null Valto Meriläinen tuntee vaikeuksissa olevien hädän

Espoossa asuva Valto Meriläinen iloitsee kotinsa naapuriin valmistuvasta Suvelan uudesta kappelista. Kuva: Jukka Granstrom

Espoossa asuva Valto Meriläinen iloitsee kotinsa naapuriin valmistuvasta Suvelan uudesta kappelista. Kuva: Jukka Granstrom

Hyvä elämä

Valto Meriläinen tuntee vaikeuksissa olevien hädän

Entinen yrittäjä Valto Meriläinen rukoilee erityisesti vaikeuksissa olevien yrittäjien puolesta.

Entinen yrittäjä Valto Meriläinen seuraa talousuutisia ja kantaa huolta suomalaisten pärjäämisestä. Etenkin yrittäjät ovat lähellä hänen sydäntään.

"Moni yrittäjä elää nyt suurissa vaikeuksissa ja edessä häämöttää konkurssi. Tunnen heidän hätänsä ja rukoilen heidän puolestaan", espoolainen Valto Meriläinen pohtii vakavana nykytilannetta.

Ajatukset kääntyvät 1990-luvun lamaan ja siihen, miten se iski täydellä voimalla pienyrittäjiin. Kaupan alan luottamustoimiensa kautta Meriläinen kuului silloin ryhmään, joka yritti pelastaa firmoja ja tukea niiden omistajia. Hänen mukaansa kaikki eivät jaksaneet, ja 2 000 yrittäjää päätyi itsemurhaan.

"Jumala on opettanut minuakin, ettei materia anna turvaa. Ainoastaan Jeesus tuo turvan. Olen kuitenkin kiitollinen kokemistani vaikeuksista."

Meriläinen on hyödyntänyt omat kokemuksensa ja auttanut vaikeuksiin joutuneiden yrittäjien lisäksi esimerkiksi päihdeongelmaisia ja nälkäisiä.

Hän kertoo, että ihmiset ovat ottaneet häneen yhteyttä jo pitkään, kymmeniä vuosia. Alussa yhteydenotot liittyivät taloudelliseen hätään, nykyään hengellisiin asioihin. Valto Meriläinen rukoilee vaimonsa Pirkon kanssa apua pyytäneiden puolesta. Yhteiset rukoushetket aamulla ja illalla rytmittävät Suvelassa asuvan pariskunnan elämää. Myös yöpöydällä odottava Raamattu on ahkerassa käytössä.

Esirukouksen lisäksi Meriläinen haluaa ohjata yhteydenottajat seurakunnan toimintaan. Omasta kokemuksestaan hän tietää, mitä usko voi tuoda elämään.

"Rukous on minulle enemmän kuin puoli ruokaa – ja siitä ruokaa tarvitsen. Olen hengellisesti kyltymätön, käyn kirkossa ja erilaisissa tilaisuuksissa."
 

Ensimmäiset bisnekset 14-vuotiaana

Keski-Pohjanmaalta Halsualta yrittäjäperheestä lähtöisin olevan Meriläisen elämä on ollut vaiherikasta ja siihen on mahtunut monenlaisia ala- ja ylämäkiä.

Isänsä kaupassa hän rupesi myyntitöihin heti kun ulottui tiskin yli. Ensimmäiset omat bisneksensä hän teki 14-vuotiaana toimimalla valokuvasuurennuksia tarjoavan yrityksen asiamiehenä. Tilauksia tuli ensin naapureilta, myöhemmin naapuripitäjästäkin.

Nuorena Meriläinen kävi kokeilemassa siipiään Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Kotimaahan palattuaan mies muutti Helsinkiin. Iltaoppikoulusta tie johti mainosalalle. Hän työskenteli pitkään mainonnan ja markkinoinnin alalla eri tehtävissä sekä kauppiaana. Yhdessä veljensä kanssa hän perusti varastomyymäläketjun ja käytettyjen kalusteiden myymälän.
 

Jumalan sana on tärkeää, mutta missä sitä kuulee, jos kukaan ei sitä julista?"
 

Työssään Meriläinen joutui tekemisiin myymälävarkaiden kanssa ja havaitsi osan olevan huumeiden käyttäjiä, jotka rahoittivat näpistyksillä aineiden hankkimista. Eräässä hengellisessä tapahtumassa hän näki huumeidenkäyttäjien itkevän tuskaansa ja pyytävän Jumalalta apua. Tuo kaikki teki mieheen syvän vaikutuksen. Hänestä tuli Vapaaksi huumeista ry:n perustajajäsen ja ensimmäinen toiminnanjohtaja.

"Jaksoin siinä tehtävässä pari vuotta. Lopulta vaimoni sanoi, että korvieni välissä ovat vain huumenuoret, heidän vanhempansa ja Jeesus. Vaimo ei kuulemma enää sinne mahtunut", Meriläinen muistelee yhden elämänvaiheen päättymistä.

Valto Meriläinen aloitti kerran omaelämäkerran kirjoittamisen. Kun tekstiä oli syntynyt 60 sivua, hän jätti urakan kesken. Tarinoita oli paperilla vasta ensimmäisestä kymmenestä ikävuodesta. Kuka näistä tarinoista hyötyy – ei kukaan, Meriläinen pohti ja keskeytti kirjoittamisen.
 

Armoa tarvitaan koko ajan

Sana Jeesus vilahtaa miehen puheessa usein, samoin ilmaisu elävässä uskossa. Mitä elävässä uskossa eläminen oikein on?

"Sitä, että ihminen ottaa Jeesuksen Vapahtajakseen ja alkaa elää Raamatun ohjeiden mukaan. Kaikki, jotka uskovat Jeesukseen, pelastuvat."

"Armoa tarvitaan koko ajan. Me kaikki olemme syntisiä ja teemme jatkuvasti syntiä."
 

Rukoilen, etten nostaisi itseäni kenenkään yläpuolelle."
 

Meriläisen mukaan ihmisen pitää tulla synnin tuntoon ja pyytää syntejään anteeksi. Parannusta pitää tehdä koko ajan, sillä ihmisen omilla teoilla taivasten valtakuntaa ei saavuteta.

"Usko tulee Kristuksen sanan kautta. Synnin tuntoa ei tule, jos ei kuule evankeliumia. Jumalan sana on tärkeää, mutta missä sitä kuulee, jos kukaan ei sitä julista?"

Meriläinen pohtii syitä siihen, miksi kirkot eivät täyty hengellisesti nälkäisistä. Hän on vakuuttunut siitä, että nykyihminen kaipaa yksinkertaista ja selkeää Jumalan sanaa. Papeille hän lähettää terveiset: kristinuskon ydinasioita pitäisi julistaa nykyistä selkeäsanaisemmin.
 

Avustajan armolahja Jumalalta

Valto Meriläinen kertoo saaneensa Jumalalta avustajan armolahjan. Hän on pitkään toiminut erilaisissa avustusjärjestöissä, kuten Hyvä Arki ry:ssä ja Manna-Avussa sekä kaupungin ja seurakunnan luottamustehtävissä.

"Sain tietää armolahjastani, kun kristillisten liikemiesten yhdistyksessä rukoiltiin puolestani. Eräs mies sai ilmestyksen, jossa ohjasin vossikoita Senaatintorilta eteenpäin kaduille. Mies kuuli äänen, että Valtolla on avustajan armolahja. Mietin pettyneenä, että onpa pieni tehtävä, olisi minusta parempaankin. Kun samankaltainen ilmestys toistui toisessa yhteydessä, uskoin, että näin asia on."

Myöhemmin hän oivalsi, miten arvokkaan lahjan hän on saanut. Avustajan tehtävä on tärkeä.

Meriläinen on saanut ansioistaan muun muassa Espoo-mitalin ja seurakuntatyön ansiomerkin. Hän haluaa olla tarkka siitä, ettei nostaisi itseään toisten yläpuolelle, ylpistyisi. Hän on nähnyt, mitä siitä seuraa.

"Tunnen ihmisiä, jotka ovat hakeneet kunniaa itselleen. Ei se välttämättä ole tuonut hyvää, ja moni onkin yksinäinen."

"Rukoilen, etten nostaisi itseäni kenenkään yläpuolelle vaan olisin alimpien tasolla. Vaatimattomuus on minulle tärkeää", sanoo Valto Meriläinen.

Kuka?

Valto Meriläinen, 80-vuotias espoolainen, entinen yrittäjä ja pitkäaikainen järjestöaktiivi.

Millainen?

Pohjalaisesta yrittäjäsuvusta, mutta kokee ettei hänellä ollut aitoa kunnianhimoa bisneksen tekemiseen. Sai mummoltaan uskon kipinän sekä mummon veljeltä raittiusaatteen ja kiinnostuksen politiikkaan.

Miksi?

Taivaan Isän ansiosta laittanut elämänarvot uusiksi. Ei vaihtaisi Jeesusta miljoonaan euroonkaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.