Valtataisteluja
Keväinen arkiaamu. Raitiovaunussa istuu väsyneitä aikuisia ja koululaisia matkalla töihin ja opiskelemaan. Vapaista paikoista käydään hiljaista, mutta veristä taistelua.
Pysäkiltä nousee kyytiin luomulta tuoksahtava äiti kahden lapsen kanssa. Rattaista kuuluu leikki-ikäisen raivokas huuto ja kiukuttelu. Mikään ei kelpaa pienelle raivottarelle. Äiti yrittää ponnettomasti tyynnytellä lapsukaista. Tunnelma raitiovaunussa on täynnä pakahtunutta kiukkua. Kukaan ei avaa suutaan, silti syyttävät katseet painavat äidin harteilla. Jään pois muutaman pysäkin päässä. Huuto kuuluu laiturille asti. Tärykalvoni muistavat kokemuksen vielä minuutteja.
Äitinä mietin, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella.
Yksi kehottaa aikuisia kärsivällisyyteen. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu! Täytyyhän lasten saada ilmaista myös negatiivisia tunteitaan, ei niitä saa tukahduttaa. Suvaitsevaisuutta, hyvät kanssaihmiset!
Toinen ajattelee: äiti parka. Ehkä hän joutuu kantamaan vastuuta lapsistaan yksin. Ehkä lapsella oli kurja yö. Entä jos äidillä on kiire viedä lapsi hoitoon, jotta itse ehtii aamupalaveriin, töihin perhettä elättämään? Joskus aika ei kerta kaikkiaan riitä lapsen tyynnyttelyyn. On ehdittävä juuri seuraavaan raitiovaunuun. Taksiinkaan ei ole varaa. Sitä paitsi, miten kaksivuotias rauhoitetaan? Neuvottelu ja maanittelu on usein turhaa. Pakkokeinoja ei saa käyttää. On vain oltava kärsivällinen.
Kolmas toteaa, että ihminen on sosiaalinen olento. Yhteisen elämän opettelu alkaa heti, kun työntää nenänsä ulos maailmaan. Nyt tätä kaksivuotiaan Voice of Helsinki -konserttia todisti koko raitiovaunullinen ihmisiä. Hiljaisesti ja kuuliaisesti, joskin taputtamatta.
Valta on sitä, että saa muut toimimaan siten kuin haluaa. Lapsi vallankäyttäjänä ei ole vastuussa teostaan. Lapsi on uhri ja juuri siksi ylivoimainen. Lapsensa alistaman vanhemman kannettavaksi jää syyllisyys ja häpeä.
Joskus fiktio on tehokkain keino kohdata vallan kiehtova, mutta rujo todellisuus. Viime viikkoina äidin ja tyttären suhdetta on televisiossa ruodittu sarjassa Mildred Pierce. Suosittelen vanhemmille, nykyisille ja tuleville.
Jaa tämä artikkeli: