan. Ei pitäisi lähteä tekemään mittatilaustyötä, se on tuhon tie. Nykyisin maksukykyistä keskiluokkaa kosiskellaan, koska se nähdään verotulojen takia ratkaisevana kirkon tulevaisuudelle. Ne, joista Jeesus olisi ollut kiinnostunut, jäävät ulkopuolelle.
– Kirkon perustehtävä ei ole jäsenmäärän maksimoiminen. Mielistely ja kumartelu pitää välittömästi lopettaa. Sen sijaan meidän pitää olla epämukavuusalueella puhumassa vääriä asioita väärään aikaan. Ennen kaikkea meidän täytyy muistuttaa, että jokaisen ihmisen elämä on arvokas.
Herätysliikkeet ovat kirkolle voimavara.
– Höpöhöpö. Tuo on myytti. Herätysliikkeet ovat kuriositeetteja, jotka tulevat esiin homojen ja naispappien vastustamisessa, moralismissa ja jäykistyneessä uskonnollisuudessa. Kauheaa on se, että ne johtavat tätä kirkkoa. Käsittääkseni yli puolet kirkolliskokousedustajista on herätysliikeväkeä. Miksi liikkeille annetaan tällainen valta? Miksi kaikki kirkon jäsenet eivät voi äänestää kirkolliskokousedustajia?
Kai Sadinmaa: 10 käskyä kirkolle. Into 2014.
Jaa tämä artikkeli: