Eine Laine tutustuu digitaaliseen ovisilmään. Laitteiden pitäisi olla hänen mielestään mahdollisimman yksinkertaisia.
Vanhukset ovat digiteknologian pudokkaita, vaikka niin ei tarvitsisi olla
Ikäihmiset voisivat käyttää nykyteknologiaa entistä enemmän, jos heidän tarpeitaan ja toiveitaan kuunneltaisiin.
Eino Junno, Vilho Kivimäki, Seija Rinkinen, Lars Sandelin ja Eine Laine istuvat espoolaisessa Merikartanon palvelutalossa yhteisen pöydän ääressä ja tutustuvat edessä oleviin moderneihin laitteisiin.
90-vuotias Sandelin kertoo, että hän googlaa, lukee sähköpostit ja uutiset sekä katsoo elokuvia tabletilta. Älypuhelinta hänellä ei ole.
”Minä tykkään omasta simpukkapuhelimestani. Numerot näkyvät hyvin. Lähetän tällä tekstiviestejä Amerikkaan. Otan kuvia ja voisin siirtää niitä sinne, jos osaisin”, hän toteaa.
Raha-asiat hoituvat pankissa. Verkkopankin käyttöä Sandelin ei aio opetella. Yhteydenpito sukulaisiin on vireää juuri puhelimen ansiosta, se on hänelle hyvin tärkeää.
”Joskus puhelimessa on ollut jotain sellaista, mitä en ole itse pystynyt hoitamaan. Silloin käyn liikkeessä. Tabletin käyttöönotossa minua auttoi oma poikani.”
Sen sijaan Eine Laine, 78, antaa lasten hoitaa kaikki tietokoneasiat.
”Ei ole se kärpänen iskenyt. Saattaa olla, että joskus harmittaa, mutta ei ole innostusta”, Laine toteaa.
Silmien huononnuttua lukeminen on jäänyt. Joskus Laine silmäilee lehdet. Tablettitietokone ei kiinnosta. Tärkeimmät laitteet ovat puhelin ja turvaranneke.
Apuvälinenäyttely kiertää Suomea
Merikartanon palvelutalossa tutustuttavana olevat laitteet kuuluvat Konstikoppaan. Se on Vanhus- ja lähimmäispalveluliiton sekä Vanhustyön keskusliiton yhdessä kokoama ikäteknologianäyttely, jossa esitellään erilaisia apuvälineitä.
Vanhusten turvallisuuteen ja itse pärjäämiseen liittyvä näyttely on kiertänyt jo parin vuoden ajan Suomea.
Konstikopasta löytyy erilaisia laitteita, kuten kuulovahvistin, digitaalinen ovisilmä, ovihälytin ja muistuttava lääkeannostelija. Osan niistä voi ostaa tavallisista elektroniikkaliikkeistä.
Vanhus- ja lähimmäispalveluliitto esittelee tuotteita ja niiden tuomia mahdollisuuksia ikäihmisille. Samalla liitto haluaa kuulla, mitä ikäihmiset ajattelevat laitteista.
Vain reilulla kolmanneksella yli 75-vuotiaista vanhuksista on internet käytössä. Tyypillinen verkkopalvelujen käyttäjä on hyvätuloinen kouluja käynyt kaupunkilainen.
Nettipalvelut luovat eriarvoisuutta
Vanhus- ja lähimmäispalveluliiton erityisasiantuntija Lea Stenbergin mukaan nettiin viedyt palvelut eriarvoistavat ikäihmisiä – ainakin vielä nyt.
Entä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Työuransa päättänyt on nyt noin 65-vuotias. Hänellä on mahdollisesti hallinnassa ainakin perusasiat netin käytöstä ja tarvetekniikasta. Teknologia kehittymistä tulevina vuosikymmeninä ei kukaan tiedä. Putoaako eläkkeelle jäänyt kelkasta ennen aikojaan?
Espoolainen Lea Stenberg on työskennellyt vanhuspalvelujen ja -teknologian parissa yli 25 vuotta. Edelleen hänestä tuntuu, että ikäihmisten tarpeita ei oteta huomioon uuden teknologian suunnitteluvaiheessa.
Vaikka yritykset yrittävät huomioida erilaisia käyttäjiä, ja laitteita kehitetään yhdessä eri asiantuntijoiden kanssa, ongelmia on.
”Esimerkiksi puhelinoperaattorit tuntuvat miettivän, mikä on teknisesti mahdollista ja toteuttavat sen. Se ei ole yritysten tai insinöörien vika, mutta silti jotain pientä tuntuu asennepuolella löytyvän”, Stenberg napauttaa.
Asiantuntijoiden puhetta on vaikea ymmärtää
Usein teknologiaa suunnitellaan irrallaan palvelusta.
Onko kansalaisella vastuu siitä, että hankkii laitteet ja liittymän, vaikka rahat eivät riittäisi?"
”Puhelinoperaattorit ja -liikkeet puhuvat kieltä, jota jopa minun on vaikea ymmärtää”, sanoo 52-vuotias Stenberg. Voisivatko ne kääntää ajatuksen päinvastoin ja yrittää ymmärtää vanhusten tarpeita?
Pian yli 90 prosenttia eläkkeelle jäävistä on käyttänyt nettiä. Miten sähköiset palvelut muuttuvat, kun he vanhenevat? Tulevatko laitteet halvemmiksi ja helpommiksi? Ja löytyykö vielä sellaisia laitteita, joita 85-vuotias osaa käyttää?
Tässä teemoja, joihin vanhustyön asiantuntijat haluavat vaikuttaa.
Ensimmäisen kerran Stenberg palkattiin tulkiksi insinöörien ja vanhusten välille vuonna 1990, kun hän aloitti yhteiskuntatieteilijänä Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä. Työ vei mukanaan.
”Olen akateeminen tutkijaluonne. En osaa suhtautua asioihin aina niin kepeästi. Mietin myös itseäni. Olenko vielä 80-vuotiaana osallinen tietoyhteiskunnassa, kun twiitti-virtaankin tuntuu olevan vaikea päästä kiinni?”
Kaikilla ei ole varaa digilaitteisiin
Vanhustyön asiantuntijaorganisaatiot kysyvät, kuka digiyhteiskunnassa ottaa vastuun siitä, että jokaisella on laitteet, joilla digitaalisia kanavia voi käyttää.
"Onko kansalaisella vastuu siitä, että hankkii laitteet ja liittymän, vaikka rahat eivät riittäisi?" Stenberg pohtii.
Ratkaisuja etsitään. Kolmannella sektorilla on tuhansia vapaaehtoisia, jotka opastavat vanhuksia. Apuvälineitä on jo, ja neuvoja saa vaikka espoolaisessa kirjastossa. Mutta kuka lopulta huolehtii, että ikäihminen saa apua? Onko se vapaaehtoinen, viranomainen vai lähiomainen?
Arjen ja kodin turvallisuuteen kehitettyjä laitteita on runsaasti. Osa hintavia, osa sopivampia pienemmälle kukkarolle. Parhaan tai sopivimman laitteen löytäminen ei välttämättä ole helppoa.
Stenbergin mielestä kaikkia sähköisiä palveluja pitäisi saada harjoitella niin, ettei esimerkiksi nettipankin käyttöä tarvitse opetella oikeilla rahoilla.
”Espoolaiset vanhukset ovat näissä asioissa paremmassa asemassa kuin jossain kauempana Suomessa. Espoo on edelläkävijä monella tapaa. Voisiko innovaatioyliopiston kytkeä vahvemmin paikallisiin palvelutuottajiin, ja sitä kautta saada myös vanhuksia innovaattoreiksi”, Stenberg kysyy.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Matot pois, yövalo käyttöön – vanhusten kotitapaturmia voi ehkäistä pienillä muutoksilla
Hyvä elämäNykyisin vanhusten halutaan asuvan kotonaan. Monelle kotona arjesta selviytyminen voi olla vaikeaa, ja siksi kotona asumista tukevat palvelut ovat tarpeen.