null Vanha kappeli väistyy uuden tieltä

Vanha kappeli väistyy uuden tieltä

Helsingin pitäjän kirkon siunauskappelia aletaan purkaa helmikuun alussa uuden, samalle paikalle rakennettavan Pyhän Laurin kappelin tieltä.

Puolitoista vuotta kestävän rakennustyön aikana vainajat siunataan Honkanummen tai Ruskeasannan kappelissa, Pyhän Laurin kirkossa tai muissa Vantaan kirkoissa.

Aluksi puretaan irtaimisto, joka lahjoitetaan Hakunilan seurakunnan ystävyysseurakunnalle Viron Nissiin. Varsinainen rakennuksen purku käynnistyy helmikuun puolivälissä. Urakkasopimus pääurakoitsija Rakennuspartion kanssa allekirjoitettiin hiljattain.

— Kellarin rakentamisen takia tehdään jonkin verran räjäytyksiä. Urakoitsijalle toimitetaan etukäteen tiedot siunauksista, jotta ne osataan ottaa huomioon töiden ajoituksessa. Muutenkin työt pyritään tekemään niin, että ne haittaavat mahdollisimman vähän hautausmaan toimintaa. Hautausmaalle liikennöintiin rakennustyöt eivät vaikuta, kertoo Vantaan seurakuntien rakennuttajainsinööri Maija-Liisa Sahlbom.

Uusi kappeli viherrakennustöineen valmistuu käyttöön otettavaksi elokuussa 2010. Rakennukseen tulevat muun muassa nykyvaatimuksia vastaavat vainajien säilytystilat. Kahden erillisen salin ansiosta useampia tilaisuuksia voidaan järjestää yhtä aikaa niiden häiritsemättä toisiaan.

Useita vaihtoehtoisia siunauspaikkoja

Viime vuonna Helsingin pitäjän kirkon kappelissa toimitettiin lähes 300 hautaan siunausta.

— Kappelin käytöstä poistuminen vaikuttaa jonkin verran siunausten järjestämiseen, mutta ongelma se ei ole, toteaa lääninrovasti Jaakko Simojoki.

— Tarjolla on vaihtoehtoisia kappeleita ja lukuisa määrä kirkkoja. Muulloin kuin talvella voidaan siunata haudallakin, hän jatkaa.

Rakennusaikaiseen tilanteeseen on varauduttu lisäämällä Pyhän Laurin kirkon siunausvuoroja ja sopimalla Helsingin seurakuntien kanssa vantaalaisten mahdollisuudesta käyttää Honkanummen kappelia. Silloin kun vainaja tuhkataan, Honkanummi on ensisijainen siunauspaikka. Viime vuonna 65 prosenttia vantaalaisvainajista tuhkattiin.

Helsingin pitäjän kirkon hautausmaan uudella alueella sijaitsevaa levähdyspaikkaa eli katosrakennusta voidaan käyttää myös pienimuotoisiin siunauksiin ja uurnan luovutuksiin.

— Kannattaa muistaa, että pappeja ja kanttoreita on yhtä lailla käytettävissä maanantaista torstaihin, ei pelkästään perjantaisin ja lauantaisin, Simojoki huomauttaa.

Vantaan seurakuntien hautatoimisto on tiedottanut asiasta hautaustoimistoille.


Siunaukset rakentamisen aikana

Pyhän Laurin kirkossa siunataan vainajat, jotka haudataan arkussa Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalle. Vainajat, jotka tuhkataan, siunataan ensisijaisesti Honkanummen kappelissa.

Muita vaihtoehtoja ovat Ruskeasannan kappeli sekä Hakunilan kirkko (ei kuitenkaan 14.4 .– 17.8.), Hämeenkylän, Korson, Rekolan, Myyrmäen, Kivistön ja Länsimäen kirkot sekä Pyhän Annan lastenkirkko ja Seutulan kappeli.

Tikkurilan ja Vaaralan kirkoissa siunauksia ei suoriteta.

Hämeenkylän ja Korson kirkon yhteydessä on tuhkahautausmaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.