Valvokaa
Ensi sunnuntai on valvomisen sunnuntai. Päivän teemana on hengellinen valvominen ja Kristuksen paluun odotus. Raamatuntekstit ovat Ps. 90:1–6, 12–15, Ps. 94:8–15, 1. Tess. 5:12–15.
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
Matt. 24:42
Elämme vuoden pimeintä aikaa ja päivän lyhyys väsyttää useimpia meistä. Monen mieli ja keho kaipaavat pitkän syksyn jälkeen jo lepoa, mutta silti on pakko jaksaa hoitaa työt ja monet muut velvoitteet.
Vuoden ajankohtaan nähden tulevan sunnuntain jumalanpalveluksen teema ”valvokaa” saattaa kuulostaa vaativalta. Kehottaessaan meitä pysymään valveilla Jeesus ei kuitenkaan väheksynyt meidän tarvettamme lepoon. Hän ei myöskään esittänyt vaateita ylimääräiseen ponnisteluun, vaan hän muistutti meitä hengellisen valvomisen merkityksestä.
Jeesus varoitti siitä, että ihminen saattaa kotiutua liikaa vain tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Valvomisen sijasta voitaisiinkin puhua valppaana pysymisestä, sen tiedostamisesta, että meidät on luotu elämään yhteydessä Jumalaan ja tiedostamaan iankaikkisuus.
Kristillinen toivo elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen antaa jatkuvuuden näkökulman. Saamme olla vapaita ja elää siinä luottamuksessa, että Jumalan aloittama työ meissä ei jää kesken.
Valvominen on vastuullisuutta. Se merkitsee avoimuutta elämän moninaisuudelle, mutta myös uskallusta heittäytyä elämään. Se on myös jokapäiväistä luottamusta ja turvautumista Jumalan armoon.
Jumala, joka on kasteessa meidät nimeltä kutsunut, vie meidät myös kerran kuoleman jälkeen perille.
Jaa tämä artikkeli: